Kodin saanut koira: NONNA

Syntymäaika: Noin 3/2017
Sukupuoli: Narttu
Ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja taustat:
Heinäkuussa 2017 oli aika suunnata Romaniaan ja yhteistyötarhoillemme. Hieman Bukarestin ulkopuolella, Cosoban kylässä, sijaitsee eläinlääkäriklinikan Onevetin ylläpitämä pensioni, eli koiratarha. Tarha on yksityinen ja koirilla on turvalliset oltavat vaikkakin koiramäärä on melko korkea. Koirat asuvat kuitenkin surimmaksi osaksi paddockeissa (ulkohäkit) kahdestaan, joskus satunnaisesti ja koirista riippuen kolmistaan. Yhdessä paddockissa asustaa neljä pentua, jotka kaikki ovat tulossa adoptio-ohjelmaan. Oona löytyy sieltä jo.

Nonna on Ioana Bodean pentu, jonka hän on löytänyt ja ottanut talteen juna-asemalta. Nonna on todennäköisesti syntynyt maaliskuussa 2017 ja se tulee arvion maukaan kasvamaan pienehköksi keskikokoiseksi koiraksi , noin 15kg. Nonna on iloinen ja rohkea pentu, joka tykkää leikkiä, tulee toimeen muiden koirien kanssa ja uskaltaa tulla tervehtimään myös vieraita ihmisiä.

Nykytilanne:

30.11.2017
Nonna saapui oman perheensä luokse 30.11.2017.

28.10.2017
Onnekas Nonna neitokainen varattiin toistamiseen, nyt peukkuja pitelemään, että onni kantaa tytön kotiin saakka pian.

16.10.2017
Nonna palautuu kotia etsiväksi koiraksi, kun sen varaus peruttiin siitä johtumattomista syistä. Nonna elelee edelleen Onevetin pensionissa, on iloinen, suloinen ja vikkeläjalkainen nuori neiti. Aktiivimme syyskuisen reissun aikana Nonnalla oli toinen takajalka paketoituna, kun oli loukannut sen vipeltäessään menemään. Lisätty kuvia syyskuulta.

19.9.2017
Nonna varattiin omaan kotiin, jossa sitä jo odotetaan kovasti 🙂

21.8.2017
Tänään saimme Ioana Bodealta tuoreita kuulumisia ja kuvia Nonnasta. Kesä on jatkunut helteisenä Romaniassa ja Nonna kavereineen viillettää ympäri Onevetin sisäpihaa pentuenergialla. Aina välillä pitää pysähtyä syömään hieman raksuja tai hörppimään hieman vettä mutta hetken päästä leikit jo jatkuvatkin. Nonna olisi pian valmis lentämään omaan kotinisa ja jakamaan tuota uskomatonta iloa mitä siitä pursuaa, oman perheensä kanssa.


8.8.2017

Nonna astuu adoptio-ohjelmaan tänään. Kun menimme häkkiin heinäkuussa Nonna pomppi ympärillämme kuten muutkin häkin pennut. Vaikka tämä suloinen pieni jännittää sylissä jonkin verran, se kuitenkin reippaasti jää jalkoihin pörräämään ja leikkimään häntä heiluen. Nonna antaa kuitenkin hienosti katsoa hampaat, korvat ja mutenkin tyttö antaa käsitellä itseään helposti.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Nonna saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna (mikäli ikä sen sallii), rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nonna on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Mikäli Nonna tulee Suomeen steriloimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Nonnan yhteyshenkilö: Mia Takolander 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: