Kodin saanut koira: SPERIOASA (nykyisin Astrid)

Syntymäaika: 2017
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One rescue association / Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
13.05.2019
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. OneVetissa adoptio-ohjelman koirat rokotetaan, mikrosirutetaan ja testataan, sekä ulko- ja sisäloishäädetään. Niille tehdään myös EU-lemmikkieläinpassi. Lisäksi klinikan lääkärit tarkastavat koirat kliinisesti ja tarpeen mukaan tekevät lisätutkimuksia.

Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti. Yksi tarhan koirista on Sperioasa.

Sperioasa tulee tarhalla hienosti toimeen toisten koirien kanssa ja sen tulevassa kodissa voisi hyvinkin asua jo valmiiksi koirakaveri. Ihmisiä kohtaan Sperioasa on hieman ujo, joten se tulee tarvitsemaan tulevassa kodissa positiivisia kohtaamisia vieraista ihmisistä, jotta se saa enemmän itseluottamusta ihmisten kohtaamiseen. Tutun ihmisen sylissä Sperioasa vaikuttaisi olevan hyvin tyytyväinen. Sperioasa on ystävällinen ja lempeä neiti. Tarhalla Sperioasa ei hauku, mutta käytös voi toki muuttua kotitumisen yhteydessä.

Arvion mukaan Sperioasalla on painoa noin 6-7 kg ja säkäkorkeutta noin 35 cm.

06.10.2019
Sperioasa lensi omaan kotiinsa 5.10.

23.07.2019
Sperioasa on varattu omaan kotiin Suomeen! Onnea neidille ja sen tulevalle perheelle <3

13.05.2019
Sperioasa on lisätty adoptio-ohjelmaan.

___________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Sperioasa saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sperioasa on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Sperioasan yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: