Kodin saanut koira: BELA

Syntymäaika: 2/2018
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Mihaela Soare)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
7.6.2018

Romanian kaduilla, pelloilla ja metsissä elää valtava määrä kodittomia koiria. Suurimmalla osalla niistä on joskus ollut koti, josta ne on kylmästi hylätty kadulle. Nämä kodittomat koirat lisääntyvät ja niin teiden varsille ja kaduille ilmestyy pieniä pentuja, joiden mahdollisuudet selvitä ovat hyvin vähäiset.
Näin alkoi myös Belan ja Stelon tarina, kun Kulkurien yhteistyökumppanina toimivan Mihaelan äiti löysi pennut ja niiden kaksi sisarusta hylättyinä. Pennut pääsivät turvaan Mihaelan luo ja ovat nyt saaneet kaikki tarvittavat rokotteet ja loishäädöt. Kaksi sisaruksista ovat jo löytäneet kotinsa Saksasta, mutta Bela ja Stelo etsivät vielä omia kotejaan.

Bela ja Stelo ovat tyypillisiä iloisia, touhukkaita ja uteliaita pentuja. Ne tutkivat innokkaasti uusia asioita ja tulevat reippaasti tutustumaan myös vieraisiin ihmisiin. Huomio on kovasti niiden mieleen ja ne hakeutuvatkin heti tilaisuuden tullen rapsuteltaviksi. Tällä hetkellä pennut asuvat osana isompaa koiraporukkaa ja tulevat hienosti toimeen kaikkien kanssa. Bela ja Stelo ovat tottuneet myös kissoihin.

Tytöistä kasvaa aikuisena keskikokoisia, noin 45-50 cm korkeita ja 15 kiloa painavia.

7.7.2018
Bela on löytänyt oman kodin Saksasta.

7.6.2018
Bela aloitti kodin etsinnän Kulkurien sivuilla.

_______________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Bela tulee Suomeen niin nuorena, että sitä ei steriloida ennen kotiutumista tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Bela saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bela on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: