Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 1.1.2016

kulkurit logo vihr_tausta

Näin uuden vuoden kynnyksellä on aika pysähtyä hetkeksi katsomaan taaksemme jäänyttä vuotta.

Edellisten vuosien tapaan vuosi 2015 oli Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle vauhdikas ja toiminnantäyteinen. Jatkoimme ennakkoluulotonta ja intensiivistä linjaamme eläinsuojelutyössä. Säilytimme kokemuksen kautta hyväksi havaitut toimintatavat yhdistyksen peruspilareina. Siihen rinnalle toimme avarakatseisesti mukaan myös uusia tapoja toimia. Kulkurien toiminnan yksi tärkeimmistä periaatteista on pysyä mukana jatkuvassa kehityksessä samalla säilyttäen ajantasaisuus ja intohimo työtämme kohtaan – unohtamatta hetkeksikään realistisuutta ja työn laadukasta toteutusta.

Visiomme on, että jonain päivänä maailmassa ei olisi tarvetta eläinsuojeluyhdistyksille. Tällöin jokaisella lemmikkieläimellä olisi koti, missä sen kokonaisvaltainen hyvinvointi osattaisiin ottaa huomioon. Näin ollen steriloinnit ovat jatkossakin hyvin yksiselitteisesti Kulkurien toiminnan johtotähti. Vuonna 2015 tavoitteena oli steriloida Romaniassa 1500 eläintä. Lukema saavutettiin jo lokakuun alussa. Lopullinen sterilointilukema vuoden loppuun mennessä kipusi niinkin korkealle kuin 1745 suoritettua sterilointia. Se on uskomattoman hieno luku. Olemme syystäkin ylpeitä tukijoistamme Suomessa ja yhteistyökumppaneistamme paikan päällä Romaniassa, jotka kaikki yhdessä mahdollistivat tämän. On selvää, että vuonna 2016 vauhti sterilointirintamalla ei tule hidastumaan. Päinvastoin, nimenomaan sitkeä työ sterilointien kentällä on avain kestävän eläinsuojelutyön toteutumiseen.

Sterilointiprojektit, joihin panostimme kaikista projekteista eniten kuluneena vuonna, toteutettiin tehokkaina täsmäiskuina useissa Romanian kaupungeissa ja kylissä niin Bukarestissa kuin kauempanakin maaseudulla. Muiden sterilointiprojektien rinnalla on kulkenut uniikki massasterilointiprojektimme Rosiori de Veden kaupungissa, kaupungissa jonka toivottomuuden tuntee ihollaan sinne matkustaessaan. Tässä pormestarin siunaamassa pioneeriprojektissa Rosiori De Veden lopulliseen kulkukoirattomuuteen tähtäävä hanke on saanut hitaasti mutta varmasti säännöllisten sterilointipäivien myötä jalansijaa kaupungissa.
Odotamme myös innolla saavamme vuonna 2016 sterilointien rinnalla käsi kädessä kulkemaan entistä aktiivisemman ja suunnitelmallisen valistustyön. Sen kautta pääsemme vaikuttamaan etenkin Romanian kasvavaan sukupolveen, jolla on pian avaimet käsissään vaikuttaa kodittomien eläinten hyvinvointiin Romaniassa.

Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut paljon myös muuta projektirintamalla. Operaatio Gradistean ja edelleen käynnissä olevan Projekti Sperantan myötä olemme saaneet tehdä ruohonjuuritason työtä ja olla mukana auttamassa siellä, missä pienellekin avulle ja toivolle on kaikista eniten tarvetta. Nämä kaksi projektia ovat pysäyttäneet kahden pienen koirapopulaation lisääntymisen ja toistuvan kärsimyksen nälän ja sairauksien keskellä.

Tapahtumien suhteen vauhti on ollut huimaa. Mittava aktiivien joukkomme, jossa vuoden lopussa oli 37 henkilöä, ja kokenut tapahtumavastaavamme yhdessä muiden yhdistystä auttavien henkilöiden kanssa ovat mahdollistaneet sen, että Kulkurien tapahtumia on ollut ympäri vuoden aina pienistä koirapuistotapahtumista isompiin, kuten vuosittaiseen Match Showhun ja messutapahtumiin. On ollut ilahduttavaa huomata, miten aktiivisesti tukijamme ja adoptioperheet osallistuvat toimintaan tapahtumissakin. Myös muut paikkakunnat pääkaupunkiseudun ulkopuolella ovat kunnostautuneet tapahtumarintamalla ja tästä etenkin Turun seudun aktiiveille erityiset kiitokseni.

Merkittävää kuluneessa vuodessa on ollut se, että olemme saaneet mukaan upeita tukijoita myös julkisuudesta ja sitä kautta aivan uudentyyppistä näkyvyyttä ja energiaa toiminnalle. Aivan erityisesti haluan mainita Paola Suhosen/IvanaHelsingin ja Janni Hussin, joiden valtavan suuren panostuksen ja järkkymättömän tuen avulla saimme aikaan mm. ainutlaatuisen julkkiskalenterin alkavalle vuodelle, saimme seurata Paolan matkaa Romaniassa kahden viikon ajan ja järjestää jäsenillan, missä Paola kertoi merkittävästä matkastaan. Yhteistyö näiden lämminsydämisten ihmisten kanssa onneksemme jatkuu tänäkin vuonna. Luvassa on jotain todella mielenkiintoista!

Adoptiotoiminnassa lukemat pysyivät edellisvuoden tasolla. Vuoden 2015 adoptoitujen eläinten lukumäärä on 332 (vuonna 2014 339). Adoptioprosessin toimivuudesta kertoo se, että uudelleensijoitusprosentti on vain 5,7%. Adoptioprosessia kehitettiin edelleen kestävämmäksi kuluneen vuoden aikana mm. Koiruuksien Klubin kanssa yhteistyössä kehitetyllä Kulkurista kotikoiraksi -verkkokurssilla. Kurssi on kenen tahansa saatavilla, mutta erityisesti se on suunnattu rescuekoiraa harkitseville tai omaa adoptiokoiraansa kotiin odottavalle.

Romaniassa paikallisten toimijoiden kanssa prosesseja tarkistetaan ja päivitetään aina kun koemme niille olevan pienintäkin tarvetta. Kävimmekin useita menestyksellisiä muutoksia läpi mm. yhteistyöklinikkamme OneVetin kanssa esim. Suomeen lähtevien koirien korva- ja hammasongelmien huomaamisessa ja hoitamisessa entistä paremmin. Olemme iloisia siitä, että adoptiotoiminta on saamassa varteenotettavaa paikkaansa Suomessa ja adoptiota pidetään entistä laajemmin eettisenä vaihtoehtona koiran ottamiselle. Oleellista adoptiotoiminnassa on sen laadukkuus ja huolellisuus. On tärkeää että adoptioprosessi on harkittu ja tarkka alusta loppuun saakka niin viranomaistahot, kuin adoptioperheetkin huomioiden.

Muuta mainittavaa kuluneessa vuodessa on luonnollisesti ensimmäisen henkilön palkkaaminen yhdistykseen. Allekirjoittanut aloitti yhdistyksen osa-aikaisena toiminnanjohtajana lokakuussa 2015. Näin rikoimme jälleen yhden myytin rescuetoiminnassa. Työntekijän palkkaaminen mahdollistaa yhdistykselle aivan toisenlaiset resurssit keskittyä asioihin, joihin pelkin vapaaehtoisvoimin ei ole aiemmin ollut mahdollista tarttua sekä viedä yhdistystä entistäkin suunnitelmallisemmin ja tavoitteellisemmin eteenpäin. Henkilökohtaisesti olen valtavan ylpeä yhdistyksemme ennakkoluulottomasta ja avarakatseisesta hallituksesta, sekä täyden tuen antaneesta aktiivitoimijoidemme rivistöstä. Yhdistyksen suurin voimavara ovat sen toimijat ja siinä suhteessa olemme Kulkureissa valtavan onnellisessa asemassa.

Vuodelle 2016 on saavutettu useita tavoitteita. Luvassa on merkittäviä lanseerauksia usealla saralla, mutta tulevana vuonna haluamme ennen kaikkea keskittyä ylläpitämään tavoitetun aseman ja laadukkaan tason kaikessa mitä teemme. Edelleen verrattain nuori yhdistyksemme on rikkonut rajoja ja mennyt eteenpäin huikeaa vauhtia kuluneet kolme ja puoli vuotta. Emme ole aikeissakaan hidastaa, mutta uskon, että on myös viisautta ymmärtää vauhdin ja hurjastelun ero.

 

Näillä eväin on helppoa ja vilpittömän innostavaa toivottavaa kaikki tervetulleiksi mukaan Rescueyhdistys Kulkurien vuoteen 2016!

 

Salla Honkapää
Toiminnanjohtaja
Rescueyhdistys Kulkurit ry

 

Lue myös:

Infoa koiran uudelleensijoittamisesta

Tuki perheille kotiutumisen jälkeen Vastuullisena toimijana Kulkurit sitoutuu huolehtimaan kauttaan adoptoiduista myös niiden kotiutumisen jälkeen. Tämä tarkoittaa tukea perheelle alun haasteisiin ja tarvittaessa perheen tukemista sekä neuvojen ja vinkkien antamista...

lue lisää

Kulkurit lomalla 24.6.-14.7.2024

Kulkurit lomalla 24.6.-14.7.2024 Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 24.6.-14.7.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria jälleen loppuvuoden ajan. Loma vaikuttaa jonkin verran...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Kulkurien hallitus 2024-2025 on valittu

Rescueyhdistys Kulkurit ry valitsi vuosikokouksessaan 11.5.2023 uuden hallituksen kaudelle 2024-2025. Hallitus järjestäytyi 14.5., ja nyt on aika esitellä yhdistyksen uuden hallituksen jäsenet. Nina Ehrström hallituksen puheenjohtaja "Ensikosketukseni rescuetoimintaan...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi: Varainkeruukoordinaattori

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 1.1.2024

Valoisaa vuoden ensimmäistä päivää! Saan jälleen kerran tervehtiä teitä Kulkurien tukijat, seuraajat, aktiivit ja adoptioperheet sekä kaikki muut toiminnastamme kiinnostuneet eläinten ystävät. Uuden uutukaisen vuoden kynnyksellä me luomme katseen eteenpäin, mutta sitä...

lue lisää

Tiedote: Kulkurit lomalla 18.12.2023–7.1.2024

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 18.12.2023-7.1.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja, jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme, joten tässä muutamia...

lue lisää