Enkelikoira: SHORTY (nyk. Pätkis)

Syntymäaika: Noin 2011
Sukupuoli: Uros
Kastroitu
Sijainti: Suomessa
Kokoarvio:

 

Päivitys

7.12.2019
Pätkis on siirtynyt Enkelikoiriin. Suuri kiitos perheelle, joka antoi Pätkikselle kaiken mahdollisen ja lämmin osanottomme <3 .

Perheen kirjoittama muistokirjoitus:

Pätkis, pieni suuri koira.                                                                † 23.10.2019

 

Ensimmäisellä tapaamisella kun saavuimme sinua katsomaan, meille kerrottiin sinun pelkäävän miehiä. Kuitenkin tapaaminen meni oikein hienosti, kun kohtasit Matin. Et haukkunut ollenkaan, etkä vaikuttanut pelokkaalta. Kotihoitajan poistuttaessa ensitapaaminen kanssasi meni rauhallisesti, sillä näimme että olit hieman hämmentynyt ja varuillasi. Kuitenkaan et pelännyt silittämistä etkä lähtenyt karkuun. Tykästyimme sinuun heti. Totuit nopeasti meihin, ja näin tunsimme, että olisimme hyvä perhe, jos tulisit meille. Ilmeisesti sinäkin tykästyit meihin. Onneksemme saimme sinut ja sinusta tuli osa pientä perhettämme.

Olit saanut nimeksesi Shorty, mutta päätimme antaa sinulle uuden, sopivamman nimen. Paljon pohdittuamme tulimme tulokseen, että mielestämme sinua kuvasi täydellisesti alkuperäisestä nimestä johtamamme suomenkielinen versio: Pätkis. Olit aivan pätkis-karamellin värinen. Ensimmäiset ajat kotona olit hiukan jännityksissä, ja halusit mennä piiloon, jos kovia ääniä tuli. Löysimme sinut komerosta ja kaapeista piiloutuneena, kuitenkin nopeasti aloit luottamaan meihin.

Sait ensimmäisen kiusoittelunimen Rotta, joka on hiukan ilkeän kuuloinen. Tämä tuli kuitenkin rakkaudella, koska olit uskomattoman taitava kerjäämään herkkuja nappisilmilläsi, vaikka mahasi olisi ollut täynnä ruokaa. Äidit olivat lempi-ihmisiäsi, osittain siitä syystä, että heiltä sai aina parhaita herkkuja. Toinen syy nimellesi oli se, kun kävelimme kaupunkialueella ja vanhat vaistosi heräsivät nähdessäsi hiiren. Noh siihen loppui sen hiiren taru…

Vanhempiemme luota löytyi myös pari koira- kaveria, jota pääsit tapaamaan usein viikonloppuisin. Sinä rakas Pätkä laitoit kolme kertaa itseäsi isomman koiran ruotuun. Sait toisesta koirasta jopa parhaan kaverin, vaikka alussa luultiin, ettet välttämättä tulisi muiden koirien kanssa juttuun. Opit nopeasti ja tiesit, milloin lähdettiin autolla liikenteeseen ja milloin takaisin omaan kotiin. Osasit kävellä kiltisti autolle. Tunnistit jopa autot, kun toinen meistä tuli töistä. Olit viisas koira.

Arkemme rakentui pieniin hauskoihin tapoihisi, kuten pieneen piipityksesi, kun aloimme herätä ja tulit toivottamaan hyvää huomenta. Lenkille lähdössä halusit laittaa vipinää kinttuihin hellällä näykkimisellä käsiimme, kun puimme kenkiä. Koskaan et kuitenkaan purrut ketään. Henkäisysi oli rentoutunut, kun soitettiin pianolla rauhallista kappaletta. Tai korjatessamme autoa vanhempien autotallissa. Halusit tulla aina kanssamme autotalliin ja erityisesti sen yhteydessä olevaan vierashuoneeseen. Se oli sinun paikkasi, jossa pääsit olemaan rauhassa. Työn loputtua tiesit lähteä kanssamme sisälle.

Rakkainta hommaasi oli jäljittää, josko maassa olisi hajuja pupuista. Aina silloin tällöin törmättiinkin lenkillä jäniksiin, joita ei kuitenkaan saatu kiinni. Näistä oli kuitenkin aina kivaa haaveilla.

Muistamme, kuinka sinusta sanottiin, ettei sinusta tule koskaan pitkien lenkkien kävelijää. Kuitenkin loppuun asti halusit innolla mennä metsään ja aina vain pidempiä reittejä.”

Vanhemmat päivitykset

15.5.2014
Romaniassa pienen koiran elämä on aikamoista onnenkauppaa. Jos koiralla käy hyvä arpaonni, se päätyy kotiin, jossa koirasta huolehtimiseen on ainakin jollain tavoin sitouduttu. Ja jos taas käy kuten Shortylla, se jostain käsittämättömästä syystä päätyy hylättynä kadulle oman onnensa nojaan.

Onneksi Shortyn tarina ei kuitenkaan päättynyt tähän, sillä juuri kun tilanne näytti Shortyn kohdalla hyvin huonolta, sen löysi ihminen, joka välitti tarpeeksi auttaakseen pikkumiestä löytämään uuden suunnan elämälleen. Tällä hetkellä Shorty asustaakin Anda Murgun tarhalla, jossa se odottaa arpajaisten päävoittoa eli omaa kotia Suomesta.

Luonteensa puolesta Shorty sopisi monenlaiseen kotiin. Pikkuherra on sosiaalinen ja leikkisä, ja Shorty tulee toimeen muiden koirien kanssa sukupuoleen katsomatta. Myöskään kissat eivät aiheuta Shortyssa mitään suurempia reaktioita, joten tulevassa kodissa voi olla myös kissakaveri odottamassa.

Painoa Shortylle on kertynyt noin 8-9 kg, ja ruumiinrakenteeltaan pikkumies on pitkänmallinen töppöjalka. Rokotusten puolesta Shorty on valmis matkaamaan uuteen kotiin jo pian. Jos ihastuit tähän pikkumieheen, niin harkitsethan kuitenkin tarkkaan ennen yhteydenottoa, että varmasti pystyt tarjoamaan Shortylle loppuelämän kodin, joka tarkoittaa parhaassa tapauksessa yli 10 vuoden sitoutumista. Tulevan kodin tulee myös varautua opettamaan Shortylle alusta asti kaikki kotikoiran tavat, sillä mitään takeita pikkumiehen sisäsiisteydestä tai hihnakäyttäytymisestä ei ole.

Shorty saapuu Suomeen sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä, tautitestattuna EU-passin kera.

25.5.2014
Shorty saapuu kotihoitoon Suomeen 1.6.2014. Vielä hienompaa olisi, jos se pääsisi suoraan omaan loppuelämän kotiinsa!

1.6.2014
Shorty saapui tänään kotihoitoon Suomeen. Päivitämme Shortyn kuulumisia piakkoin!

2.6.2014
Shorty on ollut vasta vuorokauden kotihoidossa, mutta ensimmäiset kuulumiset tältä pieneltä pojalta kotihoidosta tulivat jo! Jännittävän ja stressaavan matkan jälkeen uni ja ruoka ovat maistuneet Shortylle hyvin ja hännän heiluttaminen on lähes jatkuvaa! Ulkoilu on vielä melko jännittävää ja hihnassa kulkemista harjoitellaan. Shorty kaipaa kovasti hellyyttä ja rapsutuksia niin ulkona kuin sisälläkin ja hakee myös katsekontaktia hyvin. Lisätty Shortylle uusia kuvia. Missä olisi tämän ihastuttavan pienen pojan ikioma rakastava koti?

5.6.2014
Shorty on ollut nyt kokonaiset neljä päivää kotihoidossa Suomessa ja on hurmannut kaikki sen tavanneet täysin! Shorty on ennakkotietoja pienempi ja painaa vain n. 6,5 kg.

Kotihoitajan kertoman mukaan Shorty on erittäin kiltti ja luottavainen ja antaa käsitellä itseään hienosti.Shorty pärjää työpäivät yksin, eikä ole tehnyt mitään tuhoja ja ottaa kotihoitajan aina iloisesti vastaan. Jännittävissä tilanteissa Shorty turvautuu mieluummin kotihoitajaansa kuin pyrkii karkuun. Tänään kävelyllä Shorty näytti, että osaa nauttia elämästä ja heittäytyi maahan selälleen kierimään häntä huiskuten. Lenkeillä Shorty etenee rauhassa ja useita taukoja pitäen ja maailmaa ihmetellen. Muita koiria Shorty seuraa mielellään sivusta, eikä yritä rynnätä tutustumaan sen kummemmin. Paras paikka pojan mielestä on ehdottomasti rapsutuksia jakeleva syli!

18.6.2014
Pienelle Shortylle tämä oli suuri päivä: Shorty varattiin tänään ikiomaan kotiin!

23.6.2014
Shorty muutti tänään omaan kotiin 🙂

Tutustuthan ennen yhteydenottoa sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, luovutussopimukseen, adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Shortya kodinetsinnässä auttoi Niina.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: