Kodin saanut koira: VIO

Syntymäaika: 2017
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:


Perustiedot ja tausta
15.02.2021
Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 40 koiraa kerrallaan, joista noin puolet ovat yleensä pentuja ja puolet aikuisia. Osa koirista asuu sisätiloissa ja osa melko tilavilla, aidatuilla alueilla talon pihalla. Eläimet, jotka Luizalle päätyvät, ovat ihmisten pelloille, metsiin tai teiden varsille hylkäämiä entisiä kotikoiria. Välillä Luiza saa myös joko puhuttua tai ostettua eläimiä niitä huonosti kohtelevilta omistajiltaan.

Uskomattoman herttainen Vio on löydetty pellolta pentujen kanssa. Pentuja oli alunperin 8, mutta valitettavasti 3 niistä menehtyi autojen alle. Selvinneet pennut ovat nyt myös turvassa Vion kanssa Luizan luona. Pentue lisätään myöhemmin Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Luizan sanoin Vio on erityisen rakastettava emo koira, joka on hyvin hellä ja viisas. Vio on huolehtiva ja kärsivällinen emo pennuilleen. Myös muiden koirien kanssa Vio tulee hyvin toimeen.

Vio on ystävällinen ja sosiaalinen ihmisiä kohtaan ja kertoman mukaan Violla on ollut kadulla eläessä nuori tyttö ystävänä.

Luizan luona Vio ei ole juurikaan haukkunut, mutta käytös voi toki muuttua kotiutumisen ja ympäristön muutoksen myötä.

Violla on arviolta painoa noin 14-15 kg ja säkäkorkeutta noin 45 cm.

08.05.2021
Vio saapui Suomeen.

21.03.2021
Upea Vio on varattu omaan kotiin Suomeen.

15.02.2021
Herttainen Vio on lisätty Kulkurien adoptio-ohjelmaan.
_________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Vio saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Vio on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Vion yhteyshenkilönä toimii Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: