Kodin saanut koira: MARIANA O

Syntymäaika: Noin 2013
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

23.11.2016
Mariana O on romanialainen koira, joka on synnyttänyt lukuisia, lukuisia pentuja tähän maailmaan. Mariana on kokenut paljon surua, äitikoirana, koska monet pennuista ovat menehtyneet kaduilla mutta niitä pentuja jotka ovat selvinneet hengissä, Mariana on hoitanut lempeästi ja hyvin. Marianalla kuitenkin on ollut vaikeaa uskaltaa luottaa ihmiseen, sillä ihminen ei ole tätä lempeää narttua kohdellut erityisen hyvin. Mariana ei ole kuitenkaan koskaan osoittanut aggressiivisia merkkejä ihmistä kohtaan, vaan on hakeutunut enemmän omaan rauhaan ja pyrkinyt tehdä itsestään näkymättömän. Mariana on ollut Kulkurien yhteistyökumppanin, Onevetin tarhalla maaliskuusta 2016 lähtien ja on siitä lähtien pikkuhiljaa saanut tottua ihmisen läheisyyteen ja kosketukseen. Paikallinen eläinsuojelija nimeltään Ioana Bodea pelasti Marianan tämän pentujen kanssa ja Ioana on tehnyt paljon Marianan eteen.

Marraskuussa 2016 Kulkurien aktiivien reissulla koitti vihdoinkin se päivä, jolloin vihkoon kirjattiin merkintä ”Valmis adoptioon”. Mariana on lempeä ja kiltti koira, joka kuitenkin edelleen tulee tarvitsemaan rauhallisia otteita ja kärsivällisyyttä perheeltään. Etsimme kotia jossa ymmärretään herkän ja ujomman koiran sielunelämää ja osataan tukea tällaista koiraa, sen oppiessa kotikoiran saloihin.

Mariana on arviolta noin 3-vuotias ja kooltaan se on tällä hetkellä noin 50cm, 20-25kg.

Tällä hetkellä Mariana jakaa häkkiä uroskoiran kanssa ja tulee hyvin tämän kanssa toimeen. Mariana on aiemmin asunut isossa koiralaumassa, eräällä peltoalueella, ja kommunikoi sujuvasti muiden koirien kanssa.

19.2.2017
Niin koitti se päivä, jolloin saan kirjoittaa Marianan nimen eteen tekstin “Varattu koira”. Monen pennun mamma pääsee vihdoinkin omaan kotiinsa, tänne Suomeen. Joskus elämä hymyilee <3

13.5.2017
Tänään koitti pitkään odotettu päivä. Mariana pääsi lentämään oman odottavan perheensä luokse!


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Mariana O saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mariana O on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Marianan O:n yhteyshenkilö: Mia Takolander

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: