Kodin saanut koira: ZAHIRA

Syntymäaika: 8/2019
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: OR Cosoba (Romania)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Tausta ja perustiedot

8.2.2020
Yhteistyökumppanimme Adina Vladutin perustaman One Rescue Association-yhdistyksen ylläpitämälle Cosoban tarhalle tuotiin viime kesän ja syksyn aikana monen monituista koirapentuetta, jotka oli hylätty pelloille, teiden ja katujen varsille. Osa pennuista menehtyy päästyään liian myöhään avun piiriin, mutta monet onneksi selviytyvät ja pääsevät etsimään kotia joko Suomesta tai Saksasta. Cosoban tarha sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista rauhallisessa maaseutuympäristössä. Tarhalla asuu koirien lisäksi kissoja omissa tiloissaan sekä mm. vuohia ja hevosia.

Loppukesällä syntynyt Zahira on yksi seitsemän pennun pentueesta, jonka yksi tarhan työntekijöistä löysi Bukarestin keskustasta kaupungintalon läheltä. Muut pennut ovat vielä arkoja ja odottavat rohkaistumista päästäkseen adoptio-ohjelmaan. Omassa häkissään ne tulevat keskenään toimeen mainiosti. Zahirakaan ei ole suinpäin tulossa ihmisen syliin, mutta antaa käsitellä itseään eikä panikoidu ihmisen seurassa. Zahira tarvitsee kuitenkin kodin, jossa on kokemusta aroista koirista ja kärsivällisyyttä ja taitoa tukea Zahiran kasvua itseensä luottavaksi koirakansalaiseksi. Lapsiperhe voi olla herkälle Zahiralle liian vilkas paikka, mutta aikuisperhe sopii hyvin eikä haitaksi ole jos tulevassa kodissa odottaisi tasapainoinen aikuinen koirakaveri.

Zahirasta kasvaa keskikokoinen, 45-55 cm korkea ja 15-25 kg painava koira.

Päivitykset

1.11.2020
Zahira on nyt kotona oman perheensä luona. Paljon onnea suloinen Zahira ja perhe!

12.8.2020
Zahira on odottanut monta kuukautta, mutta nyt on oma, sopiva koti löytynyt.

8.2.2020
On kulunut hetki Zahiran edellisistä kuulumisista ja Zahira on nyt jo puolivuotias koiratyttö. Suloinen Zahira on kasvaessaan reipastunut ja leikkii tarhan sisäpihalla muiden koirien kanssa sopuisasti ja tulee kavereiden kanssa muutenkin hyvin toimeen. Sisätiloissa Zahira on varovaisempi ja ujostelee vielä ihmisiä, mutta antaa kuitenkin käsitellä itseään. Zahira haukkuu jonkin verran muiden koirien mukana, mutta haukku ei jää päälle. Lisätty Zahiralle muutama kuva ja video, jotka on otettu Cosoban tarhan klinikkatiloissa. Zahira on valmis matkustamaan omaan kotiinsa ja kylminä talviöinä Zahira näkee unta lämpimästä kodista ja omasta ihmisestä.

13.11.2019
Zahira aloittaa ikioman kodin etsimisen adoptio-ohjelmassamme.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu. 

Mikäli Zahira tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Zahira saapuu Suomeen, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Zahira on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Marjukka Kokko

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: