Kulkurien monet eri sterilointikampanjat ympäri Romaniaa ovat käynnissä läpi vuoden. Täältä löydät kaikki uusimmat uutiset sterilointirintamalta, sekä lisätietoa kaikista käynnissä olevista sterilointiprojekteista.
Tehtaan vahtikoirat
Sterilointityön tärkeys näkyy niin monella eri tavalla. Sterilointiyhteistyökumppanimme Anda Happy Dogs Morenilta kertoi meille koskettavan tarinan huhtikuun sterilointipäivästä Morenin kaupungissa. Kuvassa näkyvä koira on yksi kuudesta narttukoirasta, jotka tuotiin...
Carpen kevään ensimmäisessä sterilointipäivässä 19.4. steriloitiin 53 koiraa
Sään lämmetessä kysyntä sterilointipäiville ja -kampanjoille Romaniassa kasvaa. Narttukoirien kevään juoksut ovat osaksi jo menneet, mutta muistuttaneet jälleen paikallisia siitä, että ei toivottujen pentujen syntyminen olisi helposti estettävissä. Sterilonneista...
Sterilointivuosi 2022/1-3: Alkuvuonna steriloitiin 1102 eläintä, viitteellisiä lahjoituksia 37 358,95 euroa
On aika vilkaista, mitä sterilointirintamalla Romaniassa on yhteistyökumppaneidemme toimesta saatu aikaan alkuvuoden aikana. Tässä tulee katsaus vuoden 2022 ensimmäiseen neljännekseen, eli tammikuusta maaliskuuhun! olemme sponsoroineet 1102 sterilointia...
#PysäytetäänPentusesonki tuotti 6603,35 euroa sterilointityöhön
#PysäytetäänPentusesonki - kiitos tuestanne! Kuun vaihteessa keräsimme taas täydellä teholla varoja kevään sterilointityöhön Romaniassa. Narttukoirat synnyttävät kevään ensimmäisi pentueita, ja yhteistyötarhojemme sekä maan koiratilanne pahenee entisestään. Kevään...
Hädässä olevaa mummokoiraa ja Paws Care Vetin sterilointityötä tuettu 1832,50 euron suuruisella summalla
Sterilointiyhteistyökumppanimme Paws Care Vet pelasti sterilointipäivässään muutama viikko sitten kadulta huonokuntoisen mummokoiran. Sen vatsaa painoi valtava tyrä, ja se oli kipeän ja väsyneen oloinen. Ihana Paws Care Vetin porukka otti koiran siipiensä suojaan ja...
#PysäytetäänPentusesonki – osallistu sterilointikeräykseen 25.3.-10.4.2022
Maaliskuu. Ilmat lämpenevät. Luonto alkaa heräillä horroksestaan. Kevät on täällä. Tiedätkö, mitä se tarkoittaa maissa, missä kodittomien koirien ongelma on mittava? Se tarkoittaa, että pentusesonki on virallisesti alkanut. Jo nyt tuhannet narttukoirat ympäri Romaniaa...
Heiveröisen pennun kasvutarina
Maailma kaipaa juuri nyt enemmän tarinoita rakkaudesta ja myötätunnosta Näillä saatesanoilla sterilointiyhteistyökumppanimme Happy Dogs Morenin Anda Popescu lähetti meille tämän hellyyttävän kaksikon tarinan. Omistaja kertoi Andalle pelastaneensa koiran aivan...
Te lahjoititte maailman sterilointipäivänä 4 586,45 euroa kestävään eläinsuojelutyöhön
Miten sanoinkuvaamattoman ihana on huomata, että olitte kanssamme samaa mieltä siitä, että maailman sterilointipäivä on yksi vuoden tärkeimmistä päivistä! Viime viikolla 22.2. pyysimme teitä pysähtymään. Samalla tavalla kuin tekisitte autotien vierestä löytyvän...
Sache Vetin klinikkarakennusprojektiin ohjattiin 2 000 euroa
Vuoden 2022 ensimmäiseksi suureksi avustuskohteeksi sterilointirintamalla valikoitui pitkäaikaisen yhteistyökumppanimme Sache Vet Clinicin klinikkarakennusprojekti Bukarestia ympäröivässä Ilfovin kunnassa. Keräsimme 24.1.-6.2. varoja uuden klinikan tarpeisiin ja...
Maailman sterilointipäivä 22.2.2022 – pysähdy auttamaan tänään
Kuvittele, että ajaisit autoa maantietä pitkin, matkalla kotiin töistä tavallisena tiistaina. Yhtäkkiä näkisit tien poskessa pienen koiranpennun. Pysähtyisitkö? Useimmat meitä somessa seuraavat vastaavat todennäköisesti kysymykseen kyllä. Monet olisivat varmasti...