Kodin saanut: PEPSI

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

PEPSI

* Noin 2-vuotias

* Uros

* Kastroidaan

* Romaniassa

 

 

Tämä komistus on Pepsi! Se on arviolta kaksivuotias pienikokoinen poika ja luonteeltaan miellyttävä, pehmeä & ystävällinen. Sen suonissa virrannee osittain pekingese-verta. Painoa sillä on tasan tarkkaan 9,3 kilon verran.

Pepsi oli vaeltanut yksin kadulla etsien ruokaa, kuten niin moni muukin onneton romanialainen koira. Eräänä kauniina päivänä sen kohdalle oli sattunut OneVet-hoitolan Dr. Adina, joka oli antanut nälkäiselle koiralle syötävää. Pieni punaturkki oli ryhtynyt seuraamaan ystävälliseksi toteamaansa Adinaa, tullut hänen perässään kotipihaan saakka, eikä ollut enää suostunut poistumaan sieltä.

Adinan sydän suli ja hän vei Pepsiksi nimeämänsä pojan hoitolaan toivoen sen löytävän pian oman kodin, joka pitäisi siitä huolta loppuelämän ajan.

Pepsi etsii sitoutunutta kotia, jossa ymmärretään pienenkin koiran tarvitsevan kunnollinen koiran elämä, liikuntaa ja huolenpitoa. Hyvin tärkeää on lisäksi muistaa, ettei mitään eläintä saa ottaa hetken mielijohteesta. Uuden kodin on lisäksi oltava valmis opettamaan Pepsille kotikoiran tapoja, kuten sisäsiisteyttä ja hihnakäytöstä, mikäli ne eivät ole vielä hallinnassa. Poika tullaan luovuttamaan sirutettuna, loishäädettynä, rokotettuna ja oman EU-passin omaavana, ja se kastroidaan ennen Suomeen tuloa.

HUOM. Ennen yhteydenottoa tutustuthan huolellisesti sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

Harkitut yhteydenotot Taijalle.

Tapasimme Pepsin OneVet-hoitolassa 18.3.2013. Se on todella hilpeä, aidosti ystävällinen ja reipas poika! Pepsi tykkää varauksettomasti ihmisen huomiosta, heiluttaa häntää kaikille sitä lähestyville ja suikkii pusuja silittävälle kädelle. Pepsi on oikea helmi! Ohessa muutama tuore kuva kaunisturkkisesta pojasta.

Päivitetty 19.3.2013

Pepsi on varattu!

Päivitetty 22.3.2013

Pepsi sai oman kodin Suomesta <3

Päivitetty 20.4.2013

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: