Kodin saanut koira: VILKE

Syntymäaika: 11/2016
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (OneVet)
Kokoarvio:

 

1.4.2017
OneVet on eläinlääkäriklinikka Romanian pääkaupungissa Bukarestissa ja Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani. OneVetin ylläpitämällä ja Cosoban kylässä sijaitsevalla tarhalla on satoja koiria, joista jokainen odottaa vuoroaan päästäkseen omaan kotiinsa. Moni niistä matkustaakin Suomeen ja moni viettää Suomessa jo lokoisaa kotikoiran elämää. Liian moni hännän heiluttaja joutuu seisomaan jonossa vailla tietoa omasta vuorostaan. OneVetin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Yksi OneVetin touhottajista on Vilke. Se päätyi jostain syystä Cosoban tarhan portille joulun tienoilla yhdessä muiden pentujen kanssa. Vilke kuuluu niin sanottuun second generation-pentuihin. Pentupoppoon nimitys tulee kahdesta suuresta aallosta, jolloin pentuja löytyi useana yönä peräkkäin hylättynä portin pieleen. Ensimmäinen aalto oli alkusyksynä ja toinen tapahtui joulun aikaan. Työntekijät poimivat tietysti katraat turvaan. Aktiivimme tapasivat kauniin punertavaturkkisen Vilken maaliskuussa. Vilke on eloisa puuhastelija, joka hömpötteli menemään ympäriinsä. Se haki innoissaan muita pentuja leikkimään kanssaan ja myös lelut saivat neitokaisen riemastumaan kaiken puuhastelun keskellä. Vilke viihtyy mainiosti myös ihmisten parissa ja on helposti käsiteltävissä hoitotoimenpiteiden aikana. Vilke on varsin aktiivinen ja reipas tyttö, josta saa mainion kaverin monenlaiseen menoon.

Vilkestä kasvaa keskikokoinen, noin 20 kiloa painava koira, jolla on säkäkorkeutta 50 cm.

7.5.2017
Tänään koitti Vilken onnenpäivä. Sitä odotetaan omaan kotiin!

13.5.2017
Vilke lensi tänään Suomeen. Iloisia hännänheilutuksia uuteen kotiin!

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Vilke saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna (mikäli ikä sen sallii), rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Vilke on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Mikäli Vilke tulee Suomeen steriloimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Vilken yhteyshenkilönä toimii Maikku Wikberg.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: