Kodin saanut koira: SANDU

Syntymäaika: 4/2018
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (M.G. Rescue)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
5.9.2020

Romaniassa on yli kaksi miljoonaa koditonta koiraa eli ongelma on käsittämättömän suuri. Se on tulosta kaupungistumista edistäneistä poliittisista päätöksistä yhdistyneenä muun muassa suuriin yhteiskunnallisiin eroihin ja köyhyyteen sekä tästä kumpuaviin asenteisiin, joiden mukaan lemmikkieläimillä ei ole sellaista arvoa, johon me nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa olemme tottuneet. Romaniassa on yhä enemmän ihmisiä, jotka haluavat muuttaa asioita ja tekevät paljon työtä muutoksen hyväksi, mutta asenteet muuttuvat hitaasti. M.G. Rescue on romanialaisen eläinlääkäri ja -suojelija Mihai Grigorien perustama taho. Tarha sijaitsee Bulbucata-Stalpu -alueella, noin 30 km Bukarestin ulkopuolella. Tontti on rauhallisella alueella ja tarjoaa suojaa koirille, muutamalle lehmälle, hevoselle, lampaalle, vuohelle, possulle, erilaiselle linnulle sekä kaneille ja kissoille. Mihailin tavoite on myös tulevaisuudessa tehdä valistustyötä koululaisten parissa kertoen vastuullisesta eläintenpidosta ja -hoidosta.

Pikkuisen herra-Sandun tarinassa on paljon tyhjiä aukkoja, joista me emme tiedä mitään. Mihain ystävä löysi noin parivuotiaan Sandun alkuvuodesta 2020 Mustanmeren rannikolta. Sen taustasta ennen löytöhetkeä ei siis ikävä kyllä tiedetä mitään, mutta Sandun ihmisläheisyys, reippaus ja sosiaalisuus puhuisi entisen kotikoirataustan puolesta.

Sandu on energinen ja täpäkkä pieni ukkeli. Persoonallisen naaman takaa löytyy yhtä persoonallinen koira, joka ei anna kenenkään kävellä ylitseen. Omaa tahtoa ja itsepäisyyttä tässä nuorukaisessa riittää. Sandu ei ole se koirasosiaalisin tyyppi ja se on tarkka resursseistaan varsinkin toisten koirien suhteen. Suurin resurssi Sandulle tarhamiljöössä on ruoka ja se stressaantuukin aika lailla muiden koirien läheisyydestä ruoka-aikaan. Sandu on myös yleensä ensimmäisenä komentelemassa liian ännekkäästi, villisti tai Sandun mielestä ärsyttävästi käyttäytyviä koirakavereitaan. Sandu jakaa häkkinsa Reetan kanssa ja vaikka Sandu onkin hiukan vaativa kämppäkaveri, tulee kaksikko kyllä keskenään toimeen.

Ihmisten seurassa Sandu on kuitenkin mitä sosiaalisin ja rakastavin pikkukoira. Se suhtautuu vieraisiinkin ihmisiin ystävällisesti ja tulee itse hakemaan huomiota ja rapsutuksia. Käsittely ei ole Sandulle ongelma, vaan kaikki toimenpiteet sujuvat ongelmitta. Sandu olisikin varmasti onnellisin perheen ainoana silmäteränä ja sille etsitäänkin ensisijaisesti kotia, jossa ei asu toisia koiria.

Sandu ei ole mikään räksyttäjä, se lähtee kyllä mukaan haukkumiseen tarhan muiden koirien kanssa, mutta ei vaikuta haukkuvan pelkästä haukkumisen ilosta.

Sandu on pieni koira, noin 35 cm korkea ja painaa vain noin 6-7 kiloa.

Päivitykset

5.9.2020
Sandu saapui vihdoin tänään omaan kotiinsa Suomeen. Onnea ja ihanaa loppuelämää, Sandu!

28.4.2020
Sandu on tänään varattu omaan kotiin!

16.4.2020
Sandun profiiliin lisättiin video iloisesta Sandusta häkkikaverinsa Reetan kanssa.

6.4.2020
Sandu hypähti mukaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

__________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Sandu saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sandu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Sandun yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos.

https://www.facebook.com/mgrescueromania/videos/2558691921009980/

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: