Kodin saanut koira: PRIMA (Pörröjengi) (nyk. Viima)

Syntymäaika: 8/2020
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
9.3.2023

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120-150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen vuoksi koirien määrä tarhalla on tällä hetkellä noin 190 koiraa.

Pörröjengin pentujen emo hylättiin Clatestin kylään viimeisillään raskaana kesällä 2021. Seuraavana päivänä koira synnytti seitsemän pientä pentua, joista viisi olivat narttuja ja kaksi urosta. Eräs kyläläinen päätyi pitämään emon ja urospennut itsellään ja Carmen tarjoutui ottamaan narttupennut huomaansa Carpen tarhalle. Siellä ne joutuivat pandemiatilanteesta johtuen odottamaan adoptio-ohjelmaan pääsyä harmittavan pitkään.

Koko sisaruskatras on asustellut Carpen tarhan sisäpihalla noin 15 koiran laumassa ja ovat siinä mielessä onnekkaita, että ovat saaneet elää vapaina ja saaden positiivisia ihmiskohtaamisia. Vieraiden ihmisten saapuessa tarhalla, tuleekin Prima sisaruksineen iloisesti heitä vastaan ja ottavat vierailijat vastaan reippaasti ihmis-seurasta ilahtuneina.

Luonteeltaan Prima vaikuttaa avoimelta ja tasapainoiselta nuorelta koiralta. Se on ihmisläheinen, sosiaalinen ja hakee aktiivisesti rapsutuksia ja läheisyyttä paikalla olevilta ihmisiltä. Prima on leikkisän oloinen tyttö jonka rohkeutta vaikuttaa buustaavaan toisten koirien seura. Prima sopisikin erinomaisesti kotiin, missä jo ennestään asuisi toinen koira tai useampia.

Prima on kuitenkin todella iloinen pusutyttö, joka kyllä varmasti myös tulevassa kodissaan riittää energiaa ja se tulee kaipaamaan aktivointia ja paljon liikuntaa. Prima ei erityisemmin hauku ja vaikuttaa lempeältä nuorelta koiralta.

Kooltaan Prima on noin 60-65 cm korkea ja 20-25 kilon painoinen.

Päivitykset

2.5.2023

Prima saapui Suomeen 29.4. ja pääsi aloittamaan uuden elämän ikioman perheen parissa.

26.3.2023

Prima sai onnellisia uutisia: hänet on varattu ikiomaan loppuelämän kotiin!

9.3.2023

Kun aktiivit menevät Carpen sisäpihalle missä mm. pörröjengiläisiä asustaa vapaana, on vastassa melkoinen pörhellys. Prima on aikamoinen häslä ja käy kierroksilla – on selvästi todella innoissaan vierailijoista. Prima on selvästi rohkeampi kuin Pompula. Primaa saa heti rapsutella ja se ei oikein tiedä kenen luo mennä kun kaikilta saisi nameja ja rapsuja. Priman ei kuulla haukkuvan vierailun aikana. Prima tulee suoraan kohti ja hyppii vasten. Aiemmin kun pentuja oli enemmän, Prima tuntui jäävän hieman jalkoihin. Nyt kun tilaa on enemmän, Prima uskaltaa olla enemmän oma itsensä. Prima vaikuttaa letkeältä ja iloiselta neidiltä.

2.11.2022

Aktiivimme tapasivat Priman syyskuussa. Prima on edelleen selvästi pihan koirista reippain. Hän tulee suoraan luo ja antaa aktiivienkin rapsutella häntä. Prima myös pusuttelee aktiiveja. Namit kiinnostavat ja maistuvat suoraan kädestä ottaen. Prima jännittää muun Pörröjengin tavoin, muttei selvästi suoraan arista mitään. On yllättävän rohkea hännänheiluttaja. Prima tulee jopa pyynnöstä innokkaasti suoraan luo ja välillä hyppii vasten ihmistä. Vaan missä luuraa Priman ikioma ihminen ja loppuelämän koti?

16.6.2022
Prima on selvästi Pörröjengiläisistä kaikista reippain. Prima antaa aktiivien rapsutella itseään ja kiinnostavat namit Prima uskaltaa syödä kädestä. Prima selvästi turvautuu yhteen vierailulla olevaan aktiiviin ja Prima pysyykin hänen vierellään. Prima vaikuttaa muidenkin Pörröjengiläisten tapaan sopuisalta. Pihalla ollessaan Prima ei hauku, eikä se aiheuta eripuraa laumassa esimerkiksi resurssien puolustamisella.

Primasta lisättiin uusia kuvia ja videoita.

23.4.2022
Yhdistyksen aktiivit tapasivat Priman Carpen tarhalla taas maaliskuussa. Prima on Pörröjengin tarhalle vielä jääneistä sisaruksista rohkeimman oloinen. Se tulee ensimmäisenä moikkaamaa vieraita ja hakemaan silityksiä ja rapsutuksia ihmisiltä. Se tutkii vierailijat tarkkaan, tykkää nameista ja intoutuu leikkimään yhden aktiivin hanskalla. Missä on tämän ihanan tyttösen oma koti?

Primalle lisättiin myös uusi video ja kuvia.

11.12.2022
Kulkurien aktiivit tapasivat taas Pörröjengin ja ihastuttavan Priman Carpen tarhalla joulukuussa. Prima oli iloinen vierailijoista ja otti nämä innostuneesti vastaan tarhan pihalle. Prima on energinen ja aktiivinen koira, joka rakastaa nameja ja touhuamista. Joku saisi tästä vaikka reippaan ja takuulla kestävänä patikointikaverin!

Priman profiiliin lisättiin muutama kuva ja uusi video.

18.11.2021
Kulkurien aktiivit tapasivat Pörröjengin Carpen tarhalla lokakuussa. Suloinen Prima tuli aktiiveja iloisesti vastaan tarhan pihalla, mutta se on huomattavasti rauhallisemman oloinen kuin sisaruksensa. Se jättäytyy takaa-alalle, ei hypi ihmisiä päin eikä tee itsestään numeroa. Se ei kuitenkaan vaikuta aralta, vaan jää hiukan suureleisen porukan jalkoihin. Prima on kuitenkin iloinen tyyppi, joka varmasti arvostaisi päästä tutkimaan maailmaa oman ihmisen kanssa.

Primalle lisättiin uusi pusukuva ja video.

14.9.2021
Pörröjengin Pimu aloitti kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Prima saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Prima on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Priman yhteyshenkilönä toimii Laura Arala

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: