Päivitetty 08.09.2017

Kodin saanut koira: AITHER


Syntymäaika: 2011-2012
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (Rosiori)
kastroitu

 

Perustiedot ja taustat:
Rosiori De Vede on erittäin köyhä kaupunki Romaniassa. Ihmisillä ei ole paljon mahdollisuuksia löytää työpaikkoja saatikka luoda minkäänlaista uraa. Kaupungissa ei ole nähtävyyksiä houkutellakseen turisteja tai matkailijoita. Rosiorissa valtaosa asukkaista ovat köyhiä ja johtuen siitä, että heillä ei ole ollut mahdollisuutta opiskella tai käydä kouluja, heillä ei ole mahdollisuutta parantaa elämänlaatuaan. Tämä henkinen pahoinvointi joka vallitsee asukkaiden keskellä tekee myös sen, että ihmisiä ei kiinnosta huolehtia eläimistä. Monet purkavat pahaa oloaan koiriin.

Kulkureilla on ollut yhteistyötä Rosiorin kunnallisen tarhan Cornelia Stanin kanssa vuodesta 2014. Meille tulee jonkin verran koiria adoptio-ohjelmaamme Rosiorista ja olemme vahvasti mukana järjestämässä kuukausittaisen sterilointipäivän kaupungissa. Cornelian vuoksi Rosiorissa toista mahdollisuutta odottavilla koirilla on nykyään edes hieman paremmat oltavat kuin kaksi vuotta sitten. Jotkut koirat asuvat ns. ketjukoirina. Ketjukoiraksi päässeet koirat ovat onnekkaita, ne saavat tuntea muutakin kuin betonilattiaa jalkojensa alla, ja heillä on paremmat mahdollisuudet selvitä ilman tappeluja.

Aither on arviolta noin 4-5-vuotias, säkäkorkeus on noin 55cm ja painoa tältä komistukselta löytyy hieman liikaa.

 

8.9.2017
Aither pääsi lentämään Suomeen 7.9.2017 ja oli aivan yhtä rakastettava lentokentällä kuin joka kerta kun olemme sen tavannut Rosiorin tarhalla. Aither “Arttu” on vihdoinkin kotona!

16.8.2017
Tämä komea ukko pääsee vihdoinkin tekemään tuon tärkeän matkan, kotimatkan. Aither varattiin eilen, 15.8.2017, omaan kotiin!

19.7.2017
Ristiriitaisin tuntein tapasin jälleen Aitherin Rosiorin kunnallisella koiratarhalla. Iloinen siitä, että poika näytti taas iloisemmalta ja pääsin taas antamaan sille hieman aikaa, rapsutuksia ja ehkä toivoa. Surullinen siksi, että se yhä edelleen on siellä, ketjun päässä, tarhalla jonka stressitasot ovat todella korkeat.

Aitherille ihmisläheisyys on kovin tärkeää ja kun sen luokse kävelee, se menee onnesta sekaisin. Sitten se yhtäkkiä tömähtää jalkoihin, kietoo tassut ympärillesi, pysähtyy ja jää ihan hiljaa siihen. Kun sitä silittää, se sulkee nautinnollisesti silmät ja ikään kuin imee itseensä kaiken hellyyden mitä saa ja laittaa talteen jotta kestäisi kaiken sen mitä tarhaelämä tuo tullessaan, kunnes seuraava henkilö jolla on hieman ylimäääristä aikaa sille, tulee tarhalle ja sen luokse.

Aither on upea koira. Olisi jo korkea aika Aitherin löytää se sen oma perhe, jolta saisi rapsutuksia ja hellyyttä päivittäin ja jonka kanssa pääsisi touhuamaan ja kokemaan maailmaa, uusin silmin.

24.5.2017
Huhtikuun lopussa aktiivimme kävivät jälleen Romaniassa ja suuntasivat myös kohti Rosioria. Aither on koira, joka on vähän jäänyt jumiin. Se on hieman isompi kooltaan, musta-valkoinen aikuinen uros. Kerta toisensa jälkeen saan kirjoittaa päivitystekstiä Aitherista ja joka kerta toivon, että nyt joku tämän kultakimpaleen huomaisi.

Aither kuvaillaan jälleen ystävälliseksi ja sellaiseksi, joka vähän liimaantuu ihmiseen. Kun se saa ihmisen luokseen, se tarraa etujaloillaan kiinni ihmisestä. Se ei haluaisi päästää vieraan lähtemään, sillä nauttii niin paljon läheisyydestä ja huomiosta. Se reagoi edelleen innokkaasti mutta rauhoittuu myös nopeasti, ihmisen viereen. Nyt kuvia katsellessani oli kuitenkin ensimmäinen kerta, jolloin minulle tuli oli, että Aither on hieman menettänyt toivonsa. Silmissä ei tällä hetkellä ole sama iloinen pilke kuin aiemmin, vaan katse on surullisempi. Uskon ja toivon, että tämä on vain tilapäistä ja Aither pian taas piristyy. Olen varma, että se piristyisi nopeasti, mikäli se oma koti löytyisi!

15.3.2017
Vaikuttaa siltä, että talvi olisi nyt selätetty ja kevät tekee tuloaan. Kulkurien aktiivit matkasivat jälleen maaliskuussa Romaniaan ja myös tällä kertaa vierailtiin Rosiorin kunnallisella koiratarhalla. Aither hurmasi jälleen. Olemalla vaan oma rakastettava itsensä. Aither on iso köriläs ja se saa mahtavia hepuleita ja on todella iloinen siitä, että joku tulee sen luokse. Viettämään hieman aikaa sen kanssa. Antamaan hieman rapsutuksia ja huomiota. Ottaen huomioon Aitherin koko ja innostus, voimme todeta, että ihan pienten lasten perhe ei olisi paras mahdollinen paikka Aitherille syystä, että poika ei oikein ymmärrä olevansa iso poika. Uskomme kuitenkin Aitherinkin rauhoittuvan sitten kun on saanut kierroksia laskettua ollessaan kotona jonkun aikaa. Olisi jo Aitherin aika tulla kotiin, sillä vaikka se aina yhtä iloiselta vaikuttaakin se kaipaa jo oman kodin rauhaan.

Suora lainaus päivitystekstistä: “Todella hassun oloinen poika, varmasti naurua tiedossa tulevassa kodissa.” Ja sen uskomme.

9.1.2017
Talvi tuli rysäyksellä Romaniaan. Lunta satoi melko runsaasti ja kova viima teki sen, että lumikinoksia muodostui melko nopeasti. Osa kinoksista muodostui Rosiori de VEden kunnallisen tarhan koppien päälle ja ympärille. Cornelia Stan on yhdessä muutaman auttajan kanssa lapioinut lunta koppien ympäriltä sen verran, että koirat pystyvät liikkua sisälle ja ulos kopista, sekä hieman sen ympärillä. Liikaa ei kannata ottaa pois, sillä lumi antaa hieman tuulensuojaa myös. Tulevaksi yöki on luvattu kireää pakkasta, noin -20 astetta. Se on paljon, jopa Aitherin kaltaiselle jässikälle.

Aither ukkeli odottaa edelleen kodin löytymistä. Se odottaa edelleen, välillä maaten, välillä istuen, silmäillen tarkkaavaisesti ympäristöään. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin olisi sen vuoro aloittaa kotimatka. Lisätty muutama kuva tammikuulta 2017.

20.9.2016
Aitherin tapasivat syyskuussa Kulkurien aktiivit, jotka ovat parhaillaan Romanaissa vierailulla. Aither otti kolmikon avosylin vastaan eikä tiennyt miten päin olisi ollut. Aither on niin onnessaan siitä kun saa vieraita ja huomiota, ettei oikein pysy nahoissaan. Aither hyppii innoissaan päin ja jakelee pusuja kaikille jotka vaan sattuvat olemaan tarpeeksi lähellä.  Aither antaa edelleen käsitellä itseään hienosti. Muiden haukkumisiin Aither ei edelleenkään lähde mukaan vaan katselee ja pomppii ketjussaan mikäli jotain tapahtuu ympärillä joka on reagoimisen arvoista.

Lisätty uusia kuvia, iloisesta ja hassuttelevasta Aitherista.

14.7.2016
Heinäkuussa kävimme jälleen Romaniassa ja tällä kertaa myös Rosiori De Veden kunnallisella tarhalla. Tapasimme myös komean, rotevan Aitherin. Aither on vakuuttava koira. On hieman liikaa painoa, mutta tämä paino varmaan kääntyisi lihaksiksi kotioloissa. Aither otti meidän vastaan riemullisesti hyppien mutta malttoi hetken päästä rauhoittua rapsuteltavaksi. Muiden urosten kanssa Aither ei tule toimeen, narttujen kanssa ei ole ollut ongelmaa.

Aitherista saa luotettavan ystävän, joka varmaan pysyy vierelläsi loppuelämän. Sen verran energinen ja vankkarakenteinen koira kuitenkin on kyseessä, että harkitsemme tapauskohtaisesti luovuttamista perheeseen jossa on lapsia. Aither on kuitenkin iloinen ja leikkisä kaveri.

Aither antoi hienosti katsoa hampaat ja niistä löytyi hammaskiveä. Lisätty uusia kuvia ja video.

29.3.2016
Aither on yksi ketjukoirista joka on asustanut yhtä koppia Rosiorissa parin kuukauden ajan. Aither on komea, aktiivinen ja leikkisä uros. Kulkurien aktiivit vieraillessa Rosiorin tarhalla maaliskuussa, Aither otti heidät iloisesti vastaan. Herkut Aither vastaanotti silmät suurina ja painautui vastaan saadessaan rapsutuksia. Aither nauttii ruoasta, herkuista ja ihmisistä. Tarhalla ollessaan ei sanonut muille koirille mitään, ei edes tilanteessa jolloin Aither oli sylissä ja naapurikoira kävi hammastelemassa pojan takajalkaa.

Aither viihtyisi varmaan kodissa jossa saisi olla mukana perheen touhuissa ja pojalle aktivointi tekisi varmasti hyvää, niin säännöllisen liikunnan kuin ns. aivojumpan muodossa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Aither saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Aither on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Aitherin yhteyshenkilö: Mia Takolander

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.