SERAFINA

* narttu

* synt. arviolta 1.9.2014

* Romaniassa

10.12.2014
Mustavalkoinen Serafina löytyi pellon laidalta Bukarestiin vievän tien varrelta eräänä lokakuisena päivänä. Kulkurien aktiivit olivat menossa hakemaan alueelta koiria steriloitaviksi, kun he huomasivat pienen pennun seuraavan isompaa lajitoveriaan peltoaukealla. Iso koira jolkotteli pois ja pienokainen jäi itkemään yksinäisyyttään autojen kiitäessä sen ohi vain parin metrin päästä. Aktiivit onnistuivat nappaamaan pennun ojanpohjalta ennen kuin se olisi päätynyt hortoilemaan pikitielle takuuvarmaan kuolemaan.

Alueella koiria ruokkiva eläinsuojelija kertoi, ettei ollut nähnyt pentua siellä aiemmin. Se oli mitä todennäköisimmin hylätty sinne edellispäivänä. Pennun karva oli hyväntuntuinen, joskin täynnä kirppuja ja punkkeja, ja se vaikutti hyvinruokitulta. Aktiivit veivät pennun mukanaan bukarestilaiselle eläinklinikalle, jonka hoitolassa se tällä hetkellä odottaa kotia. Tätä ennen pentu vietti hetken aktiivien seurassa Almavet-klinikalla, mistä oheiset kuvat Dr. A:n ja RAR:n voimanaisten kanssa. Kaunotar sai nimekseen Serafina ja lempinimekseen Hobonyytti.

Vaikka Serafina vaikutti löytöhetkellä reippaalta, se väsähti pian. Pienokaisella todettiin parvo, ja sen taistelu elämästä kesti pitkään. Selviytymismahdollisuuksiksi annettiin 50/50. Kaikkien helpotukseksi se kuitenkin vahvistui hyvän hoidon ja huolenpidon ansiosta ja on nyt tomera tyttö. Siitä kasvaa aikuisena vähintäänkin keskikokoinen koira.

Muistathan, että pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan; mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumista saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen, aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.

Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

4.1.2015
Serafina on saanut useita kotitarjouksia, joiden joukosta varmastikin löytyy neitokaisen loppuelämän koti. Serafinasta ei siis enää oteta kotitarjouksia vastaan.

4.1.2015
Pientä kulkijaa kohtasi uskomaton arpaonni, kun se tien laidalta osui aktiiviemme silmiin. Sen jälkeen se selätti parvon ja kirsikkana kakun päällä se sai tänään nimensä eteen VARATTU. Serafina matkustaa pian omaan kotiinsa Suomeen. Onnea Serafina ja perhe 🙂

27.1.2015
Saimme kuulumisia nyt pari viikkoa suomalaisena kotikoirana viettäneeltä Serafinalta:

“Nyt on kulunut melkein kaksi viikkoa siitä, kun saavuin kopassani Helsinkiin lentokoneella. Minua jännitti kovasti ja meninkin penkin alle piiloon. Kun isi otti minut syliin, niin toivo minussa heräsi. Olisiko vihdoin mahdollista, että minä voisin olla turvassa.

Kylmä tuuli puhalsi vasten matkasta väsyneitä kasvojani, kun astelimme ulos terminaalista. Äiti kantoi minut auton takakonttiin, jossa minua odotti oma pieni koppa ja isoveli Rooney. Haistelimme tuon mustavalkoisen isomman koiran kanssa toisiamme uteliaina. Tulisihan hänestä nyt isoveljeni. Ajoimme jännittävän matkan Paimioon, jossa pääsin ensi kertaa tutustumaan uuden kotini pihamaahan. Ensin yritin lähteä karkuun, koska minua jännitti niin kovasti enkä oikein pitänyt valjaista, kaulapannasta ja taluttimesta. Sitten äiti nappasi minut syliin ja totesimme yhteistuumin, että yritetään tuota pihan tutkimista sitten myöhemmin.

Ovi uuteen kotitalooni aukesi ja lämmin ilma tuntui mukavalta kuononpäässä. Sain jo turvalliseksi muodostuneen kopan sisälle lähelle äidin ja isin sänkyä, jossa sitten vietinkin ensimmäisen iltani, yöni ja seuraavan päivänkin. Tarkkailin hieman peloissani ja jännittyneenä uuden perheeni touhuja ja söin ruokaa, jota minulle annettiin sekä join vettä pelottavasta kiposta. Äiti otti minua syliin aika useasti ja minulla oli siinä turvallinen olo. En oikein aluksi uskaltanut luottaa itseeni ja kaikki omituiset äänet jännittivät. Toisen päivän iltana rohkaisin mieleni ja lähdin kopastani liikkeelle. Rooney isoveljeni rohkaisi minua ja uskaltauduin kiipeämään sohvalle isin kainaloon. Silloin ensimmäisen kerran tunsin olevani todella kotona ja turvassa.

Siitä se sitten lähti. Olen tutkinut ahkerasti uutta kotiani ja haistellut jokaisen kulman. Minulla on oma alue, jossa lähinnä vietän aikaani, mutta aika-ajoin pääsen myös keittiöön ja olohuoneeseen. Enää en tarvitse koppaa turvakseni, makoilen välillä omassa pedissäni sekä äidin ja isin kanssa sängyssä. Olen kyllä kuullut, että sinne minulla ei olisi enää asiaa sitten kun olen kunnolla kotiutunut. Hiukan nauran kyllä mielessäni, koska eivät he kuitenkaan voi vastustaa minua oikeasti. Hauskinta on kuitenkin leikkiä isoveljeni Rooneyn kanssa, kakkia ja pissata sisälle ja syödä Rooneysta irtoavia karvakasoja. Ne kyllä vähän kutittavat kurkkua ja äiti aina yrittää niitä kaivaa suustani, mutta välillä onnistun nielemäänkin osan.

En oikein tykkää kun äiti ja isi on alkanut kantaa minua pihalle kauhean usein, ilmeisesti minun olisi syytä siellä pissiä ja kakkia, kun molemmat suurin piirtein hyppivät riemusta kun teen asiani ulos. On kuitenkin niin paljon mukavampaa kakkia ja pissata sisällä, missä on lämmin. Yritän nyt vielä pinnistellä ulkohuussia vastaan ja aika usein olen siinä onnistunutkin. Toinen asia mistä en oikein tykkää, on tuo ihme naru, jonka he sitovat minuun kun lähdetään ulos. Ensin jarrutan kaikin voimin, mutta tuolla liukkaalla on niin vaikea estellä menoa. Sitten annoin periksi ja lähdin kävelemään. Äiti oli minusta tosi ylpeä, kun osasin kävellä vetämättä. Namit tietysti auttoivat asiaa. Kakkaaminen ja pissaaminen narussa on kyllä vielä liian vaikeaa.

Minusta on tärkeää kertoa mahdollisimman kovaan ääneen, kun joku tulee kotiini. Myös yöllä kuulen usein erilaisia ääniä ja ilmoitan niistä välittömästi ja kuuluvasti. Minua ihmetyttää, kun äiti ja isi ovat välillä niin unisen näköisiä aamulla. Suojelenhan kuitenkin heitäkin ilmoittamalla kaikesta epäilyttävästä. Olen saanut myös kokeilla sellaista älypeliä, jossa pitää saada namit neljästä erilaisesta rasiasta. Olen siinä jo aika taitava, koska tykkään nameista tosi paljon. Osaan myös istua, kun äiti sitä pyytää ja vähän näyttää kädellä, mitä pitikään tehdä.

Luulen, että nimeni on Serafina. Ainakin sitä nimeä minulle usein huudellaan. Minulla taitaa olla myös toinen nimi, Kani. Äiti ja isi aina juttelevat, että näytän ihan kanilta loikkiessani pihalla ja venytellessäni pitkiä jalkojani. Olen saanut paljon itsevarmuutta ja rohkeutta kohdata uusia asioita. Olen tavannut uusia ihmisiä, joista olen tykännyt. Kohta varmaan tapaan muitakin koiria ja tutustun uusiin paikkoihin ja asioihin. On tämä pienen romanialaisen peltokoiran elämä sitten jännittävää. Kaikkein parasta on kuitenkin lämmin syli ja oma koti. Olen tainnut saada oman perheen, ainakin äiti, isi ja Rooney-isoveli ovat niin minulle luvanneet. Ehkä uskallan jo luottaa siihen ja lentokentällä herännyt toivonkipinä on kasvanut roihuksi. Kerron taas lisää kuulumisia, kun ehdin. Nyt pitää mennä leikkimään isoveljen kanssa.”

Lisätty myös muutama kuva kotoa.

21.3.1015
Serafinan ja isoveljen Rooneyn elämä on alkanut asettumaan uomiinsa. Saimme erinomaisia kuulumisia kotoa:

” Nyt on kulunut n. 2,5 kk siitä, kun saavuin ensimmäisen kerran Suomen maankamaralle ja omaan kotiini Paimioon. Silloin oli lunta, kylmä, pelottavaa, jännittävää, uusia hajuja, ihmisiä, koiria ja paljonkaikenlaista, mihin en ollut tottunut. 

Nyt kaksi ja puoli kuukautta siitä, elämä on aika mukavaa.Isoveljeni Rooneysta on tullut minun paras kaverini ja leikimme yhdessä joka päivä. Välillä Rooney ei jaksa leikkiä kanssani, mutta jos roikun korvassa tai hännässä tarpeeksi kauan niin hän heltyy. Olen käynyt kaksi kertaa eläinlääkärissä eikä minua oikeastaan pelottanut ollenkaan. Päivät kuluvat odotellen äitiä töistä kotiin ja kun hän tulee, en meinaa pysyä nahoissani. Silloin tällöin pissahätä on vaan niin kova, että on pakko luikauttaa pissat sisätiloihin. Kakkatouhut olen jo pari viikkoa sitten päättänyt hoitaa ulkona. Minua jännittää ulkona lenkkeillessä aika paljon kaikki outo, esim. mummot rollaattorilla ja vieraat miehet herättävät minussa vahvoja tunteita. Ollaan pikku hiljaa totuteltu uusiin ja jännittäviin asioihin, mutta vielä tarvitsen paljon tukea ja turvaa niihin totuttelemisessa. Parasta on lenkkeillä vapaana metsissä juosten ja leikkien. Käyn aina välillä tarkistamassa, että äiti on lähettyvillä, koska niin Rooney on minulle opettanut. Hihnassakin osaan olla, mutta en kovinkaan paljon pidä siitä. Erityisen vaikeaa on kävellä tien reunassa, mieluummin kun kävelisin keskellä tietä. Rakastan ruokaa ja oikeastaan kaikkea, mitä voi syödä. Ulkona suurinta herkkuani ovat erilaiset papanat, mitä löydän. Ihmettelen, kun äiti ei jostain syystä oikein pidä siitä, että syön niitä. Kannan myös yleensä kotiin jonkin aarteen, esim. hienon kepin, mutta niiden pitää jäädä ulos. Ruokakippoani osaan jo hienosti odottaa ja äiti on silloin minusta ylpeä. Rapsutukset ovat mahtavia, kellahdan aina selälleni kun äiti malttaa minua oikein kunnolla paijata.

Tässä alla on muutamia kuvia, kun oltiin leikkimässä Rooneyn kanssa. On aika kivaa olla suomalainen koira ja olen onnellinen, että minulla on oma perhe ja koti. Olen niin onnellinen, että olen lihonnut monta kiloa ja turkkinikin on paljon hienompi nykyään. En ole kuitenkaan mikään diiva, vaan olen enemmänkin raisu pikku poikatyttö”.

Kiitos terveisistä: Kulkurit toivottaa koko laumalle oikein erinomaista kevättä!
Lisätty pari kuvaa Serafinasta.

Mikäli Serafina tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu steriloinnin kustannuksiin 25 % osuudella. Olethan yhteydessä yhdistykseen ennen sterilointia.

Serafina saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Serafina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveys -osioon ja adoptoinnin kustannuksiin.

10.1.2014
Serafina sai oman kodin Suomesta 9.1.2015.

Hobonyytin kodinetsinnässä auttoi Maarit Auranen.