Kodin saanut: PRETTY

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

PRETTY

* n. 3 kk

* narttu

* Romaniassa.

 

 

 

 

22.04.2013

Pretty on tällä hetkellä Romaniassa eläinsuojelija Alina Murgun luona. Alina löysi Prettyn 18.päivä kuluvaa kuuta, kotitalonsa pihalta Bukarestin keskustan liepeiltä. Alinan naapuri, joka ei tykkää koirista oli havainnut pikkuisen Prettyn ensin, mutta poiketen normaalista hän ei ollut välittänyt lainkaan pienestä, vaan Pretty oli saanut jatkaa toimiaan ja Alina oli ehtinyt paikalle hakemaan pikkuisen luokseen turvaan. Mistä Pretty sitten oli ilmestynyt juuri Alinan pihalle, sitä emme valitettavasti tiedä.

Pretty on leikkisä ja erittäin suloinen pikkulikka. Pretty tulee pentumaiseen tapaan toimeen loistavasti muiden koirien kanssa. Pretty on ystävällinen ja rohkea pentu. Tyttönen asustaa tällä hetkellä Alinalla kissojen keskellä, joten myös kissakoti voisi sopia tälle pikkuiselle.

Pretty on tällä hetkellä n. 3-4kg. Pretty tullaan luovuttamaan omaan kotiinsa asianmukaisesti rokotettuna, loishäädettynä, sirutettana ja oman passinsa omistavana. Pretty on valmis matkustamaan omaan kotiinsa kesäkuun alussa. Pretty tulee aikuisena olemaan keskikoinen ja painamaan alle 15kiloa.

Ennen yhteydenottoa tutustuthan luovutussopimukseen, koiran omistajan oppaaseen ja adoptoinnin kustannuksiin.

Pretty sai kodin toukokuussa 2013.

Video Prettysta ja kämppäkaveri Dollysta leikkimässä Alinan luona 20.4.2013

23.9. 2015
Pretty, nykyisin Kirppu nimeltään, on asunut Suomessa omassa kodissaan jo kaksi ja puoli vuotta. Ja on kuin ei olisi koskaan muualla ollutkaan:

“Kirppu hyväksyi meidät hyvin elämäänsä heti alussa; mitä nyt tuntuu, että se on lähes joka päivä sitä mieltä, että ruokaa voisi antaa enemmän ja pihalla pitäisi olla 24/7. Kirppu on
valloittava luonteena, vähän pöhkö ja mielettömän antelias kiintymyksensä osoittamisessa :). Arkuutta Kirpulla on melko paljon: kaikki uusi on tosi jännää ja välillä vanhat ja tututkin asiat.
Mutta ehdottoman selkästi perheessämme oli Kirpun kokoinen ja muotoinen puuttuva pala!”

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: