Kodin saanut koira: TODAY

Syntymäaika: 4/2019
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa / Ioana Bodea
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

Ioana Bodea on romanialainen eläinrakas nainen, joka  on omistanut elämänsä eläimille, niiden suojeluun ja elämänlaadun parantamiseen. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen, mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hänet löytää eläinten parista. Hän auttaa niin koiria, kissoja, hevosia kuin luonnonvaraisia eläimiä ja uneksii voivansa antaa suojan esimerkiksi linnuille, jotka tarvitsevat sitä turvallista lepopaikkaa missä kerätä voimansa ennen palautusta luontoon.

Ioana on löytänyt suloisen Todayn kylästään helmikuun 2020 alussa. Löytöhetkellä Today on ollut todella huonossa kunnossa; se on painanut vain hieman yli 3 kg ja sillä on ollut paljon punkkeja. Todaylla todettiinkin babesia löytöhetkensä jälkeen. Se on kuitenkin sittemmin saanut babesiaan lääkitystä ja nyt tyttönen testattiin jo tämän osalta negatiiviseksi. Mitä ikinä Today on elämänsä ensimmäisen vuoden aikana kokenut on meille mysteeri, mutta Todayta ei menneisyys ole jäänyt painamaan, vaan se on todella iloinen ja energinen. Se myös nauttii suunnattomasti ihmisseurasta ja onkin todellinen ystävällinen ihmisliima. Today tulee myös hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Hieman Today haukahtelee ilosta tai kun tytön mielestä on aika antaa lisää huomiota ja rapsutuksia.

Today asuu tällä hetkellä Onevetin klinikan tiloissa Bukarestissa. Tyttö on saanut myös hieman lisää painoa ja Todaylla onkin painoa tällä hetkellä noin 5,5 kg ja korkeutta 35 cm.

Päivitykset
05.09.2020
Today saapui Suomeen 5.9.

03.05.2020
Today on varattu omaan kotiin Suomeen! Onnea ihanalle neidille sekä sen tulevalle perheelle <3

21.03.2020
Today on saanut useita kotiehdokkaita, joten tällä hetkellä pikkuisesta ei oteta enempää kyselyitä vastaan. Kiitos kaikille!

18.03.2020

Ihana Today pääsi tänään mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään sitä ikiomaa loppuelämän kotia.

______________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Today saapuu Suomeen  asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Today on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Todayn yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: