Kodin saanut: MELISSA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

07/2013

MELISSA

* 1,5-2v

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

23.7.2013
Eräänä iltana yhteistyötahomme Asociatia A Doua Sansan Carmen sattui jälleen olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pitkin Bukarestin katuja kulki narttu, jota urokset piirittelivät taukoamatta. Tämä narttu oli Melissa. Carmen sai onneksi viime hetkillä pelastettua sen, sillä syy uroksien loputtomaan mielenkiintoon oli Melissan juoksuaika. Ennen tarhalle pääsyä Melissa on käynyt steriloinnissa.

Kulkureiden aktiivit vierailivat Romaniassa heinäkuun puolessa välissä ja tapasivat Melissan ensimmäisen kerran sen oltua tarhalla vasta pari viikkoa. Steriloinnistakin oli kulunut ainostaan viikon verran, mutta kaikesta tästä huolimatta tytön olemuksessa ei ollut havaittavissa sen suurempia stressin merkkejä vaan se oli todella avoin ja iloinen. Melissa hakee hyvin kontaktia ihmisiin ja on äärimmäisen ystävällinen. Se tulee toimeen muiden koirien kanssa, vaikkakin saattaa alkuun hieman haukkua uusille tuttavuuksille.

Melissasta huokuu tasapainoisen nuoren koiran luonne ja sillä onkin kaikki edellytykset sopeutua loistavasti onnelliseksi kotikoiraksi. Melissasta saisi varmasti hyvän ystävän lenkeille, retkille, metsään, koirapuistoon ja sohvan nurkkaan. Jokin harrastuskin sopisi Melissalle varmasti ja/tai tavallinen elämä perheen kanssa. Uskoisimme että Melissa voisi sopia kiltin luonteensa puolesta myös lapsiperheeseen.

Melissa on noin 50cm korkea ja painaa tällä hetkellä 15kiloa. Tuuhean, kauniin turkkinsa alla Melissa on varsin sirorakenteinen.

Melissa on valmis matkaamaan omaan kotiinsa, kunhan sen rokotukset astuvat voimaan muutaman viikon päästä.


2.8.2013

Lisätty video Melissalle

12.8.2013
Lisätty uusia kuvia

27.8.2013
Aktiivimme vierailivat Glinan tarhalla 22. elokuuta ja tapasivat siellä myös ihastuttavan Melissan.
Viime näkemästä Melissa on silminnähden laihtunut, mutta sen positiivinen ote elämään ei ollut kadonnut minnekkään. Se on hyvin ystävällinen ja lähtestyy ihmistä todella kohteliaasta, päälle hyppimättä. Minkäänlaista ruoka-aggressiivisuutta ei myöskään ollut havaittavissa, vaan Melissa kunnioittaa muita hienosti.

Melissa haukkuu häkissään melko paljon, jonka vuoksi tulevan kodin kannattaakin varautua tekemään töitä turhan haukkumisen pois kitkemiseksi. Vaikkakin haukkuminen on hyvin todennäköisesti olla oire stressistä ja pitkästymisestä, niin etsimme Melissalle kotia ensisijaisesti muualta kuin kerrostalosta.

 

28.10.2013
Melissa on varattu Sveitsiin

 


Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: