Päivitetty 13.11.2018

Varattu koira: SORIN


Syntymäaika: 4/2018
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
kastroitu

 

Perustiedot ja tausta

22.10.2018

One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee väsymättä eläinlääkäri Adina Vladut, joka huolehtii jatkuvasti koirien lääkitsemisestä, adoptiovalmisteluista ja tarhan kehittämisestä. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat viettävät jonkin aikaa tämän tarhan yhteydessä olevalla klinikalla, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten.

Romaniassa syntyy valtavat määrät pentuja niin omistetuille kuin hylätyillekin koirille. Kotikoiria ei ole useinkaan steriloitu, ja niinpä pennut ovat kuluerä, josta halutaan päästä eroon. Parhaimmassa tapauksessa pennut toimitetaan eläinsuojelijoiden löydettäväksi. Näin kävi myös pikkuiselle Sorinille, joka oli hylätty Cosoban tarhan portille.

Tämä ketunpoika on supersosiaalinen, reipas, utelias ja iloinen touhottaja, jonka häntä ei lakkaa vispaamasta sekunniksikaan. Tasapainoisen oloinen ja reipas Sorin lähestyy ihmistä täysin mutkattomasti ja avoimesti. Se käy tervehtimässä kaikki, ja nauttii selvästi ihmisen seurasta. Sylikään ei ole liian jännittävä paikka, kuten monille muille pennuille. Sorin tulee myös hienosti toimeen muiden koirien kanssa, eikä tomera poika jää pienestä koostaan huolimatta muiden jalkoihin. Sorin on romanialainen nimi, joka tarkoittaa auringon kaltaista – eli kodinetsintään juuri sopiva tälle vesselille.

Sorinin ei ole tarhaoloissa kuultu haukkuvan juuri ollenkaan, vaan lähinnä pitävän innostuessaan sellaista pentujen vikinää. Reipas pikkupoika sopisi varmasti monenlaiseen kotiin, mutta kodin tulee varautua pennun monipuoliseen aktivointiin, jotta yhteiselämä on mahdollisimman antoisaa kaikille osapuolille. Sorinilla on edessään pitkä elämä, joten otathan yhteyttä vasta harkittuasi tarkkaan sitoutumista koiraan sen koko elinkaaren eli 10-15 vuoden ajaksi.

Sorin on nyt korkeudeltaan 25 cm ja painaa 5-6 kg. Se jäänee aikuisenakin melko pieneksi, arviolta noin 40 cm korkeaksi.

 

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

10.11.2018

Sorin on varattu, ja pääsee pian touhottamaan ikiomaan kotiinsa! Omien ihmisten lisäksi sitä odottaa Suomessa uusi hieno nimi, Leon.

 

22.10.2018

Sorin aloitti oman kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

_________________________________________________________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Sorin tulee Suomeen niin nuorena, että sitä ei kastroida ennen kotiutumista, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Sorin saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sorin on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Yhteyshenkilö: Maiju Lanki

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.