Kodin saanut koira: KERTTU (ent. Viky)

Syntymäaika: 2012
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Vantaa)
Kokoarvio: 45-50 cm/17 kg

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
11.12.2023

Kaunis ja leikkisä Viky-neito hylättiin syyskuisena yönä 2012 eläinsuojelija Alina Murgun kodin läheisyyteen. Viky pääsi turvaan Alinan äidin yhteistyökumppanimme Anda Murgun yksityiselle koiratarhalle. Olot tarhalla on alkeelliset ja talven tultua Romaniaan myös ankarat. Viky on vauhdikas tyttöpentu, joka tulee tarhalla hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Vikyn lempipuuhaa tarhalla on leikkiminen, oli se sitten ihmisten tai toisten koirien kanssa. Innostuessaan Viky saattaa tarhalla haukkua.

Viky, joka nykyisin Kerttuna tunnetaan, palaa uudelleen kotia etsiväksi koiraksi. Kerttu on seniori ikäinen rouva, joka etsii itselleen rauhallista eläkekotia. Kertusta ei tosin uskoisi, että se on jo niin iäkäs, koska vauhtia ja energiaa löytyy.

Kerttu palautui uudelleen kotietsiväksi, johtuen perheen muuttuneesta elämäntilanteesta, jossa Kertun arki sisälsi liikaa ääniä. Kertun kohdalla päädyttiinkin siihen, että hänelle paras vaihtoehto olisi etsiä uusi rauhallinen koti. Kerttu asuu tällä hetkellä kotihoidossa kerrostalossa ja pärjää siellä hyvin. Kerttu ei reagoi ulkoa kuuluviin ääniin ja jölköttelee lenkillä reippaana vilkkaankin tien vieressä. Vieraat ihmiset kotona on Kertun mielestä kivoja ja se käy mielellään moikkaamassa tulijat, jonka jälkeen palaa mielellään takaisin omiin puuhiinsa.

Muiden koirien kanssa Kerttu tulee toimeen vaihtelevasti, eikä viihdy koirapuistossa. Sen sijaan metsässä lenkkeily on Kertun mielestä mahtavaa puuhaa, kuten myös itsekseen touhuilu pihalla ja tapahtumien seurailu. Lenkillä toiset koirat ohitetaan hieman vaihtelevasti, joidenkin kanssa Kerttu haluaisi leikkiä, jotkut ohitetaan mallikkaasti ja joidenkin koirien kohdalla reagointi on voimakkaampaa. Riistaviettiä Kertulta löytyy, joten vapaana sitä ei voi pitää, muuta kuin aidatulla alueella, joskin Kerttu nauttii vapaudestaan niin paljon, että kiinni ottaminen saattaa toisinaan harmittaa.

Kerttu pitää rapsuttelusta, mutta ei ole kuitenkaan mikään sylikoira. Hoitotoimenpiteet, kuten kynsien leikkaus ja harjaus sujuu ongelmitta. Kerttu osaa rauhallisesti matkustaa bussilla sekä toimia mitä mainioimpana vieraana kylässä ollessa. Kertun yksinolot sujuu hyvin, on tottunut olemaan työpäivän ajan yksin, jolloin se lepäilee. Kerttu myös nukkuu yönsä hyvin.

Kertulla on todettu elokuussa 2023 eläinlääkärissä vasemmanpuoleinen eteiskammioläppävuoto, eli mitraalivuoto. Mitraalivuoto johtuu läppien hitaasta rappeutumisesta iän myötä. Vuoto ei toistaiseksi haittaa Kertun elämää eikä lääkitykselle ole tarvetta. Asian seurantaa tulee jatkaa vuoden välein tulevassa kodissa.

Kerttu on itsenäinen rouva jonka toiveena on elää leppoisaa elämää perheensä kanssa, jossa herkkujakin olisi paljon tarjolla. Pelkäksi sohvalla köllöttelijäksi Kertusta ei kuitenkaan ole vaan pitkät nuuskuttelulenkit ovat Kertun toivomuslistalla. Kerttu voisi soveltua perheeseen jossa on muita koira, mutta pärjää hienosti myös perheen ainoana koirana. Kerttua ei sijoiteta perheeseen, jossa on pieniä lapsia ja etsimme myös ensisijaisesti Kertulle kotia kissattomasta taloudesta. Uuden omistajan toivomme omaavan koiran lukutaitoa ja olevan sitoutunut positiivisiin sekä koiralähtöisiin koulutusmenetelmiin.

Kerttu on n. 11 vuotta, 45-50 cm korkea tyttö, joka painaa 17 kg. Kerttua pääsee tapaamaan adoptiohaastattelujen jälkeen.

Päivitykset

24.2.2024

Kerttu matkusti omaan kotiin ja oman ihmisensä luokse!

12.2.2024

Ihanainen Kerttu on tänään varattu omaan kotiin. <3

11.12.2023

Kerttu täällä moikka! Täällä mää pohdiskelen, että missäs se mun koti viipyy? Mulla sujuu edelleen kotihoidossa mukavasti ja kotihoitaja ei muuta kun kehu meikän taitoja. Vaikka mut luokitellaankin jo seniori-ikäiseksi, sanoisin itse että en ole sitä nähnytkään. Vauhdista siis tykkään ja toivoisinkin että tuleva perhe jaksaisi mun kanssa touhottaa niin lenkeillä kuin temppuillakkin. Toki viihdyn myös sohvalla rennosti perheen kanssa ja untakin ikäni takia tarvitsen. Käytiin kotihoitajan kanssa tuossa vähän aika sitten moikkaamassa kissoja ja se olikin sitten hieman jännä paikka. Mulla kävi kierrokset hieman korkeella ja päästelinkin pieniä turhautumisen ääniä kun en päässyt lähemmäksi kissaa. Tulin siihen tulokseen että seniori vuoteni toivoisin eläväni rauhallisesti ilman kissakansalaisia. Muuten sen korkeempia vaatimuksia en tulevaisuuden kodille laita. Ja hei käykääs kurkkaamassa mun uusi kuvia ja videoita, josko sun sydän läikähtäisi ja mulle haluisit loppelämän kodin tarjota!

31.10.2023

Kertulta kotihoidosta kuulumisia: Kerttu ja kotihoitoperheen koirakaveri olivat taannoin kahdestaan kotona ollessaan fiksuina koirina löytäneet kaapista herkkupussin ja koirien välille olikin tullut pieni ristiriita namien jaosta. Kaikki kuitenkin hyvin ja Kertun arki rullaa normaaliin tapaan kotihoidossa. Koirat kuitenkin pidetään yksinolo aikoina erillisissä huoneissa etteivät he keksi muita nerokkaita ideoita.

Kerttu on esitellyt kotihoitajalle hänen tanssi taitojaan ja tanssiikin aina innostuksesta niin ruoka-aikana, ulos mentäessä kuin muulloinkin kun Kerttu on erittäin innoissaan sekä tyytyväinen. Kertusta on alkanut tulla myös esiin kissamaisia piirteitä ja hän tykkääkin kiehnätä ja puskea kissanlailla omaa ihmistään. Ääntä Kerttu myös on oppinut käyttämään ja osaa esimerkiksi hienolla ulinalla kertoa kotihoitajalle kun ruoka on unohdettu antaa. Ulkoilu Kertulta sujuu myös mainiosti ja Kerttu onkin oppinut kulkemaan hienosti tien vierellä.

Kotihoitaja kuvailee Kerttua täydelliseksi pakkauksesksi, jolta löytyy jo monet kotikoiran taidot. Kokonaisuudessaan Kertulla sujuu siis kotihoidossa mainiosti ja hän odotteleekin adoptihakemuksia sekä sen oman kodin löytymistä!

29.9.2023

Kertulta terveiset! Kerttu on siirtynyt entisestä kodistaan kotihoitoon ja on ehtinyt asumaan uudessa kotihoitoperheessä nyt viikon verran. Kertun kotihoitopaikka sijaitsee kerrostalossa, yhden ihmisen sekä koiran taloudessa. Kertulla on sujunut kotihoidossa mitä parhaiten ja Kertun kotihoitaja kuvaileekin Kerttua aivan hillittömän hauskaksi sekä tyytyväiseksi koiraksi. Kerttu ei ole reagoinut rappukäytävän tai pihalta tuleviin ääniin. Ulkoilut myös sujuvat Kertun kanssa hienosti ja neiti kulkee lenkillä rennoin askelin. Kerttu tulee hyvin toimeen kotihoitoperheen koiran kanssa, kotihoitajan mukaan Kerttu on aivan rakastunut uuteen koirakaveriinsa. Mistäs löytyisi taitavan Kertun ikioma loppuelämän koti? Kertusta on lisätty kuvia sekä uusi video kotihoidosta.

25.8.2023

Kerttu on käynyt eläinlääkärissä ja sillä on todettu vasemmanpuoleinen eteiskammioläppävuoto, eli mitraalivuoto. Kerttu voi vuodosta huolimatta hyvin, eikä vuoto toistaiseksi haittaa Kertun elämää eikä lääkitykselle ole tarvetta. Asian seurantaa tulee jatkaa noin vuoden välein tulevassa kodissa. Kertulle on myös löytynyt ikioma kotihoitopaikka ja se pääsee siirtymään sinne ensi kuun puolella.

8.8.2023

Kerttu (entiseltä nimeltään Viky)  palaa kotia etsiväksi koiraksi perheessä tapahtuneiden muutosten vuoksi. Kertulle etsitään myös kotihoitopaikkaa.

7.1.2013

Viky on varattu.

13.12.2012

Viky asteli adoptio-ohjelmaan.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Jo kotikoirana asunut koira on päässyt jo harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Muutos uuteen kotiin muuttaessa on kuitenkin suuri, eikä voida olettaa että kodistakaan tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Kerttu saapui Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Kerttu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Ilona Lahti-Nuuttila

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: