Kodin saanut: SABRINA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

SABRINA

* noin 2-vuotias

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

26.08.2013

Pikkuruinen Sabrina löytyi harhailemasta bukarestilaisen kehätien läheisyydestä viime viikonloppuna. Romanialainen eläinsuojelija Alina Murgu oli ajamassa lentokentälle, kun hän näki tämän yksinäisen tytön tien varressa. Alina pysäytti välittömästi autonsa, ja yritti varovaisesti ottaa pienen kiinni niin, ettei se säikähtäisi ja juoksisi karkuun. Sabrinaksi ristitty koira kuitenkin säntäsi kolmeen otteeseen autojen sekaan, mutta onneksi autot hidastivat, eivätkä Alina tai Sabrina jääneet niiden töytäisemiksi. Kymmenen minuuttia kestänyt ”fifinnappaus” päättyi onnellisesti, ja nyt Sabrina etsii kotia Suomesta.

Sabrina on arviolta parin vuoden ikäinen herttainen narttu, jolla on painoa ainoastaan 3-4 kg:n verran. Koostaan johtuen emme luovuta sitä perheeseen, jossa on pieniä lapsia tai isoja koiria. Sabrina tulee pian käymään eläinlääkärin tarkastuksessa, jolloin se myös steriloidaan. Neidillä on paikoin huono karva, mikä johtuu huonosta ruokavaliosta ja sen kokemasta stressistä; on suoranainen ihme, että Sabrina on ylipäätään säilynyt hengissä tuossa ympäristössä, jossa se on joutunut – todennäköisesti ensin tultuaan hylätyksi – elämään. Karvapeite korjaantuu sen saadessa parempaa ravintoa ja huolenpitoa.

Sabrina etsii sitoutunutta kotia, jossa on aikaa, kärsivällisyyttä ja halua paneutua sen kotiutumiseen. Sisäsiisteys ja hihnassa kävely eivät välttämättä ole sille tuttuja asioita, ja ne on opetettava sille johdonmukaisesti ja maltilla. Tärkeintä on, että Sabrina saa pysyvän, loppuiän kodin, joka ei takuulla hylkää sitä. Ikinä. Sabrina luovutetaan asianmukaisesti rokotettuna, sirutettuna, loishäädettynä, tautien varalta testattuna ja oman EU-passin omistavana

Tutustu huolellisesti sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa. Muistathan, ettei mitään eläintä saa ottaa hetken mielijohteesta!

28.08.2013

Sabrina on varattu omaan kotiin Saksaan <3

Sabrinan varausasioita Suomessa hoiti Taija.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: