Enkelikoira: KATA (ent. Gabbana/Kapa)

Syntymäaika: 2013
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Suomessa
Kokoarvio:cm/kg

Perustiedot ja tausta
30.10.2016

Onni ei ole myötäinen jokaiselle, vaikka kaikki sen ansaitsee. Kata tyttönen tuli toisen kerran uudelleensijoitukseen. Tällä kertaa tyttö kerkesi kuluttaa toisen kotinsa sohvaa vajaa puolitoista vuotta, ennen kuin muuttuneen elämäntilanteen vuoksi Kata haettiin kotihoitopaikkaan. Kata on mainio tyttö, oikeanlaiselle perheelle ja elämäntilanteeseen. Emme tule luovuttamaan Kataa enää kotiin jossa on pieniä lapsia tai johon mahdollisesti voisi olla tulossa lapsia. Uudet tilanteet vaativat totuttelemista ja aikaa mutta arjessa tämä joskus tuntuu ylipääsemättömältä tilanteelta. Kata on tullut toimeen vanhempien lasten kanssa, pienten kanssa vaatii totuttelua. Kata ansaitsee nyt loppuelämänsä kodin, josta sen ei enää tarvitse poistua, paitsi yhdessä omistajansa kanssa tai luottohoitajan luokse tietäen, että on aina tervetullut takaisin kuluttamaan sohvaa.

Kata siirtyi lauantaina, 28.10.2016, uuteen kotihoitopaikkaan Tampereen lähettyville ja kotihoitajalta tuli seuraava viesti tänään, sunnuntaina:  “Kata on valloittava nuori koira. Puhuu hienosti koiraa ja leikkii mielellään toisten koirien kanssa. Liikkuu hihnassa kivasti ja osaa olla yksin. Katalla ei ole tullut vastaan mitään ongelmia. Katalle olisi varmasti hyvä päästä nopsasti vaan ihan omaan kotiin, jotta kotiutumisia ei sen elämään tulisi hirveän montaa. Kaikin puolin loisto koira! ”

Kata on tavannut hoitopaikan muut koirat, sekä asukkaat ja tullut moitteettomasti toimeen kaikkien kanssa. Kata on melko pieni pirpana, korkeutta on noin 48cm ja painoa tällä hetkellä arviolta noin 10kg. Yksi asia jonka pitää ottaa huomioon on, että Katalla on ääniarkuutta esiintynyt. Esim. ukkonen, maton tamppaukset jne. saavat tytön pelkäämään. Thunder Shirtistä on ollut jonkinlaista apua tilanteeseen, mutta tätä tulee siedättää ja harjoitella pikkuhiljaa. Ottakaa yhteyttä vaikka vaan keskustellakseen lisää Katasta, vastaan mielellään kysymyksiin!

Alla löytyy tekstiä Katan elämän alkutaipaleesta tähän päivään saakka.

Päivitykset

8.2.2024
Kata on siirtynyt sateenkaarisillan toiselle puolelle oltuaan kotona upeat hieman yli 7 vuotta. Kiitos Katan perheelle ja osanottomme suureen suruun. Alla Katan perheen sanoja ja profiiliin päivitetty kuvia ja videoita Katasta omassa kodissaan.

“With a heavy heart I am reporting that Kata passed away peacefully at the end of January.

I feel privileged to have shared the past seven years of my life with Kata. Our time together has been filled with countless joyful moments; our adventures in the forest, happy playtimes and many cosy evenings on the sofa together.

It seemed that we would have lots more time together, but as the new year unfolded, it brought with it some new challenges for Kata and after a short illness she went peacefully to sleep for the last time.

Known by some as the hauska koira, Kata’s cheery and playful nature endeared her to all who knew her and she has left behind a legacy of love and cherished moments.

Kata was not just a dog to me. She was a dear friend and a constant companion through both the ordinary and extraordinary moments of my life.

Farewell old pal, your memory is forever etched in my heart.”

7.11.2016
Kata on nyt ollut kotihoitajallaan reilun viikon verran ja toistaiseksi kaikki on sujunut hirmu hyvin. Kata kommunikoi hyvin hoitopaikan muiden koirien kanssa ja on tullut kaikkien näiden kanssa toimeen. Katan hoitopaikka sijaitsee maaseudulla ja tällainen ympäristö olisi varmasti Katalle oivallinen ottaen huomioon, että entisessä kodissa Kataa stressasi esim työmaan äänet kovasti ja nyt tyttö kävelee käynnissä olevan traktorin ohi korviansa lotkauttamatta. Rauhallinen asuinalue olisi Katalle ihanteellinen.

Myös kaikkien ihmisten kanssa Kata on tullut hoitopaikassaan hyvin toimeen.

Kaikkein parasta olisi, mikäli Kata pian pääsisi muuttamaan siihen lopulliseen loppuelämänsä kotiin. Kata on hieno tyttö, joka tuo paljon iloa sille oikealle perheelle. Ja tyttö rakastaa juoksemista 🙂 !

24.11.2016
Kata varattiin tänään uuteen omaan kotiin ja toivomme Katan ja perheen yhteiselle matkalle monen, monta onnellista hetkeä!

26.11.2016
Eilen Kata pääsi muuttamaan jälleen omaan kotiin. Yhteiselo on alkanut, sopivassa perheessä ja iloisin tunnelmin. Nyt tuntuu siltä, että Kata on vihdoinkin Kotona <3


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Kata on steriloitu, asianmukaisesti rokotettu, ennen tuloaan Suomeen ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Kata on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Otahan huomioon, että Kata ei kuitenkaan nyt tule tarhaolosuhteista, vaan on tottunut kotikoira jo. Kata osaa peruskäskyt ja osaa olla hienosti yksin kotona.

Katan yhteyshenkilö on Mia Takolander

Katan alkutaival:
01.07.2013
Neljä sisarusta, Luna, Pluto, Dolce & Gabbana, hylättiin keskellä yötä lähelle eläinsuojelija Alina Murgun kotia eräässä bukarestilaisessa kerrostalolähiössä. Alinan ystävä kertoi nähneensä, kun pennut heitettiin tylysti autosta pihalle. Auto ajoi pois, ja sen kyydissä oli yhä musta, isompi aikuinen koira, todennäköisesti pentujen emo. On mahdollista, että rankkurit olivat tämän takana. Koska heillä ei ole lupaa ottaa kiinni narttuja pentuineen, he hankkiutuivat eroon pennuista ja veivät emon kunnalliselle tarhalle, missä se tuhansien kohtalotovereidensa kanssa kuihtuu pois ruoan, juoman ja hoidon puutteessa. Tuo onneton äitikoira joutui eroon lapsistaan ja päätyi koirien kuolemanleirille vain rahan takia; korruptoituneessa Romaniassa kunnallisille tarhoille kerätyt koirat ovat surullinen arkiesimerkki maan villinä rehottavasta, tuottoisasta harmaasta taloudesta.

Anda suojasi koirankoppeja lähestyvää sadetta & myrskyä vastaan. Hänellä oli paljon pikku apulaisia! Katso video »

14.08.2013 Gabbana varattiin omaan kotiin ensimmäisen kerran ja pääsi muuttamaan Suomeen 24.8.2013. Tällöin Gabbanan varausta hoiti Taija Jolanki.

Kapan varausta hoiti Mia Takolander.

Video 1, 6.7. »

Video 2, 6.7. »

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: