Kotia etsivä koira: MR TYSON, ERITYISADOPTIO

Syntymäaika: 2016 - 2017
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea)
Kokoarvio:cm/kg

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta:

12.12.2022

Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hänet löytää eläinten parista. Eläinlääkäri Adina Vladutin Ioana on tuntenut yli 20 vuotta ja vuonna 2013 he yhdistivät voimansa ja ryhtyivät steriloimaan ja auttamaan kodittomia koiria entistä enemmän, ottaen koiria turvaan kaduilta Dr. Adinan perustamalle tarhalle. Tästä lähtien Ioana on toiminut oman päivätyönsä ohella vapaaehtoistyöntekijänä ensin Onevetin koiratarhalla Bukarestissa ja nyt myöhemmin Cosobassa sijaitsevalla koiratarhalla, jota ylläpitää Dr. Adina Vladutin perustama yhdistys One Rescue Association.

Tyson on yksi Ioanan suojateista. Tysonin tarina on alkanut omistettuna koirana, kuitenkin muuton alla toiselle paikkakunnalle Tysonista haluttiin luopua. Tyson päätyi kunnalliselle Mihailestin tarhalle viime vuonna. Kunnalliset tarhat ovat ympäristöltään mille vaan koiralle stressaavat mutta edelliselle omistetulle koiralle varmasti vielä järkyttävämmät. Kunnallisella tarhalla Mr Tyson oli silmin nähden peloissaan ja shokissa. Ioana halusi auttaa Mr Tysonia, jolle tarhan ympäristö oli selväsi liikaa. Muutaman puhelun jälkeen Ioana sai tarhalle paikallisen kouluttajan arvioimaan Tysonia tässä ympäristössä. Tyson reagoi kouluttajaan hyvin ja hänestä näkyi että hän kaipasi ihmisen läheisyyttä ja seuraa kovasti. Kouluttajan arvioinnin jälkeen Ioana siirsi Tysonin Cosoban tarhalle missä Mr Tyson ei viihtynyt ollenkaan, Tyson muuttui apaattiseksi ja halusi koko ajan päästä ulos paddockistaan. Cosoban kokeilun jälkeen Ioana etsi Tysonille paikan lemmikkihotellista missä sen koko olemus muuttui hetkessä aivan toiseksi koiraksi. Tyson rauhottui selvästi ja ystävystyi henkilöstön kanssa.

Tyson on opiskellut hihnassa kulkemista kouluttajan kanssa, alkuun hihna oli järkytys ja Mr Tyson olisi halunnyt purra hihnan poikki. Tysonia ei ole käytetty koiratappeluissa, mutta hän tulee melko huonosti toimeen muiden koirien kanssa. Tästä johtuen Mr Tyson tullaan luovuttamaan vain ainoaksi koiraksi. Vahvan omistajaansa kiintymisen takia Tyson etsii  kotia vain omakotitalossa asuvasta perheestä, mielellään rauhallisesta asuinympäristöstä. Perheen tulee olla valmis kouluttamaan Tysonia koiralähtöisesti pienin askelin yksinoloon, taustansa takia hän voi reagoida hyvin vahvasti kun hänet jätetään yksin. Tyson haukkuu kun näkee hihnan ja tietää pääsevänsä kävelylle, samoin tuttujen ihmisten lähestyminen saa aikaan ilonhaukahduksia.

Tyson on vahva, energinen ja erittäin aktiivinen koira. Hänellä ei ole esiintynyt resurssiherkkyyttä esim ruokaan ja hän vastaakin hienosti palkkioihin. Tyson syö tällä hetkellä erikoisruokaa ruuansulatusherkkyyden takia. Tyson luovutetaan vain kotiin jossa on kokemusta molossiroduista ja ollaan valmiita mahdollisesti maksamaan ulkopuolisen kouluttajalle jotta Tysonin elämä kotikoirana alkaisi sujumaan mahdollisimman hyvin. Myös perheen tulee sitoutua itse kouluttamaan ja tukemaan Mr Tysonia lempeästi koiralähtöisin menetelmin.

Kokoa Tysonilla on n. 60 cm ja painoa noin 30kg.

Päivitykset:

12.12.2022

Tysonin kuulumiset ei olekaan tällä kertaa niin mukavia. Tyson oli alkanut ontumaan oikeaa takajalkaa ja oli päässyt tämän vuoksi röntgeniin. Kuvien tulos ei ollut kovin hyvä, hänellä epäillään ristisidevammaa kummassakin jalassa, oikeassa tilanne hieman pahempi. Jaloista otetut kuvat on mahdollista saada s-postilla ennen prosessin aloitusta.

Kylmät ja kosteat ilmojen alettua Tysonin ihosta on löytynyt patteja, joiden epäillään olevan furunkoloosia. Tätä hoidetaan nyt lemmikkihotellissa missä Tyson asuu lääkeainepesuin ja huolellisella kuivauksella.

6.10.2022

Lisätty kuvia ja uusia videoita. Tysonilla pyyhkii hyvin, ainoa ongelma on oman kodin puuttuminen. Talvikin tulossa. Tysonilla on ohut pohjavillaton turkki, joten sen iho on herkkä reagoimaan muutoksiin. Turkissa on tali-ihottumaa (seborrhea) jota hoidetaan tällä hetkellä erikois shampoo pesuilla. Ioanan mukaan Tyson on ok joidenkin koirien kanssa, edelleen hän etsii ensisijaisesti kotia ainoana koirana.

12.6.2022

Lisätty kuvia ja videot. Missä on Tysonin oma koti jossa se pääsisi näyttämään kuinka hieno koira hän onkaan?

25.1.2022

Lisätty pari uutta kuvaa komeasta Tysonista. Missä on Tysonin koti? Näin lahjakas herra menee hukkaan kun ei ole omaa kotia missä näyttää mitä kaikkea hän osaa.

6.11.2021

Aktiivit kävi tapaamassa Mr Tysonia lemmikkihoitolassa lokakuussa. Hoitaja haki Tysonin häkistään “playgroundille”, jonne Tyson juoksi iloisena ja vauhdikkaana sisään tervehtimään hänelle uusia ihmisiä. Tyson suhtautui todella ystävällisesti aktiiveihin, kuten ylipäätään kaikkiin ihmisiin. Hoitolassa Tysonille on opetettu  peruskäskyjä ja jopa jotain temppuja (osaa antaa esim. tassua). Tyson on hyvin namiorientoitunut, mutta ei silti hotki nameja niin että sormet jäisi väliin. Tyson pyytää huomiota ääntelemällä, ja herkkuja hän haluaa niin kovasti että oikein maiskutteleen ja tuijottaa intensiivisestä josko niitä saisi lisää. Ioanan mukaan Tyson nauttii seurasta ja touhuamisesta niin kovin, että tulee surulliseksi kun sen on aika mennä omaan häkkiinsä. Tyson olisi jo todella valmis omaan kotiin jossa se saisi olla ainoa koirana omien ihmisten silmäteränä. Lisätty kuvia ja video. 

30.5.2021

Lisätty uusia kuvia ja videoita upeasta Tysonista.

11.5.2021

Tyson aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

————————————————————————————————————————

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Mr Tysonin rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille tullaan tekemään kotikäynti ennen koiran varausta.

Mr Tyson saapuu Suomeen asianmukaisesti kastroituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mr Tyson on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Harkitut yhteydenotot:  Anne-Mari Vihtonen.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: