Kodin saanut koira: PILKKU

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

25.5.2024

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Pilkku asuu tarhan etupihalla koiralaumassa, jossa tuntuu pärjäävän oikein mukavasti. Pilkku on ollut tarhalla viime kesästä asti, sen taustasta ei ole tarkempaa tietoa, mutta se on niin luottavainen, että voisi kuvitella sen olleen joskus jonkun koira. Aktiivien tavatessa Pilkun, se leikkii sopuisasti muiden koirien kanssa. Sen ei kuulla haukkuvan, mutta leikkiärinää hän pitää muiden koirien kanssa. Vaikka Pilkku haastaakin mielellään toisia leikkiin, ei se tukeudu koiraseuraan vaan töpsöttelee menemään itsekseen.
Pilkku hakeutuu koko ajan ihmisten lähelle, vaikka ei olekaan kovin kiinnostunut nameista eikä vaadi huomiota voimakkaasti. Se seurailee aktiiveja ja tuijottaa rauhassa intensiivisesti saadakseen osakseen huomiota.
Pilkkua saa silitellä, rapsutella ja nostaa syliin eikä se tunnu siitä hetkahtavan lainkaan. Hän on sen verran rauhallinen, että on vaikea kuvitella mikä hänen tyyneyttään horjuttaisi.
Pilkku sopisi varmasti omasta mielestään parhaiten Mallorcalle eläkeläismiljonäärin silmäteräksi, mutta menisi varmasti monenlaisessa kodissa. Yksin, koirakaverin kanssa, lapsiperheeseen, kerrostaloon, ensikoiraksi, mikään tuskin hetkauttaa hänen mielenrauhaansa. Pilkulla on mahdollinen napatyrä, joka ainakaan tällä hetkellä ei tunnu vaivaavan.

Pilkku on n. 28cm korkea ja painaa noin 6 kiloa.

Päivitykset

25.5.2024
Pilkku on matkustanut Suomeen ja tavannut oman perheensä. Onnea Pilkku!

25.1.2024

Onnekas Pilkku tassutteli suoraan varattuna koirana nettisivuille.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Pilkku saapuu Romaniasta Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Pilkku on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Pilkun kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Pilkun yhteyshenkilönä toimii Nina Ehrström