Kodin saanut koira: WILMER (Vinttariviisikko)(Nyk. Welmu)

Syntymäaika: 3/2018
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
21.7.2018
One Rescue Association on Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, eläinlääkäri Adina Vladutin vuonna 2017 perustama yhdistys, joka ylläpitää Cosobassa sijaitsevaa koiratarhaa. Cosoban tarhalla asuu noin 200 Adinan koiraa, minkä lisäksi hän majoittaa siellä maksua vastaan myös muiden eläinsuojelijoiden koiria. Monet koirista etsivät kotiaan Kulkurien adoptio-ohjelmassa, niin myös vinttariviisikoksi nimetty pentue, joka hylättiin tarhalle, kun ne olivat vasta aivan pieniä. Alkuun Adina joutuikin ruokkimaan pentuja maidolla ja pahaksi onnekseen kaikki pennut sairastuivat parvoon.

Vinttariviisikon kaikki pennut, Windy, Willa, Wilda, Wilmer ja Winter ovat reippaita ja iloisia pentuja, jotka vilistävät häkissään ympäriinsä ja häkki pursuaakin pitkäkoipista energiaa! Hännänheiluttajat innostuivat kovasti vierailijoista, eivätkä meinanneet pysyä hetkeäkään paikallaan. Tällä hetkellä viisikosta ei ole vielä selviä luonne-eroja nähtävillä, vaan kaikki ovat uteliaita ja reippaita peruspentuja, jotka sopeutuisivat varmasti monenlaiseen menoon.

Näiden suipponokkien rotuperimästä löytyy vinttikoiraa ja viisikon jäsenen adoptiota harkitessa olisikin hyvä tutustua ensin vinttikoirien luonteeseen ja käyttäytymiseen, josta voi saada hieman viitettä siitä, mitä odotettavissa on. Saalisvietin vuoksi Wilmeriä ei luovuteta kissakotiin.

Vinttariviisikko tulee aikuisena kasvamaan arviolta noin 55-65 cm korkeiksi.

 

Päivitykset
8.10.2018
Wilmer lensi oman perheensä luo 6.10, onnea perheelle!

14.9.2018
Suloinen suipponokka on varattu omaan kotiinsa!

30.8.2018
Lisätty tuore video viuhuhännistä.

21.7.2018
Wilmer aloitti kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

 

 

____________________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Wilmer tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei kastroida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Wilmer saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Wilmer on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Tuuli Katainen

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: