Kodin saanut koira: TIMIDUTA

Syntymäaika: 3-4/2017
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romania (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

3.7.2019

Pikkuinen Timiduta asuu romanialaisen eläinlääkärin Adina Vladutin perustamalla koiratarhalla Cosobassa, noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Koko parikymmenvuotisen eläinlääkärin uransa aikana Adina on samalla tehnyt eläinsuojelutyötä auttaakseen omalta osaltaan kotimaansa luputonta kodittomien koirien joukkoa. Vuonna 2015 toimintansa aloittaneella Cosoban tarhalla on jo sen suunnittelussa huomioitu erityisesti koirien tarve mahdollisimman rauhalliseen ympäristöön. Niillä on riittävästi sisätiloja ja piha, jossa ne saavat päivittäin ulkoilla.

Timiduta on yksi lukuisista pienikokoisista koirista, jotka päivisin viettävät aikaansa tarhan pihalla odottaessaan oman kodin löytymistä. Timiduta tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja on menossa mukana. Ihmiset se kohtaa aluksi vähän ujostellen (sen nimi Timiduta tarkoittaakin suomeksi ujoa), mutta rentoutuu pian ja saahan ihminen lopulta pikkukoirapusujakin. Timiduta ei hauku tarhalla, joten sopisi hyvin kerrostaloasujaksi.

Timiduta on noin 35-40 cm korkea ja painaa noin 6 kg eli ei vie paljon tilaa, mutta varmasti vie koko sydämen.

Päivitykset

9.7.2019

Timiduta on varattu Saksaan.

3.7.2019

Aktiivimme tapasivat suloisen Timidutan toukokuun tarhamatkallaan. Timiduta oli tuolloin Cosoban tarhan sisäpihalla yhdessä monen muun koiran kanssa. Tässä porukassa Timiduta oli herkän ja sopuisan oloinen, mutta jäi ehkä vähän aktiivisempien kavereiden jalkoihin ja tuntui vähän varovan muita. Ihmisistä Timiduta oli selvästi kiinnostunut ja pysytteli lähellä vieraita, vaikka ei ensi alkuun tullutkaan ihan liki. Namit kiinnostivat sitä kovasti ja niiden houkuttelemana ottikin kontaktia. Timiduta olisi onnellinen saadessaan rauhallisen aikuiskodin tai pääsisi jäseneksi lapsiperheen, jossa lapset ovat jo ohittaneet kaikkein vauhdikkaimman ikävaiheen. Eikä se varmaan panisi pahakseen tasapainoista koirakaveriakaan.

10.6.2019

Timidutan piti lentää Suomeen 1.6., mutta onnettomuudeksi siltä löydettiin sydänmato. Timidutan varaus peruuntui ja Timidutalle on aloitettu hoito Romaniassa. Timiduta etsii siis edelleen omaa kotiaan.

Tästä linkistä löytyy lisätietoa sydänmadosta ja sen hoidosta. Romaniassa aloitettua hoitoa voidaan jatkaa Suomessa, jos oma koti löytyy ennen hoidon päättymistä. Lisätty video ja uusia kuvia.

12.5.2019

Timiduta on varattu. Oma koti odottaa Suomessa.

21.4.2019

Timiduta aloitti oman kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Timiduta saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Timiduta on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Marjukka Kokko

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: