Kotia etsivä koira: OHTO

Syntymäaika: 6/2020
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)
Kokoarvio:


Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
3.8.2023

Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hänet löytää eläinten parista. Eläinlääkäri Adina Vladutin Ioana on tuntenut yli 20 vuotta ja vuonna 2013 he yhdistivät voimansa ja ryhtyivät steriloimaan ja auttamaan kodittomia koiria entistä enemmän, ottaen koiria turvaan kaduilta Dr. Adinan perustamalle tarhalle. Tästä lähtien Ioana on toiminut oman päivätyönsä ohella vapaaehtoistyöntekijänä ensin Onevetin koiratarhalla Bukarestissa ja nyt myöhemmin Cosobassa sijaitsevalla koiratarhalla, jota ylläpitää Dr. Adina Vladutin perustama yhdistys One Rescue Association.

Ioanalla on tavallisesti vastuullaan useita kymmeniä pelastettuja koiria joita hän pelastaa pääosin Mihailestin kunnalliselta tarhalta, jossa olot ovat kaikkea muuta kuin koiraystävälliset. Ioana pyrkii pitkän kokemuksensa avulla valitsemaan koiria, joilla on hyvät edellytykset pärjätä kotikoirina. Ohton Ioana on lunastanut Mihailestin kunnalliselta tarhalta kesäkuun alussa 2021, ja näin Ohto päätyi Cosobaan turvaan.

Jos jokin on Ohtosta tässä muutamassa kuukaudessa käynyt selväksi, niin se, että energiaa kyllä tässä voimanpesässä on vaikka muille jakaa. Ohto häslää ja touhuaa, purkaa energiaansa hyppimällä uskomattoman korkeita loikkia ja jopa kiipeämällä aitaa pitkin… Menohaluja siis on ja Ohto päässee aidan yli melko liukkaasti, joten tämä on asia, joka kotiehdokkaan tulee ottaa erittäin tarkan harkinnan alle ennen kodin tarjoamista. Ohto ei vaikuta olevan haukkuherkkä, mutta reagoi tarhan tapahtumiin muiden koirien mukana haukkumalla. Tämä on tavallista ja erityisesti turhautuneet ja tekemistä vailla olevat koirat purkavat energiaansa haukkumiseen sopivan tilanteen tullen.

Ihmisiä kohtaan Ohto on avoin ja reipas. Ioana kertoo tarhalla vieraileville aktiiveillemme, että Ohto ihan rakastaa Ioanan miestä, ja on kiintynyt miespuoliseen hoitajaansa. Tämä on poikkeuksellista, sillä usein romanialaiset kodittomat koirat jännittävät nimenomaan miehiä. Myös koirien kanssa Ohto tulee toimeen ainakin sikäli, kun asiaa on päästy tarhaoloissa havainnoimaan. Ollessaan Mihailestissa Ohto on elänyt samassa, hyvin ahtaassa häkissä toisen uroksen kanssa vailla mitään ongelmia. On kuitenkin hyvä huomioida, että kotiutumisen myötä, sekä Ohton saadessa lisää ikää, suhtautuminen toisiin koiriin voi muuttua.

Ohton ulkonäön ja aktiivisuuden perusteella arvioimme, että Ohtossa saattaa olla molossiperimää, joten Ohto etsii koirakokenutta kotia, eikä Ohtoa näin ollen luovuteta ensimmäiseksi koiraksi. Koska Ohto on voimakas ja erittäin energinen, emme myöskään suosittele Ohton adoptiota lapsiperheeseen, vaan reipas aikuiskoti on Ohtolle paras vaihtoehto. Ohto tulee tarvitsemaan tekemistä voidakseen hyvin, joten kotiehdokkaan kiinnostus tai kokemus koiran kanssa harrastamisesta katsotaan isoksi eduksi. Ohto voidaan sijoittaa ainoaksi koiraksi, mutta myös toisen koiran kaveriksi, kunhan match on tarkkaan harkittu.

Komea Ohto on nyt vuoden iässä noin 50-55 cm korkea ja painaa noin 25 kiloa.

Päivitykset

3.8.2023

No, mitäs kuuluu Ohto-pojalle? -Ihan hyvää oikeastaan! Toukokuussa tavattaessa poika päästetään sisäpihalle juoksemaan vapaana, ja sepäs vasta kivaa olikin! Ohto kirmailee pitkin pihaa aktiivien lähistöllä, syö ruohoa ja tarjottuja nameja. Ohdon kierrokset on aika korkealla ja tästä syystä poika ilohepuloidessaan hyppelee aktiiveja vasten ja näyttää selvästi, miten innoissaan näistä ihanista ihmisistä onkaan! Tavatessa Ohto peilaa ihmisen toimintaa ja mielentilaa: ihmisen innostaessa Ohtokin innostuu, ihmisen taas rauhoittaessa tilannetta Ohtokin pysähtyy vierelle silittelyihin. Ohdosta ihminen ja ihmisen läsnäolo on vain maailman parasta! <3

Lisätty muutama uusi video ja kuvia täydellisestä pojasta, joka olisi ihan valmis omaan kotiin!

4.3.2023

Aktiivimme tapaavat Ohton ja sen häkkikaverin Natyan vapaana pihalla kun heidät päästetään sinne tutustumaan vierailijoihin. Ohto on edelleen hyvin innokas ihmisten suhteen. Hyppii ensin tuttua ihmistä Ioanaa päin onnessaan ja sitten hänelle uusia ihmisiä eli aktiiveitamme päin. Ohto nousee vasten ja pysyy siinä pitkään rapsuteltavana, nauttii ihmisen kosketuksesta ja huomiosta. On hyvin paljon herkkujen ja Ioanan perään. Ruoka ja namit maistuu, Ohto mielellään söisi kaikki mukava olevat namit. Kertakaikkiaan aivan ihana ja avoin koira, missä ihmeessä on se koti?

Lisätty kuvia ja video.

6.10.2022

Syyskuun vierailullaan aktiivimme tapasivat myös Ohton. Hän on hyvin innoissaan ihmisistä. Melko energinen tyyppi, mutta rauhoittuu suht nopsaan vaikka jatkuvasti pieni sähläys kuitenkin päällä. Ohto jakaa häkkinsä rauhallisen narttukoiran kanssa (uusi 58) kanssa. Reagoi pihan tapahtumiin, tavattaessa ei kuitenkaan hauku. Selvästi tylsistynyt tarhalla ja turhautuminen purkautuu joka puolelle säntäilynä. Nameja ei Ohtolle annettu, Ioana kertoi hänen menevän niistä “sekaisin”. Lisätty kuvia ja video.

18.4.2022

Ohtolle kuuluu hyvää, hän on energinen ja todella ihmisläheinen, se nousee ihmisiä vasten huomiota saadakseen. Ohton kämppikseksi on muuttanut yksi Adinan koirista, edellisen reissujengin ottama uusi ohjelmaan tuleva koira.  Ohto todella haluaa olla lähellä ja tekee tätä nousemista ja syliinpyrkimis kiehnäämistä paljon, jopa niin innolla että loikatessaan aktiiviamme Steffiä vasten tulee Steffille kuhmu otsaan. Tähän toki voi kainen innon lisäksi vaikuttaa myös se, että Ohto on lihonnut entisestään tarhalla ollessaan. Kun Ohto pääsee joku päivä vielä omaan kotiinsa, täytyy tulevan perheen kiinnittää erityishuomiota hänen linjoihinsa. Ohto on todella intensiivinen läheisyyden kanssa ja ei ole mikään pikkukoira, joten häntä ei ensisijaisesti luovuteta pikkulapsiperheeseen.

Lisätty kuvia ja video.

6.11.2021

Lokakuisessa Romaniassa vierailleet aktiivit tapasivat myös Ohton. Melkoinen tykinkuula, hyppii, pomppii ja häslää. Tahraympäristö tämän tyyppiselle koiralle ei ole hyvä, turhautuminen näkyy Ohtossa. Kiintynyt selkeästi tuttuun Ioanaan, ei kuitenkaan arista yhtään vieraita. Ohto jakaa häkkinsä toisen koiran kanssa ja toimii esimerkkinä kämppikselleen. Ohto näyttäisi tulevan toimeen hienosti kaikkien kanssa, ihmisten ja koirien. Vaikka Ohtossa näkyy turhautuminen ylienergisyytenä, osaa Ohto kuitenkin kuitenkin rauhoittua, häkissään hän rauhoittuu kun ei enää saa ihmiseltä huomiota. Ohto tulee tarvitsemaan aktiivista kotia, jolla riittää resurssit koirat aktivointiin niin fyysisesti kuin aivopähkinöillä. Ohto on saanut vyötärölleen myös tarhakiloja, on hieman tuhdissa kunnossa. Lisätty kuvia ja video.

20.9.2021

Ohto aloitti oman kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

—————————————————————————————————————————————————————————

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Ohto saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ohto on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.  Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Ohton rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille tullaan tekemään kotikäynti ennen koiran varausta.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Anne-Mari Vihtonen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: