Päivitetty 13.10.2013

Kodin saanut: MALA (nyk. Luna)


17.7.

 

MALA

* synt 4/2013

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

8.8.2013
Mala on löydetty muutamia viikkoja sitten juoksentelemasta liikenteen seassa keskellä Bukarestia. Osa autoista selvästi väisteli Malaa parhaansa mukaan, mutta osa autoista taas ei välittänyt siitä laisinkaan. Onneksi paikalle sattui yksityinen eläinsuojelija Deissima Roxana, joka ajoi autonsa tien sivuun ja nappasi tämän suloisen pennun kyytiinsä. Nyt Mala on turvassa ja tällä hetkellä se valloittaa veikellä luonteellaan ihmisten sydämiä Deissima Roxanan ystävän luona. Mala on saanut hyvän alun koitkoiralle tärkeiden asioiden harjoittelussa, mutta rokotusohjelman valmistuttua se joutuu kuitenkin siirtymään tarhalle ja antamaan tilaa toisille intensiivisempää hoitoa tarvitseville.

Kuten kuvistakin voi todeta, tältä suurilla korvilla varustetulta mimmiltä ei kyllä vauhtia puutu. Mala on normaalin pennun tapaan sosiaalinen, leikkisä ja avoin. Se on tottunut toisiin koiriin sekä kissoihin ja elääkin niiden kanssa sulassa sovussa.

Mala on “makkaramallin” koira, se on matala ja aikuisena arviolta 35 cm korkea, mutta painoa saattaa kertyä 10-12 kg.

Tällä hetkellä Mala on saanut ensimmäiset rokotuksensa ja on valmis matkaamaan omaan kotiinsa elokuun lopun tienoilla. Se luovutetaan asianmukaisesti sirutettuna, rokotettuna, loishääädettynä, tautitestattuna ja oman EU-passin kanssa.

Mala etsii sitoutunutta kotia, jossa se saa opetella kunnon koirakansalaiselle tärkeitä taitoja rakastettuna perheenjäsenenä.


13.8.2013

Mala on varattu Suomeen!

7.9.2013
Mala alias Luna saapui omaan kotiinsa Suomeen!

14.9.2013 Kuulumisia kodista
Omistajan tytär haki Lunan Helsinki-Vantaan lentokentältä, josta he lensivät vielä Rovaniemelle. Omistaja oli vastassa Rovaniemellä ja kertoo ensitapaamisen sujuneen loistavasti. Luna oli todella reipas. Luna esiteltiin perheen muille koirille (kaksi rottweiler urosta) ja kaikki sujui todella hyvin. Puolessa tunnissa Mala oli kotiutunut.
“Eilen illalla kävimme koko lauman kanssa metsälenkillä, voi sitä riemua ja ihmetystä. Päiväunet Luna nukkuu mamman jalkojen välissä peiton alla tai sitten rottweiler poikien kanssa sohvalla läjässä. Haluan kiittää koko sydämestäni koko porukkaa aivan mahtavasta toiminnasta ja maailman mahtavimmasta pennusta, joka on jo nyt lyhyen tuttavuuden jälkeen sulattanut koko perheemme sydämet”


4.10.2013

Meillä on mennyt tosi mukavasti, ihan alusta alkaen, sisäsiisteyttä opeteltu ja nyt ollaan jo oikein hyvällä mallilla. Ihan vaan joskus ei touhun tiimellyksessä kerkeä pyytää ulos, mutta suurimmaksi osaksi tarpeet tehdään ulos.

Luna on meidän paras vahtikoira, kukaan ei tule pihallemme etteikö pikku neiti olisi haukkuen vastaanottamassa tulijaa. Pihalla pysytään mallikkaasti, tiellä ohikulkevat koirat saavat merkkihaukun että tänne ei ole tulemista. Perään ei edes yritä.
Lunan ruokailu on hauskuttanut meitä suunnattomasti, aina kun hän saa ruokakupin eteensä ,hän syö hiukan ja sitten alkaa piilottaa ruokaansa mielikuvitus hiekalla (kuonolla kaapii maata ihan niinkuin laittaisi peitettä ruan päälle). Eniten tätä ihmettelee tietenkin meidän koirapojat.
Joka päivä käydään metsässä lenkillä joskus meillä on mukana kavereidenkin koiria, eikä se ole tuottanut mitään ongelmia. Luna on semmonen kaikkien kaveri. Joskus jos joku on liian kovakourainen koirakavereista ja Luna päästää vinkaisun on “iso-veljet” paikalla salamana. Nuoremmasta rotikasta on tullutkin Lunan paras kaveri. Aina yhdessä <3
Lenkillä Luna pitää koko ajan yhteyttä ihmiseen, käy omiakin lenkkejä mutta on aina ensimmäisenä katsomassa tullaanko perässä. Olen ottanut Lunalla muutamia henkilö-haku treenejä ja käytiin kokeilemassa miten jäljen ajo sujuu. Voisimpa sanoa tällä kokemuksella että viettiä molempiin lajeihin on. Ihan harrastuksen vuoksi. Luna on myös kulkenut kaverinani töissä, niinku terapiakoirana, hassu ulkonäkö on siihen omiaan,ja pikku-neiti ei koskaan kieltäydy rapsutuksista.
Käytin tyttösen elääkärin tarkistuksella,kaikki todettiin olevan hyvin.
Varaajana toimi Nelli

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.