Kodin saanut koira: ROCKY B

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

IMG_147004111534863ROCKY B

* n. 8v

* uros

* Romaniassa

 

 

 

 

24.09.2014

Rocky on tällä hetkellä Romaniassa yhteistyökumppanimme Ramonan luona odottamassa omaa kotiaan.

Rocky Balboa, tuttujen kesken Rocky, on  aivan puhdas chow chow. Rocky on elänyt Bukarestissa perheessä koko alkuelämänsä. Mutta koska perheelle syntyi lapsia ja Rockysta lähti paljon karvaa, päätti koti viedä pojan maalle, jossa se olisi joutunut ketjun päähän pihan perälle vahtimaan. Tapauksesta kuitenkin kuuli yhteistyökumppanimme Carmen, joka päätti puuttua tilanteeseen ja pyytää koiraa itselleen etsimään uutta kotia. Perhe empi hetken, mutta ymmärsi kyllä pian, että ei olisi Rockylle oikein joutua perheen keskeltä yhtäkkiä pihan perälle ketjuun. Ja näin Rocky päätyi Carmenin kautta Ramonan luokse odottelemaan omaa kotiaan. Kun Rocky sitten saapui Ramonan luokse, oli sen turkki melko pahassa kunnossa, Ramona päätti nopeasti helpottaa pojan oloa ja leikkasi Rockyn turkin pois lähes kokonaan. Poika on selkeästi nauttinut lyhyessä turkissa olostaan, sitä ei haitannut lainkaan tämä yllättävä kevennys.

Rocky on hyvin tyypillinen chow chow, se on alkuun hieman pidättyväinen uusia ihmisiä kohtaan, mutta rentoutuu pian. Rocky on tuttuja ihmisiä kohtaan mitä mainioin, se todella nauttii ihmisen huomiosta ja hakeutuu syliin hellittäväksi. Rocky tulee toimeen kaikkien koirien kanssa, mutta ei selkeästikkään kaipaa koiraseuraa kamalasti, se menee muiden mukana pihalla hetken, mutta hakeutuu sitten omiin oloihinsa tai ihmisen luokse hellittäväksi. Rocky rakastaa ruokaa ja nukkumista, se on aina paikalla kun ruokakippo jossain kolahtaa ja se ottaa aina parhaan paikan unilleen.
Vaikka Rocky tuleekin arvostamaan varmasti paljon tulevassaan kodissaan pehmeitä petejä ja notkuvia tarjoilu pöytiä, tulee tämä herra varmasti myös tarvitsemaan liikuntaa ja aktiviteetteja.

Rockyn tulevalla kodilla tulee olla tietämystä rodusta ja kokemusta tämän tyyppisistä koirista. Rocky ei ole enää nuori poika, mutta siitä voi olla seuraa omistajallee vielä useiksi vuosiksi eteenpäin.
Vaikka Rocky onkin elänyt joskus kodissa, emme voi tietää varmaksi onko se sisäsiisti tai osaako se kulkea remmissä, tulevan kodin tulee varautua opettamaan pojalle kaikki alusta alkaen. Rocky tulee olemaan varmasti mitä uskollisin ja loistavin perheenjäsen.

 

22.2.2015
Rocky B on matkannut omaan kotiinsa.

 

Ennen yhteydenottoa tutustuthan sivuiltamme löytyviin infoihin: adoptoitavan eläimen terveys, koiran omistajan opas, luovutussopimus sekä adoptoinnin kustannukset.

Rockya kodin etsinnässä auttaa Tanja

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: