Kodin saanut koira: KAISLA (nyk. Milka)

Syntymäaika: n. 1/2020
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
4.10.2020
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Se on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat kulkevat tämän tarhan kautta, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Kodittomia koiria Romaniassa ikävä kyllä riittää, niin myös Cosoban tarhalla sekä sen ympäristössä. Ihmiset saattavat hylätä koiriaan tarhan läheisyyteen juuri siksi, että toivovat jonkun muun kantavan koirasta vastuun, tai sitten koirat päätyvät itse vaelteluidensa päätteeksi lähelle tarhaa. Joskus ihmiset tuovat koiria steriloitavaksi Cosobassa järjestettävinä sterilointipäivinä, mutta eivät haekaan enää niitä takaisin. Tällä tavoin tarhalle päätyivät sisarukset Kaisla ja Selja, kukaan ei sitten koskaan enää kaivannutkaan niitä takaisin. Molemmat tytöt tulevat toimeen muiden koirien kanssa ja suhtautuvat ihmisiin ystävällisesti. Tytöt näyttävät hieman siltä, että niissä voisi olla paimenkoiran verta, minkä vuoksi voisi olla oletettavissa, että pennut kasvavat aktiivisiksi ja toimeliaiksi aikuisiksi. Tytöt haukkuvat tarhalla jonkin verran, mikä on toki ymmärrettävää, sillä tarhalla sattuu ja tapahtuu paljon sellaista, mihin koiran on luonnollista reagoida. Tyhjänhaukkujia ne eivät ole, mutta taipumus reagoida haukkumalla on vahvistunut ja tämä on hyvä ottaa huomioon kotiympäristössä.

Kaisla etsii aktiivista ja kärsivällistä kotia, jossa ollaan valmiita tukemaan Kaislaa lempeydellä uuteen ympäristöön kotiutumisessa ja aikuiseksi kasvamisessa. Kaisla tuskin panisi pahakseen, jos kodissa odottaisi ennalta koirakaveri, mutta asiaa harkitaan tapauskohtaisesti. Adoptio edellyttää sitoutumista koiralähtöisiin koirankäsittelymenetelmiin.

Kaisla on sisaruskaksikon mustaruskea kaunotar, joka on noin 10 kuukauden iässä noin 55 cm korkea ja painaa noin 17 kg, eli hoikka neiti. Kaisla tuskin enää merkittävästi kasvaa tästä korkeutta, mutta iän myötä massaa saattaa tulla lisää.

Päivitykset

17.1.2021
Kaisla pääsi eilen omaan kotiinsa ja sai uuden nimen, Milka!

5.1.2021
Tänään koitti Kaislalle onnenpäivä – tyttö on varattu omaan kotiin Suomeen!

4.10.2020
Kaisla etsii nyt omaa kotiaan Suomesta!

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Kaisla saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Kaisla on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Iris Vainio

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: