Enkelikoira: MUMMULI

Syntymäaika: 2009
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
19.1.2022
Carpen tarha, lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka on rahoitettu pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran ja kissan tarha, joista pitää huolta tarhalla asuva romanialainen pariskunta. Tarhalla eläimille pyritään järjestämään mahdollisimman hyvät elinolot niiden odottaessa kodin löytymistä tai vaikka kotia ei löytyisikään. Tarhan yhteinen rakennusprojekti alkoi toukokuussa 2016 ja jatkui kolme vuotta päättyen elokuussa 2019. Kulkurien ja Carmenin yhteistyö jatkuu eri muodoissaan muun muassa valistustyön sekä sterilointityön merkeissä. Carmen jatkaa muiden tukijoidensa kanssa tarhan varustamista ja tällä hetkellä on ajankohtaista sähköjen saaminen tarhalle.

Mummuli on tullut Carpen tarhalle keväällä 2021, kun hänet omistanut mies kuoli. Miehellä oli yhteensä 7 koiraa, joista kaksi Carmen otti hoiviinsa tarhalle. Mummuli on hyvin rauhallinen, lempeän oloinen ja sympaattinen mummokoira, jonka surumielinen katse tuntuu sydämessä asti.

Mummuli ottaa mielellään nameja vierailta, jotka tervehtivät koiraa häkin ulkopuolelta. Kun vieraat menevät häkkiin, Mummuli piiloutuu koppiin eikä namitkaan enää maistu, mutta vieraiden poistuttua Mummuli tulee rohkeasti uudelleen hakemaan nameja aidan läpi. Myöhemmin uudella yrityksellä Mummuli uskaltautuu ottamaan nameja myös häkissä olevalta vieraalta ja jää ihmisen luokse. Mummuli vaikuttaa kovin varovaiselta ja tottumattomalta, vaikka yrittää kuitenkin olla rohkea. Mummuli haukkuu, kun muut koirat viereisissä häkeissä haukkuvat.

Mummulille etsitään rauhallista aikuiskotia, jossa hän voisi viettää leppoisia eläkepäiviä rakastettuna kotikoirana. Mummuli elää tällä hetkellä yksin häkissään tarhalla ja tulisi varmasti hyvin toimeen myös ainoana koirana, jolloin saisi myös oman ihmisen jakamattoman huomion. Mummulille kaikki tulee olemaan tulevassa kodissa aivan uutta, joten hän tarvitsee paljon aikaa ja kärsivällisyyttä ihmiseltään kotiutuessaan.

Herttainen Mummuli on saanut Suomesta kummin, joka Mummulin kodinsaantia edistääkseen on tarjoutunut osallistumaan Mummulin tuleviin hammashuolto-kuluihin 400 eurolla. Mummulin hampaat ovat nimittäin huonossa kunnossa ja reissu hammaslääkäriin on varmasti tiedossa.

Mummuli on arviolta kooltaan n. 50cm ja painaa n. 18kg. Mummuli on aika laihassa kunnossa ja kaipaisi lisää painoa.

Päivitykset

25.5.2022
Tänään oli Mummulin aika siirtyä sateenkaarisillalle. Vaikka Mummulin elämä Suomessa kesti vain lyhyen aikaa, sai hän viettää viimeiset hetkensä rakastettuna perheenjäsenenä omassa turvallisessa kodissa. Kiitos perheelle kodin antamisesta Mummulille. <3 Lämmin osanottomme suureen suruun.

Tässä perheen muistosanoja Mummulista:

“Ihana ja lempeä Mummuli sai viettää eläkepäiviään meidän kanssa vain 1,5 kuukautta. Vastoin kaikkia odotuksia suloinen mutta arka Mummuli kotiutui todella nopeasti ja oppi luottamaan oman perheen jäseniin. Rauhallisesti edeten tuttavuutta tehtiin myös kahteen muuhun perheen rescuekoiraan. Mummulin surusilmiin tuli iloa ja uteliaisuus, ja se oppi nopeasti rutiinit: ulkoilun jälkeen saa ruokaa 🙂  Sitä odotettiin häntä heiluen ja iloisesti hypähdellen. Mummuli oppi myös, että  rapsutuksia saa aina kun pyytää, ja usein pyytämättäkin. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että Mummulin toinen takajalka pettää kävellessä alta, samoin toinen etujalka. Kipulääkitys auttoi hetkellisesti, mutta sitten vaivat palasivat ja kivut lisääntyivät. Hampaita ei ehditty hoidattaa, sillä nukutus ei ollut mahdollista Mummulin tilanteessa. Päätimme antaa rakkaan Mummulin mennä.

Kaikesta huokui, että mennyt elämä on ollut kova, vaikka sillä oma koti olikin ollut. Mummuli oli luottavainen ja rakastava, sekä rakastettu perheenjäsenemme vain lyhyen ajan, mutta ehti jättää ikuisen jäljen monen sydämeen. Olit meille niin rakas!”

9.4.2022
Mummuli saapui tänään Suomeen ja pääsi matkustamaan ikiomaan kotiinsa. Tarhaolosuhteet ovat nyt historiaa ja onnekas Mummuli saa vanhoilla eläkepäivillään vielä kokea, miltä oman kodin rakkaus ja lämpö tuntuvat. <3

31.1.2022
Tänään Mummulin korviin kantautuu maailman paras uutinen: hänet on varattu omaan kotiin!

19.1.2022
Aktiivimme vierailivat joulukuussa Carpen tarhalla ja tapasivat siellä Mummulin, joka asuu tällä hetkellä samassa häkissä reippaan uroskoiran kanssa. Kun vieraat ovat häkissä, Mummuli ei uskalla tulla kopistaan ulos lainkaan. Namien ja höpöttelyn avulla Mummuli tulee lopulta puoliksi ulos kopistaan, mutta perääntyy äkkiä takaisin. Kun vieraat antavat nameja häkkikaverille, Mummuli hieman irvistelee tälle. Namit ja dentastixin Mummuli uskaltaa ottaa kädestä ja syö herkut mielellään kopissaan. Vierailun aikana Mummulin kuullaan haukkuvan käheää haukkua. Kun vieraat lähtevät pois häkistä, Mummuli uskaltautuu käväisemään kopin ulkopuolella ja aktiivit huomaavat Mummulin tärisevän kovasti, mikä voi johtua kylmyydestä. Mummulin soisikin pääsevän pian omaan lämpimään kotiinsa pois kylmältä tarhalta. Missä on herttaisen Mummulin ikioma koti?

28.10.2021
Mummuli on lisätty Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan.

_______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. 

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Mummuli saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mummuli on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nancy Tahlfeldt

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: