Tiedote: Kulkurit lomalla 18.12.2023–7.1.2024

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 18.12.2023-7.1.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja, jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme, joten tässä muutamia huomioitavia asioita toiminta-alueittain.

Adoptiotoiminta

Jos olet kiinnostunut kauttamme kotia etsivästä koirasta, otathan huomioon että suurin osa adoptioita hoitavista vapaaehtoisista yhteyshenkilöistämme lomailee em. ajanjakson ajan. Kaikilla lomalla olevilla yhteyshenkilöillä löytyy kotisivujen yhteystiedoista lomamaininta ja mikäli laitat sähköpostia heille loman aikana, saat vastauksena automaattisen lomaviestin toimintaohjeineen. 

Jos siis olet kiinnostunut jostain kotia etsivästä koirasta, käytäthän loma-ajan perehtyen huolellisesti adoptioinfoihin kotisivuillamme, kuten esimerkiksi eläimen adoptioon, adoptoitavan koiran terveys- ja kustannusasioihin, usein kysyttyihin kysymyksiin, harkintaa tukeviin artikkeleihin jne. Yhteyshenkilömme palaavat sinulle loman jälkeen asiaan, maltathan odottaa vastausta jotta ehdimme purkaa mahdollisesti loman aikana kertyneet yhteydenotot. 

Kotiutuneet koirat

Kuulemme aina mielellämme kauttamme kodin saaneista koirista ja neuvomme mielellämme kotiutumiseen liittyvissä kysymyksissä. Jos sinulla on kauttamme adoptoitu koira ja haluat kertoa kuulumisia tai kysyä neuvoa kotiutuneen koirasi suhteen, pyydämme sinua loman aikana huomioimaan ettemme ole tavoitettavissa ja palaamme viesteihin 7.1.2024 jälkeen.

Akuuteissa tilanteissa olethan aina yhteydessä eläinlääkäriin ja käytöshaasteissa ammattiapua saat kouluttajilta, joista löydät suosituslistauksen esimerkiksi täältä

Haluamme tässä yhteydessä myös muistuttaa joulun ja uuden vuoden vaihteen riskeistä koiraperheissä. Joulun aikaan muuttuvat rutiinit esimerkiksi sukulaisvierailujen yhteydessä voivat aiheuttaa stressiä ja käytöshaasteita koiralle, joten turvaathan koiralle rauhallisen tilan sen sitä tarvitessa joulunakin. Jouluherkkujen aikaan on myös hyvä muistaa, että moni joulun herkuista ei sovellu koiralle (esim. suklaa, rusinat, viinirypäleet, pähkinät, joulukinkun rasvaisuus, suolaisuus, luut). 

Uuden vuoden suhteen taas on hyvä muistaa, että ilotulitteiden myynti alkaa heti joulun välipäivinä ja satunnaisia raketteja saatetaan ampua jo kauan ennen uudenvuodenaattoa. Suosittelemme lämpimästi käyttämään koirilla turvavarustusta (valjaat + turvapala tai panta + valjaat tai kaikki nämä) rakettien myynnin ajan ja aivan erityisesti uudenvuodenaattona. Karkaamisen riski on kovien paukahdusten yhteydessä suuri myös koiralla joka ei normaalisti pelkää yksittäisiä kovia ääni.  

Hobo Shop

Kulkurien verkkokaupassa voi tehdä normaaliin tapaan tilauksia myös loman aikana. Huomioitavaa on, että toimitukset ovat tauolla loman ajan ja käynnistyvät uudelleen 7.1.2024 jälkeen. 17.12. mennessä saapuneet tilaukset postitetaan ennen joulua. Myös verkkokaupan asiakaspalvelu jatkaa viesteihin vastaamista loman jälkeen, jolloin palaamme esimerkiksi reklamaatio- tai tuotetiedusteluihin.  

Some ja muut viestintäkanavat 

Myös Kulkurien Instagram- ja Facebook-sivut hiljenevät loman viettoon. Kanavillamme tulee loman aikana muutamia ennakkoon ajastettuja julkaisuja, mutta yksityisviesteihin palaamme vasta loman jälkeen. 

Loman aikana akuuteissa ja kriittisissä asioissa saat yhteyden yhdistykseen info@kulkurit.fi sähköpostin kautta. Info-sähköpostia seurataan myös loman aikana ja reagoimme akuutisti huomioitamme vaativiin viesteihin, muutoin myös info-sähköpostiin tuleviin ei-akuutteihin asioihin palataan viiveellä. 

 

Lämmin kiitos ymmärryksestä ja joustavuudesta! 

 

Lue myös:

Tiedote: Kulkurit lomalla 23.12.2024-12.1.2025

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 23.12.2024-12.1.2025. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme joten tässä muutamia...

lue lisää

Syyttömät -sterilointikeräys tuotti 19 958,56 €

Valtavan suuri kiitos kaikille jotka osallistuitte Syyttömät -sterilointikeräykseen!  Vain seitsemässä päivässä 24.7.-31.7. te jälleen näytitte, millainen voima yhteisössä todella piilee! Syyttömät -sterilointikeräyksen yhteissummasta kasvoi huimat 19 958,56 € ❤️‍...

lue lisää

Infoa koiran uudelleensijoittamisesta

Tuki perheille kotiutumisen jälkeen Vastuullisena toimijana Kulkurit sitoutuu huolehtimaan kauttaan adoptoiduista myös niiden kotiutumisen jälkeen. Tämä tarkoittaa tukea perheelle alun haasteisiin ja tarvittaessa perheen tukemista sekä neuvojen ja vinkkien antamista...

lue lisää