Kodin saanut koira: MAARO

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

MAARO

* noin 1,5-v.

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

21.3.2015
Kulkurit vierailivat Jilavan tarhalla tervehtimässä jo adoptiossa olevia koiriamme, sekä tutustumassa uusiin kotia etsiviin koiriin. Maaro pääsi adoptio-ohjelmaamme etsimään omaa, loppuelämän kotia.

Maaro päätyi tarhalle, kun eläinsuojeija, Asociatia Suflete Dragin Alina Murgu löysi koiran vaeltelemasta Jilavan kylän kauduilta. Se oli yksin, eikä se tiennyt mitä tehdä tai minne mennä. Sillä ei ollut paikkaa, eikä ihmistä. Maaro ei ollut turvassa kadulla ja Alina otti koiran mukaansa.

Maaro on kooltaan noin 50cm / 20kg ja luonteeltaan hyvin iloinen ja sosiaalinen koiraneiti, joka tulee kaikkien kanssa toimeen. Ei haasta riitaa, muttei myöskään ole kaikille ja joka tilanteessa alistuvaa sorttia. Maaron ei juurikaan olla kuultu haukkuvat tarhalla.

27.7.2015
Yhdistyksemme aktiivit tapasivat Maaron tarhalla vieraillessaan. Maaro on edelleen leikkisä eikä sen kuultu haukkuvan juurikaan. Maaro on reipas ja hakeutuu heti hellittäväksi. Se on myös erittäin sosiaalinen, mutta pientä ruoka-aggressiivisuutta saattaa ilmetä toisia koiria kohtaan. Uusia kuvia lisätty Maaron galleriaan!

1.10.2015
Kenen sohvalta löytyisi energisen, iloisen ja äärimmäisen herttaisen sekä kiltin Maaron kokoinen tila? Aktiivimme tapasivat Maaron Jilavan tarhavierailullaan ja ihastuivat pusuttelevaan tyttöön sekä sen suloiseen ja avoimeen olemukseen. Maaro innostui vieraista ja sen häntä heilui niin voimallisesti, että koko koira heilui sen mukana. Moni ihmetteleekin, kuinka näin symppis tyttönen voi edelleen olla vailla sitä omaa kotia ja ihmistä.

13.10.2015
Olemme iloisia Maaron puolesta, sillä se on tänään varattu omaan kotiin Ranskaan.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Maaro steriloidaan ja se luovutetaan uuteen kotiinsa sirutettuna, asianmukaiset rokotukset kunnossa, loishäädöt hoidettuna sekä uusi EU-passi “repussa” mukana. Tutustuthan sivuillamme adoptoitavan eläimen terveyteenkoiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa.

Yhteyshenkilö Lilli Lanér

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: