Kodin saanut koira: LORD BOLLE

Syntymäaika: 2016
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (M.G.Rescue)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

10.2.2020

Mihai Gregorie on romanialainen eläinlääkäri, jonka eläinrakkaus ulottuu kaikkiin apua tarvitseviin eläimiin. Voidakseen tehdä eläinsuojelutyötä paremmin, hänen perustamallaan yhteisöllä, M. G. Rescuella on rakenteilla oma tarha noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Lord Bolle päätyi tarhalle viime helmikuussa, kun Mihain ystävä löysi sen luurangonlaihana kadulta ja toi tarhalle turvaan. Lord Bolle on saanut nyt ruokaa syödäkseen ja paino on lähtenyt tasaisen maltillisesti nousuun.

Luurangonlaihasta koirasta on tarhalla kuoriutunut varsin tasapainoinen, läheisyyttä ja ihmisiä rakastava nuori koira. Urosten kanssa Lord Bolle ei kaikissa tilanteissa tule toimeen, mutta narttujen kanssa viettää aikaa ongelmitta. Lord Bollea voisikin siis harkita narttukoiran kaveriksi. Ihmisiin Lord Bolle suhtautuu todella luottavaisesti. Se tulee muitta mutkitta tutustumaan ja hakeutuu ihmisen läheisyyteen ja rapsutettavaksi. Mikään häslä Lord Bolle ei ole, vaikka saattaakin tervehtiessään hypätä ihmistä vasten ja moiskauttaa pusun keskelle ihmisen naamaa. Silloin tällöin Lord bolle intoutuu myös leikkimään ja spurttailemaan pihamaalla mutta on kuitenkin yleisolemukseltaan melko rauhallinen. tulevan kodin tulee kuitenkin muistaa, että koiran vahvistuessa ja kotiutuessa löytyy tästä nuoresta koirasta myös se niin kutsuttu turbovaihde. Lord Bolle ei juurikaan hauku. Tämä lempeä jätti on mutkattoman oloinen herrasmies, joka antaa ihmisen käsitellä sitä ongelmitta. Tulevan kodin on kuitenkin hyvä huomioida, että taustastaan johtuen voi Lord bollella ilmetä ylenpalttista kiinnostusta ruokaan tai ruuan puolustamista. Kodin olisikin hyvä opiskella ennakkoon resurssien vahtimisesta, mikäli tällaisesta ei aiempaa kokemusta ole.

Lord Bollella on korkeutta 60-65cm ja painoa noin 35 kiloa.

Päivitykset

19.9.2020

Bolle aloitti elämänsä Suomessa rakastettuna perheenjäsenenä.

8.5.2020

Lord Bolle ei vielä tiedä, että pian sitä odottaa valtava elämänmuutos. Bollella on nimittäin ikioma koti Suomessa, jonne häntä jo kovasti odotellaan saapuvaksi.

26.2.2020

Osana Responsible Rescue-sitoumusta Rescueyhdistys Kulkurit teettää rabies vasta-ainetestauksia otantana adoptio-ohjelmassaan olevista koirille seuratakseen kattavan rokotusohjelman vastetta. Lord Bollelta on testattu rabiesvasta-aineet ja ne ovat riittävällä tasolla. Rabies vasta-ainetason tulee olla vähintään 0,5, Lord Bollella se on yli 7,3. Aiheesta voi lukea lisää täältä

10.2.2020

Aktiivit tapasivat tammikuun Romanian reissullaan jälleen Lord Bollen, joka antoi itsestään hyväntahtoisen ja tasapainoisen kuvan. Se toivotti aktiivit iloisena tervetulleeksi ja lähti mielellään hihnassa ulos, vaikka oli juuri keskellä ruokailua. Lyhyessä hihnassa käveli innokkaasti ja haisteli pitkin poikin M.G. Rescuen pihaa. Oli todella rakastavainen ja iloinen ihmisiä kohtaan sekä antoi käsitellä hyvin. Myös muiden koirien kanssa Lord Bolle kommunikoi sopuisasti. Ei tälläkään kertaa haukkunut vierailun aikana. Lisätty uusi video ja kuvia.

5.10.2019

Syyskuisella reissullaan aktiivit tapaavat suloisen Lord Bollen. Poika asustelee melko pienessä häkissä yhdessä Justina tytön kanssa ja kaksikko tulee moitteettomasti keskenään toimeen. Justina on Bollea paljon pienempi, mutta poika ei siitä huolimatta jyrää tyttöä, ja se ottaa innostuessaankin hienosti Justinan huomioon. Ihmisen messä aitaukseen on Bolle ystävänsä kanssa onnesta soikeana. Bolle hypähtää halaamaan ihmistä ja on hetken aikaa ylikierroksilla. Poika kuitenkin rauhoittuu nopeasti ja suhtautuu naimen syömiseen ja rapsutuksiin rauhallisesti ja maltilla. Huomio on pojalle tosi mieluinen asia, mutta silti siitä ei tule kinaa tai kilpailua häkkikaverin kanssa. Ihmisten poistuessa aitauksesta, jää Bolle katsomaan haikeana perään. Tavattaessa ei hauku lainkaan.

25.6.2019

Lord Bolle aloitti kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Lord Bolle saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lord Bolle on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Osana Responsible Rescue-sitoumusta Rescueyhdistys Kulkurit teettää rabies vasta-ainetestauksia otantana adoptio-ohjelmassaan olevista koirille seuratakseen kattavan rokotusohjelman vastetta. Lord Bollelta on testattu rabiesvasta-aineet ja ne ovat riittävällä tasolla. Rabies vasta-ainetason tulee olla vähintään 0,5, Lord Bollella se on yli 7,3. Aiheesta voi lukea lisää täältä

Lord Bollen rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille tullaan tekemään kotikäynti ennen koiran varausta.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Lord Bollen yhteyshenkilönä toimii:  Nina Ehrström

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: