Kodin saanut koira: HONEY

Syntymäaika: 2015-2016
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

 

Perustiedot
2.11.2018
Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla asustaa tällä hetkellä noin 100 koiraa, joiden olot ovat moniin muihin yksityisiinkin tarhoihin verrattuna varsin hyvät. Koirat pääsevät päivittäin ulkoilemaan vapaana tarhan ulkoilupihalle, jossa ne saavat rentoutua, haistella ja leikkiä. Tarhan koirat asuttavat pääosin häkkejään yksin, ja niistä huolehtii kaksi palkattua työntekijää sekä tarhalla käyvät vapaaehtoiset, Anda itse mukaan lukien.
Kaikkia koiria on mahdollisuus testata kissojen ja lasten kanssa.

Honeyn tuntemamme tarina alkaa jopa romanialaisittain surullisesti. Anda löysi Honeyn Morenin kylästä todella huonossa kunnossa. Se oli mitä luultavimmin myrkytetty ja vaikka Anda kuljetti tytön heti eläinlääkärille sen selviytyminen oli epävarmaa. Kaikkien onneksi Honey kuitenkin taisteli itsensä terveeksi. Anda ei enää hennonnut laskea tyttöä kylään odottamaan että kohtalo toistuisi, joten se sai paikan Andan koiratarhalta.

Honey on herkkä ja sielukas tyttö.  Se on kiltti ja ystävällinen kaikkia kohtaan, mutta siitä löytyy myös iloinen ja leikkisä puoli. Häkin aidan läpi vieraat jännittävät sitä hieman, mutta heti kun nämä tulevat sisälle häkkiin se haluaa tehdä tuttavuutta. Honey on selvästi kovin miellyttämishaluinen ja ymmärtää nopeasti mitä siltä toivotaan. Tarhan hälinästä huolimatta Honey jaksaa hienosti keskittyä ihmisen kanssa touhuiluun ja siitä saisikin varmasti oivan kaverin leikkimieliseen harrasteluun. Honey on selvästi ihmisrakas ja se vaikuttaa äärimmäisen herttaiselta ja kultaiselta persoonalta. Tarhalla sen ei kuulla haukkuvan.

Honey on noin 50 cm korkea ja painaa noin 17 kiloa. Se on tarhalla hieman hoikassa kunnossa.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

13.5.2019
Honeyn elämä on vihdoin saanut onnellisen käänteen, kun tyttö matkusti oman perheensä luokse Suomeen. Onnea koko perheelle!

29.04.2019
Honey on varattu omaan kotiinsa.

2.11.2018
Kuukausien kuluessa Honeystä on kuoriutunut todellinen ilopilleri. Aktiiviemme tavatessa Honeyn syyskuussa se otti vieraat innostuneen leikkisästi vastaan. Heti vieraat nähdessään Honey tuli valtavien iloloikkien kera ensimmäisen sisääntulijan syliin ja suorastaan suli siihen rapsuteltavaksi. Kun huomio loppui, oli Honey heti ensimmäisenä pyytämässä vieraita leikkimään. Honey vaikuttaakin olevan hyvin ystävällinen, tasapainoinen ja loputtoman positiivinen persoona. Se viihtyisi varmasti aktiivisessa kodissa ja olisi varmasti mielissään leikkikaverista kotona.

____________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Honey saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Honey on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: