Kodin saanut koira: TAURIEL

Syntymäaika: Noin 2015-2016
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea/OR)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

5.9.2018
Ioana Bodea on yksityinen eläinsuojelija joka on omistanut kaiken vapaa-aikansa auttakseen eläimiä kotimaassaan Romaniassa. Eräänä päivänä hän näki pienen koiran joka suhtautui pienellä varauksella häneen, mutta silti oli ystävällienn ja iloinen. Tämä koira selvästi vielä tuotti maitoa, eli sillä oli pennut olemassa jossain. Pian Ioana pennut löysikin. Pennut ja emokoira asuivat eräällä tyhjällä tontilla, ja siellä olevassa romuläjässä jossa oli onkaloita ja tunneleita. Paikka oli tien lähellä, eilä mitenkään turvallinen pienille, seikkailuhaluisille pennuille. Ei se turvallinen ollut aikuisillekaan koirille.Emokoira ei kuitenkaan uskaltanut tulla ihan liki, eikä Ioana päässyt niin lähelle sitä, että hän olisi saanut tämän kiinni. Muutaman päivän päästä hän teki päätöksen ottaa ainakin pennut turvaan. Tällöin emokoiraa ei enää näkynyt ja Ioana pelkäsi pahinta, että jotain ikävää oli sattunut tälle. Pennut muuttivat One Rescue Associationin tarhalle Cosobaan, tarhalle jossa Ioana tekee vapaaehtoistyötä ja jossa hän vuokraa paikkoja pelastamilleen koirilleen, kunnes nämä pääsevät parempaan elämään.

Pennut saivat tiiminimen Team Hobbits. Ioana ei kuitenkaan pystynyt unohtamaan tämän iloisen, mutta ujon pienen emokoiran ja niin ollen hän palasi sinne päivittäin. Ihana yllätys oli, kun koira eräänä päivänä olikin siellä taas. Se ei kuitenkaan vieläkään antanut kiinni heti, mutta hetken päästä Ioana onnistui saamaan tytön itselleen ja niin myös tämä emokoira muutti samalle tarhalle kuin pentunsa hieman ennen. Emokoira sai nimekseen Tauriel.

Tauriel oli alkuun todella varovainen ja ihmeissään, mutta kokoajan kovin kiltin oloinen ja lempeä. Tauriel vaikutti myös iloiselta pieneltä koiralta. Ioana antoi aikaa ja tilaa Taurielille, joka olikin juuri mitä tämä tarvitsi. Nyt Tauriel on valmis astumaan adoptio-ohjelmaan ja toivon mukaan se saisi pian tehdä saman matkan kuin kaikki sen pennut jo ovat tehneet. Eli matkan omaan kotiin ja parempaan elämään, täällä Suomessa.

Tauriel on arvion mukaan syntynyt noin 2015-2016 ja se on kooltaan noin 35cm/10-12kg. Se muistuttaa hieman corgia, mutta on toki ihan sekoitus kaikkea mahdollista. Erityisen tarkkana tulee olla Taurielin painon kanssa, ettei liikakiloja tule ja ala rasittamaan tytön töppöjalkoja ja niveliä. Tarhalla se on tullut hyvin toimeen muiden koirien ja ihmisten kanssa, vaikkakin on hieman varovainen alkuunsa. Perusluonne vaikuttaa kuitenkin olevan todella kultainen tällä tytöllä.

Päivitykset

25.11.2018
Eilen koittti päivä jolloin koko Hobitti perhe jälleen ovat samassa maassa. Emokoira Tauriel lensi Suomeen, oman odottavan perheensä luokse <3

26.9.2018
Tänään tämä iloinen pötkylä varattiin omaan kotiinsa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Tauriel saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tauriel on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Taurielin yhteyshenkilö: Mia Takolander

 

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/a.1806675676063765/1851151894949476/?type=3″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/a.1806675676063765/1858804904184175/?type=3″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: