Päivitetty 19.11.2022

Kotia etsivä koira: MILKY W (Spacepuppies)


Syntymäaika: 06/2022
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
ei steriloitu

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
28.9.2022

Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 40 kerrallaan, joista noin puolet ovat yleensä pentuja ja puolet aikuisia. Osa koirista asuu sisätiloissa ja osa melko tilavilla, aidatuilla alueilla talon pihalla. Kulkurien adoptio-ohjelmaan tulevat kaikki Luizan koirat, jotka todennäköisimmin sopeutuvat kotikoiriksi Suomeen.

Spacepuppies pentue löydettiin heinäkuun alussa kun ne olivat aivan pieniä, noin 5 viikon ikäisiä.  Naapurikylässä asuva nainen lähetti Luizalle kuvia rakennustyömaalla asuvista pennuista ja Luiza tiesi heti, että hänen oli pelastettava pennut. Pennut olivat löydettäessä täynnä kirppuja ja punkkeja. Karvatuppipunkkien takia pentujen turkit olivat todella huonossa kunnossa, mutta tehokkaan lääkityksen ansiosta karvakin on alkanut palautua.

Koska rakennustyömään omistaja ja alueen vartijat eivät olleet yhteystyökykyisiä, eivät Luiza kumppaneineen onnistuneet saamaan pentueen emoa mukaansa. He aikovat kuitenkin vielä jatkaa alueen omistajan taivuttelua, jotta pentujen emokin saataisiin turvaan.

Milky W on oikea häseltäjä. Se antaa uusille ihmisille hirveän määrän pusuja, tunkee muiden pentujen päälle ja hyppii ihmisten syliin. Milky W on iloinen ja leikkisä härvääjä. Se haluaa olla jatkuvasti huomion keskipisteenä ja on namien suhteen pennuista ahnein. Luizan mukaan Milky W on hieman tarkka resursseistaan ja se omii myös leluja.

Milky W:tä saa käsitellä miten vain, eikä se hätkähdä ihmisten tekemisiä.

Milky W tulee hyvin toimeen sisarustensa kanssa ja ne leikkivät paljon keskenään. Milky W haukkuu aika paljon.
Milky W on isoin pennuista ja se oli elokuun alussa noin 26 cm korkea ja painoi 5 kiloa. Milky W:n arvioidaan kuitenkin kasvavan sisarustensa tapaan noin 40 cm korkuiseksi ja 10-12 kilon painoiseksi. Milky W:llä on takakannukset.

Päivitykset
28.9.2022
Milky W aloittaa sisaruksineen oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli Milky W tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista.  Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen ennen sterilointia.

Milky W saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Milky W on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Milky W:n yhteyshenkilönä toimii Elisa Laitonen

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.