Kodin saanut: TRISHA (nyk. Gezi)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

TRISHA

* s. 14.4.2013 / 5 kk

* naaras

* Tallinna, Viro.

Tämä kaunis sisaruskolmikko Trisha, Sonja ja Sim on syntynyt erään luostarin omalle kissalle eräänä huhtikuisena sunnuntaina 2013.

Luostarin asukit luulivat kissan olevan valmiiksi steriloitu, kun se muutti heille syksyllä asumaan. Vaan eipä ollut, ellei sitten ihme käynyt, ja kuuden kuukauden päästä lapset sitten syntyivät.

Hämmästyneet luostarin työntekijät pyysivät Irinaa ottamaan pennut hoteisiinsa, kun ne alkoivat olla tarpeeksi vanhoja etsimään omaa kotia. Ja emokissa vietiin kiireesti steriloitavaksi.

Koska pennut ovat syntymästä saakka olleet ihmisen kanssa tekemisissä, ovat ne ystävällisiä, ja vieläpä äärettömän kauniita kaikki. Pitävät leikistä, mutta ovat kuitenkin rauhallisemmasta päästä pentuja. Kaiken kaikkiaan hyvin käsiteltävissä olevia kissanalkuja.

Trisha tulee uuteen kotiin rokotettuna ja loishäädettynä ja sillä on EU-passi. Se on tunnistesirutettu ja siru on rekisteröity Turvasiru.fi-palveluun yhdistyksen toimesta.

Miettiessäsi kodin tarjoamista kissanpennulle, huomioithan että se voi olla osa elämääsi jopa seuraavat 15-20 vuotta.

Trisha tulee kotihoitoon Suomeen 7.9.

Trisha sai oman kodin Helsingistä 24.9.2013

Varaajana toimi Tiia

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: