Kodin saanut koira: MAURO

Syntymäaika: 2013-2014
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romania (Rosiori)
Kokoarvio:

 

10.08.2016
Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Paikallisten rankkureiden ilon aihe on lattioiden pesun yhteydessä kastella vesiletkulla tahallaan myös koirat  säästä huolimatta. Tämän vuoksi koirilla ei esimerkiksi voida talvisin käyttää olkea lämpöeristeenä. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen. Cornelia käy säännöllisesti hoitamassa ja ruokkimassa koiria ja järjestää niitä ulkomaalaisten adoptioiden piiriin. Kulkurit auttavat Rosiori De Veden syrjäistä romanialaiskaupunkia sen koiraongelman hallinnassa massasterilointi ja avustusprojektin avulla sekä ottamalla joitaki kunnallisen tarhan koiria adoptio-ohjelmaan. Kaupungin koiratarhalla elää noin 350 koiraa. Osa koirista on kiinnitettyinä koppeihinsa puolentoista metrin pituisella kettingillä, osa elää tarhan sisällä häkeissä betonilattialla. Yksi näistä ns. koppikoirista on Mauro, joka päätyi heinäkuussa Kulkurien adoptio-ohjelmaan herttaisen ja iloisen luonteensa vuoksi.

Ihana Mauro on todella onnellinen, innokas ja iloinen, kun se saa vieraita koppinsa luokse. Vieraiden luokse Mauro haluaisi päästä välittömästi ja rohkeasti se hyppääkin suoraan syliin. Hassu Mauro on hieman sekopäinen, mutta hyvällä tavalla. Mauro häslää koppinsa ympärillä ja jakelee suukkoja kaikille, minkä vain ehtii. Paikallaan Mauro ei malttaisi millään olla, mutta hetken ajan kuluttua se malttaa rauhoittua ja nauttia silityksistä. Mauro nauttii todella paljon ihmisen läheisyydestä ja silityksistä. Hammastarkastus Maurolle sujui hyvin mallikaasti ja tämä suukottelija antaa hienosti tutkia itseään.

Herttaisella Maurolla on arvion mukaan painoa noin 12-14 kg ja säkäkorkeutta noin 35cm.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Mauro saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mauro on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkotiutuvan koiran oppaaseen, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

30.08.2016
Ihana Mauro on varattu ikiomaan kotiin Suomeen! Onnea Maurolle ja sen tulevalle perheelle <3

26.09.2016
Mauro lensi Suomeen omaan kotiinsa 23.9.

Mauron yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: