Kodin saanut koira: PUFINA

Syntymäaika: 2/2019
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta
25.02.2021
Carpe on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun perustama yhdistys ja lähellä Bukarestia sijaitsee myös Carpen tarha. Carmen Mandescu on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, jonka kanssa myös Kulkureilla oli yhteistyötä vuodesta 2012 lähtien. Carpen tarha on ollut Carmenin ja Rescueyhdistys Kulkurit ry:n yhteinen projekti.

Pufina vaelsi yksin Bukarestin kadulla, jossa se meni sattumalta erään perheen pihaan. Kyseinen perhe piti Pufinaa hetkellisesti, mutta perhe ja ympäristö ei ollut turvallinen. Perheeseen kuului useita lapsia ja paljon aikuisia ja valitettavasti Pufinaa potkittiin tässä perheessä. Pufina reagoi potkimiseen alistuvasti, se ei ikinä edes murissut tilanteissa, joissa sitä pahoinpideltiin.

Herttainen Pufina on todella ystävällinen ja kiltti ja tarhalla se tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Pufinan tulevassa kodissa voisi siis hyvinkin asua jo valmiiksi koirakaveri. Pufina rakastaa ihmisiä ja ihmisiltä saatua huomiota ja läheisyyttä. Pufina on luoteeltaan lempeä ja hyväntahtoinen.

Painoa Pufinalla on arviolta noin 4-5 kg ja säkäkorkeutta noin 25-30cm.

10.04.2021
Pufina saapui Suomeen.

09.03.2021
Pufina on varattu omaan kotiin Suomeen.

25.02.2021
Pufina on lisätty adoptio-ohjelmaan.
______________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Pufina saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Pufina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Pufinan yhteyshenkilönä toimii Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: