Kodin saanut koira: HAPSU

Syntymäaika: 9/2016
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (OR, Cosoba)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta:

18.10. 2018
Hapsu on 2-vuotias, leikattu poika. Kun se löydettiin ja pelastettiin, kunto pojalla oli heikonlainen ja olemus riutunut. Hapsu asuu kahden veljensä, Bristolin ja Stirlingin kanssa Cosoban tarhan ladossa. Tämä kolmikko on ollut tarhalla jo melko pienestä saakka. He ovat olleet taannoin kovin arkoja, mutta aktiivit totesivat syyskuun lopun vierailulla, että kolmikko on reipastunut jo melko paljon.
Luonteeltaan Hapsu on positiivinen, reipas ja ihmisläheinen. Rapsutukset maistuvat pojalle ja se pitää myös ihmisen huomiosta. Poseerauksetkin onnistuvat tältä hellyttävältä hepulta – varsin hurmaava koirakaveri siis. Hapsu on varsin ruipelo vielä – painoa n. 20kg, vaikka se onkin suhteellisen korkea – 55cm. Kotioloissa paino varmasti nousee.
Hapsu siis odottelee kotiin pääsyä Cosobassa, puolen tunnin ajomatkan päässä Bukarestista One Rescue Associationin tarhalla. Siellä romanialainen eläinlääkäri Adina Valut työskentelee intohimoisesti koirien auttamiseksi. Tarhalla on noin 200 koiraa, ja sieltä moni koira on löytänyt Kulkureiden kautta uuden elämän.

Päivitykset

19.1. 2019

Komea Hapsu-poika lensi kotiin tänään. Onnittelut pojalle kodin löytämisestä ja uudelle perheelle tulokkaasta!

11.12. 2018

Hapsu varattiin omaan kotiin!


18.10.2018

Hapsu aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa. . Tarhaoloissa Hapsu ei juurikaan hauku, joten koti rivitalossa tai jopa kerrostalossa voisi tulla kyseeseen. Hapsu tulee myös hienosti toimeen toisten koirien kanssa. Voisi  olla eduksi, jos perheessä on muita koiria, jos ne eivät ole kovin dominoivia. Lapsiperheeseen Hapsu voisi myös sopia, jos lapset ovat hieman isompia.

Painoa Hapsulla on n. 20kg, vaikka se onkin suhteellisen korkea, n.  55cm.

 

_____________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa,
motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla
parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista
tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi
tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on
varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella
ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Hapsu saapuu Suomeen steriloituna/kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja
sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Hapsu on mikrosirutettu ja sillä on
EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen
kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen. 

Yhteyshenkilö: Antti Silvola

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: