Kotia etsivä koira: TUOPPI

Tuoppi on hurmaava, persoonallinen ja energinen nuori koira, joka rakastaa ihmisen huomiota, nauttii rapsutuksista ja saa ajoittain hepulipyllykohtauksia ilosta. Tuoppi vaikuttaa sopivan aktiiviseen kotiin.
Syntymäaika: 12/2021
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio: 42 cm/18 kg

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta:

30.7.2023

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120-150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen vuoksi koirien määrä tarhalla on tällä hetkellä noin 190 koiraa. 

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. 

Toimijamme tapasivat ihanan hepulipylly Tuopin helmikuussa 2023 Romanian reissulla. Tuoppi on ollut omistettu koira ennen tarhalle tuloa ja sen huomaakin siitä kuinka ihmisläheinen se on. Tuoppi kuitenkin valitettavasti sai lähtöpassit edellisestä kodista, koska söi entisen omistajan kaikki kanat. Tästä voimmekin päätellä, että metsästys viettiä tältä kaverilla löytyy. Entisen omistajan tytär pyysi Carmenilta apua, josko hän voisi ottaa Tuopin hoiviinsa. Tuopista on kuitenkin pidetty hyvää huolta edellisessä kodissa.

Tuoppia kuvaillaan  tosi hurmaavaksi, persoonalliseksi tapaukseski. Kun toimijat saapuvat häkkiin saa Tuoppi ihan super ilohepulit. Tuoppi selvästi rakastaa ihmisen huomiota ja selvästi nauttii rapsutuksista. Tuoppi myös innostuu kun sille höpöttelee ja yrittää leikkiä. Tuoppi saa aina välillä hepulipylly kohtauksia, kun ihminen on niin ihana! Tuoppi asustelee kolmen koiran kanssa samassa häkissä ja puolustelee häkkiä toisilta koirilta, jotka ovat viereisissä häkeissä. Tämä on kuitenkin tyypillistä käytöstä, nähden, että Tuoppi on kastroimaton uros. Kastroimattomilla uroksilla on yleensä tarve puolustaa omaa aluettaan etenkin muilta uroksilta.

Tuoppi on myös persoonallisen näköinen, Tuoppi on pötkylän mallinen, jolla on valtava pää. Iso koira, mutta liian lyhyet jalat kuvaa tätä tyyppiä hyvin. Tuoppi on myös erittäin ketterä, hyppii kopin katolle ja alas erittäin sulavasti. Tästä hyppimisestä onkin Tuopille kertynyt oikein hyvät lihakset. Tuopin etu- ja takajalat on röntgenkuvattu ja etujaloissa havaittiin kiertymää, mutta Tuoppi ei ole oireillut tätä mitenkään tarhalla. Tulevan kodin tulee kuitenkin tarkkailla tilannetta kotioloissa sekä olla valmis, kuten minkä tahansa muun tarhakoiran kohdalla, tutkimaan Tuopin terveydentila kattavasti Suomessa. Tuopin rakenne saattaa jossain vaiheessa sen elämää aiheuttaa esimerkiksi nivelrikkoa, selkäongelmia tai muita haasteita ja tulevan kodin tulee olla sitoutunut tarjoamaan Tuopille hoitoa tähän esimerkiksi fysioterapian tai hieronnan avulla.

Tuopin voisi kuvitella monenlaiseen kotiin, ja Tuoppi voisi mennä hyvin myös ainoana koirana. Tuopin voisi myös kuvitella kouluikäisten lasten kanssa samaan talouteen, ihan pienten lasten kanssa Tuoppia ei luovuteta sen suuren energiamäärän ja voiman vuoksi. Tuoppi on kuitenkin energinen nuori koira ja tulee varmasti tarvitsemaan aktiivisen kodin. Tuoppi vaikuttaa sellaiselta hauskuuttajalta, että tylsää hetkeä ei varmasti tule, mutta tulee varmasti tarvitsemaan paljon ohjeistusta ja opettelua kotikoiran elämään positiivisin metodein. Täytyy muistaa, että Tuopin kuvaus on tehty tarhakäytöksen perusteella ja käyttäytyminen voi muuttua hyvinkin paljon kotiutumisen edetessä.

Tuoppi on kooltaan noin 42cm ja painaa noin 18kg

Päivitykset:

11.1.2023

Tuopilta kuulumisia lokakuun tarhareissulta! Vieraiden saapuessa Tuopin luokse, poika alkaa häsläämään ympäriinsä ja vaikuttaa selvästi jännittyneeltä. Tuoppi hyppii ja juoksee ympäriinsä. Tuoppi syö nameja kädestä sen mitä häsläämiseltään ehtiin, ja niitä syödessään hän käy lyhyitä aikoja tauottamassa kopissa. Tuoppi ohjatataan namien avulla kopin katolle rapsutuksille, minkä jälkeen Tuoppi muuttuu vetiseksi makkaraksi, ja muistaa kuinka kivoja rapsutukset ovatkaan. Viime tapaamiskertaan verrattuna Tuoppi on hieman taantunut, mutta uskomme, että kotiin päästyään se reipastuu nopeasti avoimeksi ja ihmisrakkaaksi.

Jännittyessään Tyyppi häslää ympäriinsä ja sillä on vaikeuksia rauhoittua. Perheen onkin hyvä varautua että kotiutumisen aikana ilmenevä stressi esiintyy Tuopilla herkästi korkeina kierroksina ja rauhoittumisvaikeuksina. Tuoppi on nykyisi oikea “light-Tuoppi” ja hän onkin laihtunut merkittävästi. Tuoppi asuu nykyisin tarhalla häkissä kolmen muun koiran kanssa. Yksi Tuopin häkkikavereista on innokas narttukoira, joka ottaa kaiken huomion innokkaasti vastaan sekä on hieman pulskassa kunnossa eli saattaa rohmuta muidenkin ruokia. Häkkikokoonpanossa ei kuitenkaan havaita mitään ongelmia.

30.7.2023

Tuopin varaus valitettavasti peruuntui viimehetkellä, ennen Suomeen tuloa. Syynä varauksen peruuntumiselle oli Tuopin positiivinen MRSA eli multiresistentti bakteeri tulos ja Tuopin vasemman takajalan ontuminen. Tuopin takajalat kuitenkin kuvattiin ja näistä ei ortopedisesti löytynyt mitään hälyttävää tällä hetkellä. Syy ontumiselle uskotaan johtuvan siitä, että Tuopilla vasen takajalka on eripituinen. Täytyy kuitenkin Tuopin kohdalla muistaa, että Tuopilla on erittäin erikoinen ruumiinrakenne, eli ortopetisiä haasteita voi olla. Tuopilla ei ole kuvattu vielä muuta kuin lonkat, eli tulevan perheen tulee sitoutua Tuopin tutkimiseen ja mahdolliseen kivunhoitoon. Tuoppi on kuitenkin iloinen kaveri, jolla on ihana positiivinen asenne elämään. Tuopin profiiliin on lisätty muutamia kuvia ja video toukokuun aktiivi reissulta.

Toivottavasti Tuoppi pääsisi pian tarhalta omaan rakastavaan kotiin, missä siitä huolehditaan. <3

26.6.2023

Ihana Tuoppi on varattu omaan loppuelämänsä kotiin. <3

14.3.2023

Hellyyttävä ja iloinen hepuli pylly Tuoppi pääsee etsimään omaa loppuelämän kotia Kulkureiden adoptio ohjelmassa.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Ilona Lahti-Nuuttila

Tutustu myös näihin: