Kodin saanut koira: FILOU

Syntymäaika: Noin 8/2017
Sukupuoli: Uros
Ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Mihaela Soare)
Kokoarvio:

 

 

Perustiedot ja tausta
24.2.2018
Filou on löytynyt Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, romanialaisen eläinsuojelijan Mihaela Soaren toimesta, pellolle hylättynä. Mihaela otti tämän, noin 6kk ikäisen, uroksen mukaansa ja näin Filoulle avautui mahdollisuus parempaan elämään. Mihaelalla asuu melko monta koiraa ja kissoja ja näiden kanssa Filou tulee oikein hyvin toimeen. Kissat kiinnostaa mutta hyvällä tavalla. Hän kuvailee Filouta aktiivisena ja leikkisenä poikana, joka mielellään pyytää muita koiria leikkimään kanssaan mutta joka myös hienosti uskoo ja väistää jos toinen koira hieman komentaa häntä.

Filou ei ole mitenkään erityisen kova haukkumaan mutta jos toiset haukkuu, hänkin niin tekee. Ihmisille FIlou on sosiaalinen ja tulee heti luokse hakemaan huomiota. Poika antaa myös käsitellä ongelmitta.

Kooltaan Filou on noin 30cm, 10kg ja on enemmän pötkylä kuin hujoppi.

Päivitykset

29.4.2018
Filou lensi Suomeen 27.4.2018 ja matka kohti omaa kotia jatkui yhdessä oman ihmisen ja muun perheen kanssa <3

15.3.2018
Filou varattiin tänään omaan kotiinsa.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkistemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Filou saapuu Suomeen kastroituna (mikäli fyysisesti on siihen valmis), asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Filou on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasti sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Filoun yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: