Kodin saanut: MAIA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

MAIA
* 2-vuotias
* naaras (steriloitu)
* Virossa.

 

 

 

Maia on noin 2-vuotias ystävällinen ja rauhallisen luonteen omaava monivärinen kissa, joka eli Muugan sataman terminaalissa. Sinne Maia joutui jo pentuna, hänet löydettiin junavaunusta, miten hän sinne joutui, sitä hän ei osaa sanoa.

Sinä keväänä syntyivät Maian pennut, ja hyvien ihmisten ansiosta Maia ja pennut saatiin hoitokotiin. Nyt pennut ovat jo saaneet kodin ja Maiakin on valmis omaansa.

Hoitokodissa Maia käyttäytyy kuin olisi koko elämänsä ollut kotikissa. Rakastaa maata isäntäväen sängyn jalkopäässä. Hiekkalaatikon käytössä ei ole mitään ongelmia. Maia rakastaa huomiota ihmisiltä ja siksi haluaa vähemmän olla toisten kissojen kanssa. Hän haluaisi mieluiten olla perheen ainoa kissa.

Maia sai kodin Virosta.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: