Kodin saanut koira: THEO

Syntymäaika: 6/2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

 

27.9.2015 Rescueyhdistys Kulkurit ry:n aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Syyskuussa 2015 Romanian matka kohdistui mm. Onevet klinikalle, jonka kanssa yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä päivittäin. Klinikan kautta kulkevat mm. kaikki Suomeen saapuvat koirat. Tämän lisäksi Onevet tarjoaa turvapaikan monelle kadulta pelastetulle. Klinikan koirasuojalla odottaa omaa kotiaan ympärivuotisesti noin 200 koiraa.  Yksi näistä koirista on vasta noin 3.5kk vanha tiikeriraidallinen Theo. Romanialaisen tavan mukaisesti oli Theokin hylätty kadulle emonsa ja siskojensa, Tinkyn ja Tootsien kanssa kun siihen syystä tai toisesta kyllästyttiin. Theon onneksi nämä koirat päätyivät lähelle Onvetin koirasuojaa josta ne otettiin turvaan kinikan henkilökunnan toimesta. Nyt Theon on aika aloittaa kodinetsintä Suomesta, osana Kulkurien adoptio-ohjelmaa.

Theon tavanneet aktiivit kuvaavat tätä pikkumiestä erittäin iloiseksi ja leikkisäksi. Se tulee reippaasti tutustumaan vieraisiin ihmisiin ja vaikuttaa hyvin uteliaalta kaverilta. Theo yrittää kovasti saada ihmisiä mukaan leikkeihinsä. Tästä pojasta saisikin varmasti mukavan kaverin aktiiviseen elämän menoon. Pentueen koirien oletetaan kasvavan noin 40-45cm korkeiksi ja noin 14-17kg painaviksi.

29.11.2015
Aktiivien viimeisimmällä matkalla marraskuussa Romaniaan tapasivat he myös ihanan Theo-pennun. Theo on ikäisensä mukainen leikkisä ja avoin pentu. Se aivan tykkää, kun sitä tutkitaan ja käsitellään. On kaikkia vieraita kohtaan luottavainen. Osaa myös rauhoittua nopeasti eli ei ole mikään mahdottoman riehakas pentu. Theo on nyt noin 45cm/10-12kg ja kasvanee vielä hieman. Theon sisko Tootsie pääsi jo omaan kotiin Suomeen ja toinen sisko Tinky on tulossa piakkoin. Olisiko nyt jo Theon vuoro?

29.1.2016
Tarhan työntekijä kiteyttää Theon olemuksen lyhyesti: “Se on hyvä poika”. Se on normaali nuori koira, joka haluaa leikkiä ja juosta. Liukas ja kiiltävä lattia hieman alkuun ujostutti, mutta Theo reipastui hyvin nopeasti. Se viihtyy paremmin koirakavereiden kanssa ja uskaltaa helpommin tutkia paikkoja niiden kanssa, tulee kaikkien kanssa hyvin toimeen. Ulkona se on vielä rennompi kuin sisätiloissa. Sen siskot ovat kotiutuneet hyvin perheisiinsä Suomessa, mistäs Theon koti löytyisi?

2.2.2016
Onnen päivä, Theo on varattu!

3.4.2016
Theo saapui omaan kotiinsa 19.3.16

———————————————————————————————————————————-

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.

Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Theo tulee Suomeen kastroimattomana, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Theo saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Theo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Yhteyshenkilö: Johanna Kotiaho.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: