Kodin saanut koira: YOSA

Syntymäaika: 2016
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Vuonna 2005 perustettu klinikka on eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladutin omistuksessa. Ihastuttava Yosa odottaa omaa kotiaan Onevetin tarhalla Cosobassa.

Yosa on löydetty Bukarestin kadulta. Löydettäessä Yosa ontui jalkaansa, jonka vuoksi luultiin, että se on ollut onnettomuudessa. Ontuminen johtuikin patellaluksaatiosta. Nyt Yosan molemmat polvet on operoitu luksaation suhteen ja neiti on toipunut hienosti leikkauksesta. Ajoittain Yosa ontuu vielä hieman.

Kaunis Yosa on erittäin avoin ja ystävällinen pikkukoira, joka touhuilee ja leikkii pihalla sulassa sovussa muiden koirien kanssa. Yosa kiipeilee vieraidenkin ihmisten syliin ja sylissä se viihtyisi pidemmänkin aikaa. Yosa nauttii täysin rinnoin jokaisesta rapsutuksesta, jonka se saa. Yosa on erityisen lempeä ja rakastettava tyttö. Sylissä se on rento ja rauhallinen.

Tarhalla Yosa käy ajoittain rähisemässä tarhassa asuville kissoille, jolloin se saa yllytettyä muut koirat mukaansa. Yosan tulevan kodin tulisi siis olla kissavapaa.

Hettainen Yosa painaa arvion mukaan noin 6 kg ja säkäkorkeutta sillä on arvion mukaan noin 30 cm.

18.11.2018
Upea Yosa on saanut oman kodin Saksasta. Kaikkea hyvää Yosalle sen uuteen elämään <3

21.10.2018
Ihana Yosa on lisätty uudelleen kotia etsiviin koiriin. Edellisestä polvilumpioiden luksaatioleikkauksesta huolimatta Yosan polvilumpiot ovat edelleen liikkuvat ja luksoituvat, joten polvet operoidaan uudelleen Romaniassa. Tarhalla Yosa on edelleen hyvin lempeä ja tasapainoinen pikkuneiti, joka tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa. Yosa on ihmisrakas ja myös vieraiden ihmisten lähelle se haukeutuu omatoimisesti hakemaan rapsutuksia ja läheisyyttä.

24.09.2018
Pikkuinen Yosa on varattu omaan kotiin Suomeen! Onnea ihanalle neidille ja sen tulevalle perheelle <3

03.08.2018
Yosa on toipunut hyvin luksaatioleikauksesta, sillä tapaamisen yhteydessä se ei vaikuttaisi enää ontuvan ja se liikkuu ja pomppii ilman ongelmia. Kerrassaan upea Yosa on todella ihmisrakas ja heti tilaisuuden tullen se haukeutuu ihmisen syliin ja lähelle. Yosa on luonteeltaan avoin ja se on mielellään mukana siellä missä tapahtuu. Neiti on hyvin pienikokoinen ja sen säkäkorkeus saattaa olla lähempänä 25 cm kuin 30 cm. Yosa tulee toisten koirien kanssa todella hienosti toimeen. Pikkuinen kaunotar antaa itsestään erittäin tasapainoisen kuvan.

21.06.2018
Yosa on lisätty adoptio-ohjelmaan.

___________________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Yosa saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Yosa on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yosan yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/2077153882349275/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: