Kodin saanut koira: MATTHEO

Syntymäaika: 2006
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

 

 

5.8.2015
Romanian kaduilla elää valtava määrä koiria, joilla ei koskaan ole ollut omaa kotia tai ihmistä. Tilanteen helpottamiseksi tehdään jatkuvasti Kulkurien toimesta töitä esimerkiksi erilaisin sterilointiprojektein, jotta kaduille ei enää syntyisi lisää pentuja. Jo olemassa oleville kodittomille koirille adoptio on paras mahdollinen lopputulos. Koiria on kuitenkin niin paljon, että jo adoptio-ohjelmaan pääseminen on koirille todellinen onnenpotku.

Mattheo on yksi näistä onnekkaista, jotka ovat päässeet Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Se on aikoinaan pelastettu kunnalliselta tappotarhalta Asociatia A Doua Sansan ylläpitämälle Glinan tarhalle, jota se on asuttanut jo uskomattomat seitsemän vuotta. Vuodet tarhalla eivät kuitenkaan ole vaikuttaneet sen upeaan luonteeseen, vaan Mattheo on edelleen täynnä rakkautta. Se on todella sosiaalinen ja hakeutuu heti vieraidenkin ihmisten syliin saadakseen edes vähän huomiota. Mattheo tulee mainiosti toimeen myös muiden koirien kanssa, eikä hauku tarhalla juuri lainkaan.

Mattheo on rauhallinen ja kiltti herrasmies, joka todella ansaitsisi päästä omaan kotiinsa. Tarhalla vietettyjen vuosien, huonon ruokavalion ja iän vuoksi Mattheon hampaat ja turkki ovat melko huonossa kunnossa, joten tulevan kodin on hyvä varautua mahdollisiin hoitotoimenpiteisiin Mattheon kotiuduttua.

Mattheo on noin 55cm korkea ja painaa 22 kiloa.

17.8.2015
Lisätty sympaattiselle Mattheolle uusia kuvia.

23.9.2015
Aktiiviemme vieraillessa Glinan tarhalla syyskuussa yllätti Mattheo kaikki aivan täysin. Se innostui ihmisiä nähdessään todella paljon, eikä malttanut millään pysyä paikoillaan. Mattheo oli todella energinen ja iloinen, eikä sitä ikinä olisi uskonut ikäisekseen. Myöskään tarhalla vietetyt vuodet eivät näy pojan luonteessa lainkaan, sillä se on edelleen äärimmäisen elämäniloinen ja nauravainen koira. Ihmisiä Mattheo rakastaa yli kaiken ja sen olikin heti päästävä aivan ihmisten lähelle. Rapsutuksia saadessaan se rauhoittui. Mattheo oli kaikin puolin sympaattinen ja huomionkipeä herrasmies, jolla olisi vielä paljon annettavaa tulevalle kodilleen.

Mattheon hampaat ovat osittain todella kuluneet ja tulevat tarvitsemaan perusteellista remonttia.

17.11.2015
Useat tarhalla vietetyt vuodet näkyvät ehkä Mattheon likaisessa turkissa ja sen kehosta löytyvistä lukuisista arvista, mutta sisimmissään se jaksaa vuodesta toiseen olla oma iloinen ja kiltti itsensä. Aktiiviemme vieraillessa Glinan tarhalla marraskussa Mattheo vastaanotti vieraansa aivan yhtä innokkaasti kuin aina ennekin. Se tuli heti tervehtimään ihmisiä ja jäi sitten tyytyväisenä vierelle odottelemaan rapsutuksia. Mattheolla, niin kuin monilla muillakin vuosia tarhalla odottaneilla senioreilla, olisi vielä paljon tarjottavaa.

1.2.2016
Myös sosiaalinen ja reipas Mattheo elää jälleen yhtä kylmää ja märkää talvea tarhalla. Se touhottaa entiseen malliin häkissään ja on suunniltaan onnesta kun ihmisvieraat tulevat juuri sen luokse käymään. Mattheo puskee heti ujostelematta lähelle ihmisiä ja ottaa kaiken irti harvinaisista rapsutuksista. Se pyörii ja hyörii ja painautuu sitten aivan kiinni kun ei enää keksi miten muuten osoittaa kuinka onnellinen se on. Jos ihminen siirtyy rapsuttelemaan Mattheon ujompia häkkikavereita seurailee Mattheo hetken touhua ja tulee sitten topakasti rapsuteltavan koiran vierelle kuin kertoen, että häntäkin voisi taas rapsuttaa. Se ei kuitenkaan ole liian vaativa tai häädä muita pois, vaan lähinnä odottelee toiveikkaana että ehkä se käsi vielä eksyy takaisin Mattheonkin turkille. Mattheo on edelleen tarhalla todella hiljainen ja vaikuttaa muutenkin hyvin tasapainoiselta vanhalta herrasmieheltä.

11.3.2016
Sympaattisen vanhaherra Mattheon vuosien odotus on tänään vihdoin päättynyt, kun se on varattu ikiomaan loppuelämän kotiinsa Suomeen.

11.4.2016
Mattheon elämä Romaniassa on vihdoin päättynyt, kun se pääsi viikonloppuna lentämään omaan kotiinsa Suomeen. Onnea koko perhe!

_________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Mattheo saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mattheo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkittuja yhteydenottoja odottaa Rosa Haahtikari.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: