Kotia etsivä koira: TORNADA, SUOMESSA

Iloinen ja leikkisä Tornada etsii aikuiskotia rauhallisesta ympäristöstä.
Syntymäaika: 10/2019
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Lempäälä)
Kokoarvio:40 cm / 13 kg

 

Perustiedot ja tausta
11.02.2020
Romaniassa elää kaduilla varovaistenkin arvioiden mukaan yli kaksi miljoonaa koditonta koiraa. Kotikoiria hylätään milloin mistäkin syystä ja nämä yleensä leikkaamattomat kotikoirat lisäävät jo olemassa olevaa kulkukoirapopulaatiota entisestään. Joskus koiria hylätään pahvilaatikossa tai muovipussissa tien tai pellon laitaan ja toisinaan ne hylätään suoraan koiratarhojen porteille. M.G. Rescue on romanialaisen eläinlääkäri ja -suojelijan Mihai Grigorien perustama taho, jonka huostassa on useita erilaisia eläimiä. Mihai on toiminut kodittomien eläinten kanssa pitkään ja tehnyt yhteistyötä Kulkureille tuttujen tahojen, kuten OneVetin, Carmen Mandescun ja Alina Murgun kanssa. Kulkurit ovat jo pidempään auttaneet Mihaita koirien adoptioiden saralla ja vuonna 2017 yhteistyö laajeni myös sterilointeihin. Mihailla on myös hienoja suunnitelmia valistuksen suhteen, sillä hänen unelmansa on kutsua tarhalle esimerkiksi koululaisia katsomaan ja oppimaan erilaisista eläimistä ja niiden oikeasta käsittelystä.

Vaikka Romanian koiratilanne on mennyt vuosien aikana positiiviseen suuntaan, valitettava tosiasia on se, että pentuja edelleen hylätään oman onnensa nojaan. Näin kävi Romaniassa myös Tornadalle ja sen siskolle Tifonille. Kaksikko hylättiin pentuina M.G Rescuen aidan taakse joulukuussa vuonna 2019. Mihai otti pennut turvaan ja pennut pääsivät Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Tornada oli Romaniassa tarhalla tyypillinen pentu, iloinen, leikkisä, utelias ja hieman kömpelö pallero, joka jännitti ihmisen sylissä mutta palautui heti töpöttämään innoissaan pihalle muiden pentujen kanssa. Tornadalla oli painoa vain noin kaksi kiloa, joten neiti todella oli hyvinkin pikkuinen.

Tornada saapui Suomeen omaan kotiinsa 8.8.2020 ja nyt Tornada palaa kotia etsiväksi koiraksi yhdistyksen kautta. Pikkuinen etsii ensisijaisesti aikuisperhettä rauhallisesta asuinympäristöstä. Tuleva koti voisi olla koiraton koti tai tulevassa kodissa voisi asua jo valmiiksi reipas koiraystävä, mutta erityismahdollisuus olisi alussa tärkeä, jotta Tornada pääsisi pikku hiljaa tutustumaan uuteen ystävään. Tornada on muun muassa koirapuistossa tykännyt leikkiä pieni kokoisten koirien kanssa, mutta erityisesti suurikokoiset energiset koirat, jotka esim juoksevat kohti ovat Tornadan mielestä pelottavia, jolloin Tornada saattaa varoittaa ja haluta väistää. Hoitopaikassa Tornada on tutustunut pikku hiljaa kahteen suuri kokoiseen uroskoiraan ja rauhallisen tutustumisen myötä Tornada uskaltaa jo nukkua sovussa samalla sohvalla uusien ystävien kanssa.

Tornada on sisäsiisti ja se osaa hienosti kulkea autolla. Luonteeltaan Tornada on oikea vauhtihirmu ja neidistä onkin haastavaa saada edes videota, kun se touhottaa ympäriinsä ajoittain niin vauhdilla. Tornadalle on tärkeää olla mukana oman perheen arki askareissa, se on sohvalla kun katsotaan televisiota ja autossa kun autoa siivotaan. Tornadalla ei ole esiintynyt resurssien puolustamista hoitopaikassa. Herttainen Tornada ymmärtää jo muutamia sanoja muun muassa istu, odota, saa ottaa, väistää. Tornadalle muutto hoitopaikkaan on ollut suuri ja pelottavakin muutos sen elämässä ja tämän vuoksi on ymmärrettävää, että sillä on ollut aikaisemmin hoitopaikassa lievää eroahdistusta ja se on jonkin verran itkenyt ihmisten perään. Aikaisemmassa kodissaan Tornadalla ei esiintynyt eroahdistusta.

Tornada on hyvin epävarma uusia ihmisiä kohtaan ja hän vaatii aikaa, rauhallisuutta ja positiivia kokemuksia uusista ihmisistä, jotta oppii luottamaan. Uudessa kodissa olisi tärkeää olla oma rauhallinen tila, mistä Tornada pystyy rauhassa tutustumaan uusiin ihmisiin. Tutustumisen jälkeen Tornadasta saa mitä parhaimman ystävän. Tornadalle on tärkeää olla ihmisen lähellä, leikkiä, saada rapsutuksia ja käydä yhdessä lenkeillä. Tornada nauttii todella paljon ulkoilusta. Ulkona Tornada saattaa hieman vetää hihnassa, mutta muita haasteita ulkoilussa ei ole  ollut.

Tornadaa motivoi herkut ja ruoka, joten niiden avulla Tornadaa on sujuvaa opettaa ja siedättää uusiin tilanteisiin.

Tornadalla on ollu närästystä, mitä on tutkittu muun muassa verikokeilla ja ultraamalla, mutta tutkimuksessa ei löytynyt suoraa selittävää tekijää närästykseen. Närästys on nyt jo jonkin aikaa pysynyt poissa noudattamalla tiettyä ruokavaliota. Tornada on uudelleentestattu yhdistyksen suositusten mukaisesti, sen rokotukset on ajan tasalla ja se on rtg kuvattu kattavasti. Luustokuvissa ei löytynyt mitään poikkeavaa.

Tornadalla on painoa noin 13 kg ja säkäkorkeutta noin 40- 45 cm.

Päivitykset
8.8.2025
Tornada on lisätty adoptio-ohjelmaan.

___________________________________________________________________________________________

Jotta kotia vaihtava koira saa uuden perheensä kanssa mahdollisimman sujuvan alun uudessa kodissaan, tarjoamme kaikille uudelleensijoitettavan koiran adoptoivalle perheelle ilmaisen etäkoulutus-konsultaation valitun ammattikouluttajan kanssa. Konsultaatiossa voidaan keskittyä mahdollisesti tiedossa olevaan haasteeseen tai vain kodin vaihtoon liittyvän stressin laskemiseen ja hyvän suhteen luomiseen. Asiasta voi lukea lisää tästä.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. 

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua. 

Tornada on saapunut Romaniasta Suomeen 08/2020 steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tornada on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tällä hetkellä Tornada sijaitsee Suomessa kotihoitopaikassa Kotkassa. Tornadan  kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Tornadan yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Sarianna Syrjä

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: