Kodin saanut koira: BRODIE

Syntymäaika: 8/2018
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta
5.2.2019

Talven aikana One Rescue Associationin Cosoban tarhalle on taas hylätty ja tuotu kodittomia koiria, pentuja ja aikuisia loputtomiin. Lisäksi tarhan eläinrakkaat hoitajat ja eläinlääkärit eivät aina kykene kääntämään selkäänsä kaduilla ja pelloilla apua tarvitseville koirille, vaikka resursseja ei olisi enää ottaa yhtäkään uutta koiraa vastaan.

Brodie on yksi pennuista, jotka ovat tämän talven aikana löytäneet onnekkaasti tiensä Cosobaan. Suuri osa pienistä vastustuskyvyttömistä pennuista sairastui parvoon ja osa pennuista ei siitä taistelusta selvinnyt. Brodie oli kuitenkin selviytyjä, ja nyt sen rokitusohjelma on valmis ja se voi erinomaisen hyvin ja parvosta ei ole enää mitään muuta jäljellä kuin kurjia muistoja.

Brody elää isossa pentuporukassa ja on porukan reippaammasta ja touhukkaammasta päästä. Se tutustuu ihmisiin ystävällisesti ja innostuneen kiinnostuneesti. Brodie vaikuttaa hyvällä tavalla sellaiselta perusriiviöltä, jolla on kaikki potentiaali kasvaa tasapainoiseksi kotikoiraksi. 

Brodie on nyt noin viiden kuukauden ikäinen ja se painaa noin 12 kiloa, joten Brodie tulee aikuisena olemaan sellainen keskikokoinen, 17-22 kg painava koira.

Brodie etsii sitounutta ja rakastavaa kotia, jossa ollaan motivoituneita kouluttamaan nuorta pojankloppia lempeästi ja johdonmukaisesti ja tarjoamaan nuorukaiselle aktiivista ja monipuolista elämää rakastettuna perheenjäsenenä. Brodie sopeutuisi varmasti monenlaiseen kotiin, ja sen tulevassa kodissa voisi hyvin olla koirakaverikin odottamassa.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

13.4.2019

Brodie matkusti tänään omaan kotiin

22.2.2019

Onnekas Brodie on varattu omaan kotiin Suomeen.

5.2.2019 
Brodie aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Brodie saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Brodie on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Salla Honkapää

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: