Kodin saanut koira: TED, Suomessa (nyk. Teppo)

Syntymäaika: 2012
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
Ted on löydetty kylästä lähellä Bukarestia vanhan miehen pihamaalta sisaruksineen. Anda Murgu, romanialainen eläinsuojelija, otti Tedin luoksensa turvaan, sillä  kyseisellä alueella oli myrkytetty useita koiria, eikä siellä ollut turvallista. Vierailullaan Andan luokse aktiivimme tapasivat Tedin ja niin Ted pääsi Kulkurien adoptio-ohjelmaan 24.7.2012. Ted tuli Suomeen 11.5.2013, kun se saapui Kulkurilennolla kotihoitoon. 24.5.2013 kävi ilmi, että Ted olikin saapunut suoraan kotiinsa, sillä kotihoitopaikasta tuli sen koti.  23.6.2014 Ted palasi takaisin kotia etsiviin, kun yrityksistä huolimatta se ei sopeutunut kodin epäsäännölliseen rytmiin ja vaihtelevaan elämänmenoon. Ted oli myös perheen ainoa koira ja seurauksena oli, että se alkoi reagoimaan ei-toivotulla tavalla tuhoamalla paikkoja. 

Tedille etsitään koirakokenutta kotia, jossa voisi olla narttukoira kaverina tai vaihtoehtoisesti uros, joka on selkeästi eri-ikäinen, kuin Teppo. Keskikaupungin vilinään tai kerrostaloon Tediä ei luovuteta, eikä se sovi myöskään lapsiperheeseen. Rauhallinen ja tasainen arki sopii Tedille, josta matkansa varrella on tullut Teppo. Teppo ei ole arka, mutta sen kierrokset nousevat herkästi ja kun se ei osaa hallita tilannetta, se alkaa näykkimään. Teppo on omilleen sympaattinen, kiltti ja rakastava, mutta kodin tulee varautua siihen, että Teppo on vieraiden ihmisten aikana eri tilassa. Teppo on tottunut kissoihin ja pärjää niiden kanssa hienosti.

Teppo on kooltaan noin 35 cm ja 10 kg.

Päivitykset
13.12.2017
Teppo on vihdoin, vuosien ja taas vuosien odottamisen jälkeen varattu omaan kotiin.

27.9.2017
Aktiivimme Krista kävi moikkaamassa Teppoa ja kirjoittaa kuulumisia näin:

“Teppo oli vielä häkissä kun se näki minut ja alkoi heti haukkumaan, mutta kun se pääsi häkistä pois ja tuli samaan tilaan kanssani se alkoi nuuskia ja tehdä tuttavuutta. Teppo tuli oikein reippaasti ja itsevarmasti moikkaamaan eikä yrittänytkään hammastella. Syötin Tepolle hetken aikaa nameja ja niitä se tulikin innoissaan hakemaan aina lisää. Se nousi minua vasten ja pyysi lisää herkkuja ja otti aina tosi nätisti namit kädestä. Ulkona Teppo oli aluksi flexissä ja sitten se päästettiin irti. Viereisessä aitauksessa olevalle hevoselle se haukahti pari kertaa, mutta lampaat ja vuohet eivät saaneet samanlaista reaktiota aikaan. Niitä se kävi iloisesti nuuskimassa ja jatkoi sitten matkaansa. Teppo tulee kaikenlaisten koirien kanssa hyvin toimeen ja sillä onkin kaverina seisojamix narttu, jonka kanssa se riehui pellolla ja juoksi kilpaa. Ulkona Teppo pysyy hyvin irti ja tulee luokse kutsusta, mutta autojen perään se meinaa lähteä eikä silloin tottele kutsuja. Juoksun tiimellyksessä Teppo tuli välillä moikkaamaan minua ja hakemaan lisää nameja. Olin kyykyssä kuvaamassa, niin Teppo tuli reippaasti luokse, laittoi tassut syliini ja antoipa muikean pusunkin minulle. Tepon käytös on muuttunut tosi paljon vuoden takaisesta etten meinannut samaksi koiraksi uskoa. Sen hampailla reagointi oli tiessään ja se oli paljon rennompi mitä viimeksi. Se tulee ihan kaikenlaisten eläinten kanssa toimeen kissoista kanoihin ja muut koirakaveritkin se hyväksyy ongelmitta. Kotihoitaja sanoi, ettei sillä ole pitkään aikaan tullut esille hampailla reagointia sillä ne harvat tilanteet osataan ennakoida, jottei näykkimistä ilmenisi. Tepon unelmakoti olisi rauhallinen aikuiskoti, jossa omistajat osaavat lukea hyvin koiraa ja sen kanssa käytäisiin pitkillä kävelyillä luonnon helmassa”.

Lisätty kuvia.

9.7.2017
Kuluvan vuoden kesäkuun puolessavälissä Teppo alkoi oireilemaan selkäänsä ja sen jalat alkoivat toimia huonosti. Teppo pääsi viipymättä magneettikuville, jossa sillä todettiin selässä L1-2- välin välilevytyrä ja verenpurkauma, jotka aiheutti sille osittaisen liikuntakyvyttömyyden. Teppo operoitiin välittömästi ja jo parin päivän päästä se liikkui kovasti ja kotihoitaja kertoo, että siinä on virtaa kuin pienessä kylässä ja että se on toipunut erinomaisesti. Vamma on siis kokonaan korjattu eikä se tarvitse jälkihuoltoa, joten Tepon ei ole tarvis siirtyä erityisadoptioon. Se on nyt elellyt leikkauksen jälkeen sisätiloissa ja merkkailukin on jäänyt miltei kokonaan. Teppo on niin paljon joutunut kokemaan elämänsä aikana, että sille, jos jollekulle soisi ihan oikean kodin, jossa se saisi olla ja elellä.

1.6.2017
Teppo on ihan pian ollut kolme vuotta kotihoidossa. Sinä aikana se on rauhoittunut, joskin siinä omat haasteensa on edelleen. Ja varmasti tulee aina olemaankin. Se ei silti tarkoita, etteikö se ansaitsisi omaa kotia tai ettei se olisi lemmikkikelpoinen. Se, että se ei asu sisällä kotihoitoperheensä kanssa, ei varmasti auta asiaa ja sen sisätavoille oppiminen on varmasti työläämpää kuin sellaisen, joka on asunut kodinomaisissa olosuhteissa. Sen on kuitenkin mahdollista oppia ja mitä nopeammin se pääsee sitä opettelemaan, sen nopeammin se sen oppii. Se käyttää edelleen hampaitaan yllättävissä ja pelottavissa tilanteissa, mutta koska niitä kovin harvoin kotihoitopaikassa on, ei niitä osu Teponkaan kohdalle, eikä se siis myöskään ole näykkinyt. Vieraat ovat Tepon mielestä jännittäviä, mutta kun vieras on rauhallinen ja Teppo saa nuuskutella vieraan rauhassa omaan tahtiinsa, eivät vieraat ole enää niin kovin pelottaviakaan. Pääasiassa se tulee toimeen muiden koirien kanssa ja pitää niistä ja se varmasti nauttisi vanhan, vakaan ja mieleltään nuoren rouvaskoiran lempeän opettavaisesta seurasta. Se merkkailee jonkun verran sisällä, mutta muuten se on sisäsiisti. Kotihoitaja kertoo Tepon olevan energinen töppöjalka, joka tekee pienillä jaloillaan pitkiä lenkkejä. Tepon kotimatka on kestänyt viisi vuotta. Jospa se pian olisi jo perillä, sillä se on todella sydämellinen ja hellyydenkipeä koira, joka, jos joku, ansaitsisi kodin.

Lisätty pari kuvaa toukokuulta.

30.12.2016
Vuosi lähenee loppuaan, mutta Teppo odottelee edelleen kotiaan. Se asuttaa kotihoitajan luona toisen koiran kanssa ulkorakennusta, jossa sillä toki on lämmin ja sillä on ihmiskontakteja, mutta kodin veroista siitä ei saa. Teppo hyötyisi varmasti kokeneesta ja kärsivällisestä omistajasta, joka osaisi herkällä korvalla ja silmällä tukea Teppoa sen henkisessä kasvussa. Myös kokoaikainen perheen kanssa asuminen sosiaalistaisi varmasti herkkää koiraa lisää. Toivotaan, että tämä vuosi on ollut viimeinen, minkä se tarhalla viettää.

12.9.2016
Aktiivimme Krista kävi elokuun lopulla tervehtimässä Teppoa ja kertoo Teposta seuraavaa:

“Kun saavuin paikalle, Teppo oli omassa ulkoaitauksessaan ja toivotti minut tervetulleeksi haukkumalla. Kotihoitajan se antoi silittää aidan läpi mutta itse en sitä siinä tilanteessa kokeillut. Kun jäin hetkeksi yksinäni aitauksen viereen, haukkui muuttui hieman käskevämmäksi, mutta muuten haukku oli sellaista ‘kuka tänne tuli’- haukkua. Kotihoitaja otti Tepon pois aitauksesta aluksi hihnaan jolloin se lopetti haukkumisen ja alkoi tutkailla paikkoja. Paikalla oli myös kaksi muuta henkilöä minun ja kotihoitajan lisäksi, molemmat olivat koiralle tuttuja ja niihin Teppo suhtautui hyvin. Myös minuun se suhtautui mukavammin kun oli pois aitauksesta, kävi haistelemassa ja otti nameja kädestä. Ei jäänyt rapsutettavaksi vaan kun namit oli syöty, Teppo jatkoi matkaansa. Kun kotihoitaja otti Tepolta hihnan pois sen käytös ei muuttunut miksikään. Uteliaana tepsutteli pihalla tutkimassa kaikkea ja se vaikutti iloiselta.

Kun aloin tehdä lähtöäni ja liikahdin, Teppo pomppasi minua vasten ja näykkäisi kyynärpäästäni. Teppoa jatkoi tästä matkaansa eikä enää myöhemmin ollut niin kiinnostunut minusta. Käytiin viereisellä pellolla, jossa Teppo leikki tosi nätisti toisen koiran kanssa. Ohiajanut auto sai sen lähtemään auton perään eikä se uskonut käskyjä siinä tilanteessa. Vasta kun auto oli pysähtynyt se palasi takaisin kotihoitajan luokse. Sen mitä paikalla olin ja havainnoin koiraa, sanoisin samaa mitä sillä lukeekin tiedoissa että ei lapsiperheeseen tai muunkaanlaiseen hulinaan. Teppo tarvitsee rauhallisen aikuiskodin kärsivällisellä omistajalla. Teppo tosiaankin reagoi ajoittain näykkimällä, joten kodinvalinnassa tulee olla erityisen huolellinen, sillä epäilen että tuo näykkiminen on vaan sen tapa reagoida sille outoihin asioihin. Käytös varmasti vähenee oikeassa kodissa ja kun sellaiset tilanteet osataan ennakoida etukäteen. Sille varmaan tekisi hyvää oikein itsevarma ja rauhallinen koirakaveri, sekä omistaja. Olemukseltaan Teppo kuitenkin rento ja mukava koira, se tykkää kölliä sohvalla siinä missä juosta pellolla.”

26.11.2015 – 6.4.2016
Teppo on kotihoidossa paikassa, jossa on myös koirahoitola ja hoitolan työssäoppija kirjoitti Teposta hurmaavan esittelyn:
“Teppo on iloinen, leikkisä ja sympaattinen pikkukaveri. Teppo vaikuttaa melko itsevarmalta ja puolustaa reviiriään vierailta ihmisiltä verkon takaa haukkumalla hanakasti. Se ei hyväksy heti vieraita vaan vaatii vähän aikaa tulkitakseen onko vierailija hyvä tyyppi. Ruoan perään ahnaaseen poikaan on kuitenkin helppo tehdä tuttavuutta alkuun herkkupalojen avulla rauhallisella ja itsevarmalla, mutta ystävällisellä asenteella niin, ettei verkko ole välissä. Muutaman toiston jälkeen Teppo tulee jo tekemään tuttavuutta ja kerjäämään rapsutuksia. Lopulta turhat rähinät verkon takaakin vähenee.  Kun Tepon luottamuksen on voittanut, se tulee aina iloisesti tervehtimään ja pojasta löytyy herkkä, hellyyttä kaipaava puoli.

Teppo kaipaisi varmasti jonkinverran koirakokemusta omaavaa, jämäkkää , mutta lempeää ja huumorintajuista omistajaa, jolta saisi rapsutuksia ja huolenpitoa. Tutut rutiinit ja rauhallinen asuinympäristö toisi pojalle turvaa. Lapsiperhe ei todennäköisesti ole sille ihanteellinen runsaan hälinän ja äkkinäisten tilanteitten vuoksi.

Koirakaveri/kaverit olisi suotavia, koska Teppo on tottunut elämään toisten koirien kanssa.
Teppo peilaa helposti kaverikoirien käytöstä ja lähtee herkästi tarhakaverin haukkuun mukaan. Siksi ihmisiin ystävällisesti suhtautuva itsevarma koirakaveri voisi auttaa sitä hyväksymään vieraat ihmiset nopeammin. Koirakaverin kanssa se on todella pitkäpinnainen ja tykkää toisinaan leikkipainista.

Lenkkeillessä se tykkää haistella jälkiä ja välillä tehdä nopeita juoksupyrähdyksiä. Hihnakävely siltä sujuu hyvin ja rauhallisessa paikassa, jossa ei tule muita ihmisiä tai vieraita eläimiä vastaan, sitä pystyy pitämään myös vapaana. Iloinen ja leikkisä Teppo osaa ottaa myös rennosti ja monesti makoilee omalla makuupaikallaan seuraillen välillä mitä ympärillä tapahtuu. Teppo olisi varmasti tosi kiitollinen ja arvostaisi pysyvää kotia, missä sen taustat huomioitaisiin ja peruasioista huolehdittaisiin”.

Lisätty myös kuvia.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Teppo saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Teppo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Tepon yhteyshenkilö: Maarit Auranen.

Kuvat saa kilkkamalla isommiksi

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: